Jos heillä olisi ollut napakaira tai uurtamistaltta tai edes hyvä käsipura, olisi asia ollut hyvinkin helppo. Vielä paremmin olisi asia luonnistunut, jos heillä olisi ollut "rintakaira". Mutta luonnollisestikaan ei mitään näistä työkapineista ollut saatavissa eikä mitään muutakaan, jonka avulla olisi voinut porata niin suuren reiän, että heidän pikku sormensa kärki olisi siihen sopinut. Satoja reikiä tarvittaisiin. Mitenkä ne tehtäisiin? Pienten veitsiensä terillä he olisivat voineet kovertaa syvennyksen — suurella vaivalla ja pitkän ajan kuluessa, mutta tavattoman paljon aikaa ja vaivaa kuluisi neljänsadan reiän kaivertamiseen, ja se määrä ainakin tarvittaisiin. Se olisi ikävä työ ja melkein loppumaton siinäkin tapauksessa, että sen saattaisi suorittaa, mikä oli hyvin epäilyttävää. Veitsien terät voisivat kulua tai taittua kauan ennen kuin tarpeellinen määrä reikiä olisi valmiina.
Tietysti he olisivat voineet tulla toimeen ilman reikiä, jos heillä olisi ollut tarpeeksi paljon nauloja. Tikapuiden askelmat olisi saattanut naulata syrjiin sen sijaan että olisi ne upottanut niihin. Mutta naulat olivat heille aivan yhtä harvinaista tavaraa kuin työkapineetkin. Lukuunottamatta heidän kengänpohjissaan ja pyssyjensä varsissa olevia ei koko laaksossa ollut ainoaakaan naulaa.
Kieltämättä he olivat suuressa pulassa. Mutta Karl oli aavistanut tämän vaikeuden ja varustautunut sen varalle, ennenkuin ainoaakaan puuta oli kaadettu. Heti kun heidän päähänsä oli juolahtanut ruveta laittamaan tikapuita, oli hänen mielessään herännyt eräs ajatus, joka oli selvinnyt hänen tyydytyksekseen. Tosin vain tietopuolisesti mutta se toteutui jälkeenpäin käytännössä, ja toisin kuin monen teorian laita on, osoittautui käytäntö vastaavan sitä.
Karlin suunnitelma oli laittaa reiät tulella, toisin sanoen porata ne tulikuumalla raudalla.
Mistä tällaisen raudan saisi? Se tuntui yhtä vaikealta kuin napakairan tai taltan hankkiminen. Mutta Karlin kekseliäisyyden avulla selvittiin siitäkin. Hänellä sattui olemaan pieni käsipistooli. Se oli yksipiippuinen, jonka piippu oli noin kuusi tuumaa pitkä ilman mitään heloja, reunakoristuksia tai latasinta. Karin suunnitelmana oli kuumentaa tämä piippu tulikuumaksi ja tehdä siitä porausrauta. Niin hän sitten tekikin. Kuumennettuaan sitä muutamia satoja kertoja ja painettuaan sitä yhtä usein eri tikapuiden syrjiin, onnistui hänen vihdoin polttaa niin monta reikää kuin pienoja varten tarvittiin.
On tarpeetonta mainita, ettei tätä ihmeellistä poraustyötä suoritettu yhdellä rupeamalla, ei edes yhtenä päivänä. Päinvastoin meni Karlilta monta tuntia ja monta päivää sekä lukemattomia hikipisaroita, ennenkuin hän oli suorittanut näiden neljänsadan reiän poraamisen. Epälukuisia kyyneleitä valui siinä kasvintutkijan silmistä, ei surusta, vaan seetripuun savun ja hehkumisen vaikutuksesta.
Kun Karl oli lopettanut itselleen määräämänsä erikoistyön, oli enää vain vähän puuhaa jäljellä. Kukin pari oi asetettava vastakkain, nappulat pistettävä paikoilleen, sidottava kiinni kummastakin päästä, ja niin olivat tikapuut valmiit kiivettäviksi.
Yksitellen ne siten saatiin valmiiksi ja yksitellen kannettiin sen kallion juurelle, jota oli yritettävä kiivetä ylös.
Surullista on sanoa, että se oli vasta yritys, ja vielä surullisempaa, että yritys epäonnistui.
Yksitellen nostettiin portaat määrätyille askelmilleen, kunnes kolme neljännestä kalliosta oli onnellisesti kiivetty. Mutta voi! Siinä päättyi heidän kohoamisensa tähän asti aavistamattoman seikan vuoksi. Saapuessaan eräälle pengermälle, joka oli neljäs kallion huipulta laskien, he huomasivat surukseen, että yläpuolella oleva kallio työntyi muutamia tuumia pengermän ulkoreunan yli sensijaan että se olisi vähän kallistunut taaksepäin niinkuin toiset. Tuota kalliota vastaan ei voinut asettaa mitään portaita, ei mikään olisi siinä pysynyt, koska ei niitä olisi voinut asettaa edes kohtisuoraan. Ei mitään yritystä tehtykään tikapuiden sijoittamiseksi. Vaikka ei ulkonemaa voinut huomata alhaalta, näki Karl heti, seisoessaan heidän sijoittamiensa viimeisten tikapuiden ylimmällä askelmalla, insinöörin silmänä, että se vaikeus oli ylipääsemätön. Heidän olisi yhtä helppo seisoa tuolle onnettomalle pengermälle sijoitetuilla tikapuilla kuin lentää. Täysin vakuutettuna siitä asiasta palasi nuori kasvintutkija hitaasti ja surullisesti alas kertomaan tovereineen tämän epämieluisan tiedon.