AJUTANTIT.
Ne pari jättiläismäistä lintua, jotka olivat näin laskeutuneet pikku järven rannalle, olivat, lievimmin sanoen, eriskummaisia olentoja, sillä saattaisi hakea läpi koko lintumaailman löytämättä omituisempia eläjiä kuin ajutantti on.
Ensinnäkin se on kuuden jalan korkuinen seisoessaan pitkillä suorilla säärillään, vaikka sen todellinen pituus laskettuna nokan kärjestä kynsien päähän asti on seitsemän ja puoli jalkaa. Nokka yksinään on toista jalkaa pitkä ja muutamien tuumien paksuinen. Se on keskikohdallaan laajentunut kuhmun tapaisesti, ja kumpikin leukaluu on vähän alaspäin kaareva.
Täysikasvuisen ajutantin siivet ovat levällään ollessaan viidentoista jalan pituiset kärjestä kärkeen laskettuina, siis aivan yhtä isot kuin chileläisen kondorikotkan tai kiertelevän albatrossin.
Väriltään voi ajutantin sanoa olevan mustan yläpuolelta ja valkean alapuolelta, vaikka ei kumpikaan niistä ole sekoittumaton väri. Selkäpuolen höyhenet ovat likaisen tummanruskeita, kun taas vatsa ja muut alaosat näyttävät harmaanvalkeilta, osittain senvuoksi, että höyhenien joukossa on harmahtaviakin, mutta myöskin siksi, että lintu on tavallisesti lian tahraama kuten liejun ja muun loan, mistä se näyttää nauttivan. Ilman tätä epäsiisteyttä olisivat ajutantin sääret tummat, mutta elävällä linnulla niitä ei koskaan nähdä luonnollisen värisinä, koska ne saavat aina vaaleamman värin sen höyhenistä putoavasta pölystä ja muista sen nahkaan tarttuvista jätteistä.
Pyrstön yläpuoli on musta ja alapuoli valkea, etenkin alimmat peittohöyhenet, jotka ovat puhtaan valkoiset. Nämä viimeksimainitut ovat "marabutin höyhenien" nimellä tunnettuja kallisarvoisia sulkia. Nimi on harhaanjohtava, se kun johtuu erehdyksestä, jonka on tehnyt luonnontutkija Temminck verratessaan Intian ajutanttia toiseen, saman suvun hyvin poikkeavaan lajiin: afrikalaiseen marabut-haikaraan.
Ajutantilla eli "argalalla", jolla nimellä intialaiset sen paremmin tuntevat, on selvimpiä ja samalla rumimpia tunnusmerkkejä sen lihanpunainen alaston kaula, jonka nahka on ryppyinen ja suurilla laskoksilla sekä ruskehtavan karvan peittämä. Nämä "harjakset" ovat nuorilla linnuilla tiheämmät, mutta harvenevat iän karttuessa, kunnes ne melkein kokonaan katoavat jättäen sekä pään että kaulan aivan paljaiksi.
Tämä omituisuus vaikuttaa, että ajutantti muistuttaa jonkun verran korppikotkaa. Niillä on muitakin yhtäläisyyksiä, joten haikaraa saattaa pitää jonkunlaisena kahlaajoihin, Grallatores, kuuluvana korppikotkana.
Alastoman kaulan lisäksi on ajutantilla tunnusmerkkinä suunnaton pussi, joka pitkin kurkun pintaa riippuu sen rinnalle usein toista jalkaa pitkänä ja väriltään vaihtelee vaaleasta lihan väristä kirkkaan punaiseen. Niskassa on vielä toinen omituinen lisäke, jonka hyötyä ei mainittu luonnontutkija ole lähemmin selittänyt. Se on jonkunlainen rakkomainen lisäke, joka saattaa pullistua ilmasta, ja sen arvellaan toimivan jonkinmoisena ilmakohona, joka helpottaa linnun ylhäällä pysymistä sen lentäessä. Pullistumisen on huomattu tapahtuvan silloin, kun lintu joutuu alttiiksi kuumalle auringonpaisteelle, ja senvuoksi on luonnollisesti tehty se johtopäätös, että ilman harventuminen jotenkin sen aiheuttaa. Koska ajutantti usein lentää hyvin korkealle, on mahdollista, että pallomainen lisäke on välttämätön kannattamassa sitä niin ylhäällä, missä ilma on jo harventunutta. Linnun vuotuinen muutto Himalajan korkeiden vuorien yli ei olisi mahdollinen tai joka tapauksessa se olisi vaikeampi ilman tuota kykyä vähentää ruumiin ominaispainoa.
Tuskin on tarpeellista sanoa, että ajutantti, niin kuin kaikki sen sukuun kuuluvat linnut, on saastainen ja saaliinhimoinen, melkein yksinomaan lihansyöjä, se kun pitää raatoja ja sisälmyksiä parhaimpina herkkuinaan. Se tappaa ja nielee eläviäkin olentoja, kuten sammakoita, käärmeitä, pieniä nelijalkaisia ja lintuja eivätkä viimeksimainitut silti ole kovin pieniäkään, koska sen on huomattu hotkaisevan kokonaisen kanankin yhdellä ainoalla nielaisulla. Myöskin kissa ja jänis sopivat mukavasti kulkemaan alas sen tilavasta kurkusta. Sillä ei ole suurta halua tappaa ketään, koska se jättiläismäisestä koostaan huolimatta on luomakunnan suurimpia pelkureita. Lapsikin voi pikku ruoskalla ajaa ajutantin pois milloin tahansa, ja raivostunut kana saa sen pakenemaan koska hyvänsä nuorten poikastensa läheisyydestä. Se ei vetäydy pois uhmailematta ensin asettumalla uhkaavaan asentoon kurkku punaisena ja nokka ammollaan, josta lähtee yhtä kova mylvintä kuin karhun tai tiikerin kidasta. Mutta kaikki tämä on vain pöyhkeilyä, sillä jos vihollinen jatkaa hyökkäystään, laimenee haikaran into paikalla ja se turvautuu häpeälliseen pakoon.