"KUOLEMA NORSULLE."
Niin pian kuin norsu oli kokonaan kadonnut näkyvistä, neuvottelivat piiritetyt maahan laskeutumisesta. He olivat peräti väsyneet siihen asemaan, missä heidän oli pitänyt pysytellä niin kauan, sillä totta puhuen muuttuu kovalla puun oksalla hajasäärin istuminen aikaa myöten niin tuskalliseksi, että se on melkein sietämätöntä, vaikka se on hyvin mukavaa lyhyen rupeaman. Etenkin Kaspar oli tullut kärsimättömäksi tämän väsyttävän toimettomuuden vuoksi ja oli kovin raivoissaan kiertolaisnorsulle, joka pakotti heidät sellaiseen. Muutamia kertoja oli hän ollut lähtemäisillään pois paikaltaan ja hiipimäisillään hakemaan pyssyään, mutta Karl, joka oli joka kerta huomannut hänen aikeensa, oli viisaasti kyllä suostuttanut hänet luopumaan siitä.
Kaikki halusivat kiihkeästi päästä pois puusta ja he olisivat jättäneet istuinpaikkansa heti pelätyn vihollisensa kadottua, jos olisivat olleet varmat siitä, että se oli lopullisesti poistunut, mutta he epäilivät sen lähteneen vain lyhyeksi ajaksi. Ehkä oli sen poistuminen vain jokin juoni, jolla se koetti houkutella heitä alas, sillä tämänlaatuiset norsut ovat tunnettuja siitä, että ne tekevät kepposia melkein yhtä taitavasti kuin ihmisveijaritkin.
Heidän neuvotellessaan siitä, miten olisi paras menetellä, Ossaru katkaisi lyhyeen heidän harkitsemisensa tarjoutumalla vapaaehtoisesti laskeutumaan ensimäisenä ja hiipimään vähän matkaa sitä polkua, jota norsu oli kulkenut, päästäkseen varmuuteen siitä, oliko norsu todellakin jättänyt asemansa vai makasiko se väijyksissä lähellä metsän reunaa.
Koska shikari osasi hiipiä metsän läpi yhtä äänettömästi kuin käärme, ei tämä hänen tekonsa voinut olla kovinkaan vaarallinen, jos hän ei poistuisi kovin kauas. Hänen täytyi nähdä norsu, ennenkuin tuli liian lähelle sitä, ja siinä tapauksessa, että se kääntyisi ajamaan häntä takaa, voisi hän taas paeta heidän puulinnoitukseensa.
Hän tuskin odotti toveriensa suostumusta, vaan laskeutui alas oksilta heti tämän ajatuksen juolahdettua hänen päähänsä. Maahan päästyään hän hiipi nopeasti, mutta varovasti siihen suuntaan, mihin norsukin oli kulkenut.
Karl ja Kaspar viipyivät vielä viitisen minuuttia korkealla istuinpaikallaan, mutta kun ei shikari palannut niin pian kuin he olivat odottaneet, tulivat he kärsimättömiksi ja pudottautuivat alas puusta.
Heidän ensimmäinen työnsä oli ottaa jälleen pyssyt käsiinsä ja ladata ne uudelleen. Sitten he odottivat Ossarun paluuta asettuen sellaiselle paikalle, mistä voisivat jälleen helposti hypähtää oksien peittoon, jos joutuisivat äkillisen hyökkäyksen esineiksi.
Kului melkoinen aika, ennenkuin he näkivät tai kuulivat mitään shikarista. He eivät tosiaankaan kuulleet mitään, sillä heidän ympärillään vallitsi täydellinen hiljaisuus, jota vain silloin tällöin katkaisivat koirassarvilinnun siipien läimähdykset. Se nimittäin pysytteli yhä pesän läheisyydessä ilmeisesti hämmästyneenä huomatessaan, minkä salaperäisen asiain yhteyden avulla hän oli niin äkkiä vapautunut vastustajastaan, pesijäkarhusta.
Linnun liikkeet eivät enää herättäneet mitään mielenkiintoa Karlissa ja Kasparissa, jotka alkoivat tulla rauhattomiksi Ossarun viipyessä poissa niin kauan.