Se valittiin tikapuiden syrjäpuiksi pääasiassa sen vuoksi, että se oli sopivaa helposti halkaistavaksi laudoiksi tai kevyiksi tarvepuiksi. Meidän kokemattomille puusepillemme olisi ollut aivan loppumaton työ kaataa kevyiksi portaiksi sopivan paksuisia raskaita puunrunkoja niin epätäydellisillä työkaluilla kuin heillä oli. Ossarun pikku kirves ja veitset olivat ainoat kapineet, joita heidän sopi käyttää siihen työhön. Koska seetriä saattoi halkoa kiilalla, oli se heidän olosuhteissaan mahdollisimman paras puu.
Tarkastellessaan seetrejä he havaitsivat erään toiseen lajiin kuuluvan hongan. Se tunnettiin "tshiilin" nimellä.
He olisivat voineet nähdä sen ilman että se olisi erikoisesti herättänyt heidän huomiotaan, jollei Karlia olisi ollut mukana. Hän huomasi sen lehtiä katsellessaan ja tutkiessaan niitä oikein kasviopillisesti tshiilipuun rungossa sellaisia aineksia, jotka olivat erittäin arvokkaita heille niissä olosuhteissa missä he olivat. Karl tiesi sen olevan niitä honkia, joiden puusta saadaan mainioimpia soihtuja, ne kun ovat täynnä tärpättiä. Hän oli lukenut, että sitä käyttävät juuri tähän tarkoitukseen kaikkiin kansanluokkiin kuuluvat ihmiset, jotka asuvat Himalajalla ja yleensä pitävät näitä soihtuja kynttilöiden ja lamppujen päävastikkeina. Karl olisi myöskin voinut kertoa tovereilleen, että tärpättiä, joka tihkuu elävästä puusta, käyttävät ihmiset voiteena sierottumiin, ja että se on nopea ja tehoisa lääke rohtuneisiin käsiin. Tämä tshiilihonka kasvaa melkein aina rinnatusten seetrin kanssa etenkin siellä, missä viimeksimainittu on metsän pääkasvullisuutena.
Karl olisi myöskin voinut kertoa toisille, etteivät deodar ja tshiili ole ainoat Himalajalle kotiutuneet hongat. Hän olisi voinut mainita eräitä muitakin lajeja, niinkuin "morendan", suuren ja kauniin puun, jolla on hyvin tumma lehdistö, samalla kuin se on havupuiden korkeimpia lajeja, usein kasvaen kahdensadan jalan hämmästyttävään korkeuteen, ja melkein yhtä korkean ja ehkä yhtä koristeellisen "ruishongan". Niinikään hän tunsi tavallisen hongan, "kolin", joka muodostaa laajoja metsiä noin kuudesta yhdeksääntuhanteen jalkaan meren yläpuolelle kohoavilla vuorenselänteillä. Viimeksimainittu menestyy parhaiten kuivalla kallioisella maaperällä, ja on aivan hämmästyttävää nähdä millaisilla paikoilla se juurtuu ja kasvaa. Sileän graniittikallion äkkijyrkällä rinteellä voidaan nähdä tähän lajiin kuuluvia suuria puita. Kallioissa on pieni halkeama. Tähän joutuu siemen jollakin tavalla, alkaa kasvaa ja muuttuu aikaa myöten suureksi puuksi, kukoistaen ehkä vuosisatoja paikassa, missä kaiken todennäköisyyden mukaan ei ole maan hituistakaan sen ravinnoksi, ja luultavasti imien ravintoa itse kalliosta!
Karl huomasi hyvin kiitollisena tshiilin kasvavan niin lähellä. Hän tiesi, että he saisivat siitä erinomaisia soihtuja niin paljon kuin tarvitsisivat, joten he voisivat pimeinä iltoina työskennellä majassa myöhäiseen, valmistamalla tikapuiden pienoja sekä tekemällä muita pieniä tilanteen vaatimia kotiaskareita sen sijaan että istuisivat joutilaina valon puutteessa.
26. luku.
KIIPEÄMISTIKAPUUT.
Puiden hakkaaminen ei vienyt heiltä kovin pitkää aikaa. He valitsivat vain hoikkakasvuisia, mitä hoikempia sitä parempi, mikäli ne vastasivat pituusvaatimuksia. Puut, joiden koko pituus oli noin viisikymmentä jalkaa, olivat parhaita. Niistä jäi jäljelle kolmenkymmenen jalan pituinen kappale tai vähän isompi, kun latvan heikoimman osan katkaisi pois. Sellaiset, joiden läpimitta oli vain muutamia tuumia, saattoi hyvin vähällä vaivalla muuttaa sopivan kokoisiksi tikapuiden syrjiksi, kun vain kuori ne ja halkaisi kahtia.
Yhtä helposti valmistuivat poikkipienat, paitsi että niihin kului aikaa enemmän, niitä kun tarvittiin niin paljon.
Työn vaikein kohta, ja sen he olivat aavistaneetkin, oli reikien poraaminen, joihin voisi sovittaa pienat. Se homma osoittautui kaikkein hitaimmaksikin, sen suorittamiseen kun kului enemmän aikaa kuin yhteensä puiden hakkaamiseen ja niiden sopivan muotoisiksi ja kokoisiksi muokkaamiseen.