Ossaru luotti vielä täysin jousipyssyynsä ja nuoliinsa. Jos ne pettäisivät, olisi hänellä vielä kalaverkkonsa jäljellä, ja jos nekin nousisivat tyhjinä, tiesi kokenut shikari parikin kymmentä muuta suunnitelmaa eläinten pettämiseksi maalla, lintujen ilmassa ja evillä varustettujen asujainten vedessä. Karl ilmaisi päätöksensä olevan alkaa kevään tullen viljellä joitakin syötäväksi kelpaavia juuria ja kasveja, joita oli siellä täällä hajallaan, mutta joista huolellisella kasvattamisella saattaisi hankkia jokseenkin riittävän sadon. Sitäpaitsi he päättivät koota seuraavaksi vuodeksi varastoon ruuaksi kelpaavia hedelmiä ja marjoja ja siten turvata itsensä kaikkea mahdollista nälänhätää vastaan tuleviksi kuukausiksi. Heidän viimeisen hommansa, tikapuiden suurtyön, epäonnistuessa oli heissä herännyt se luja, vaikkakin kauhistuttava vakaumus, että heidän kohtalonaan oli asua loppu-ikänsä tuossa vuorilaaksossa, koskaan enää pääsemättä ympäröivän suunnattoman vankilaseinän toiselle puolelle.
Kun tämä vaikutelma oli nyt uudelleen herännyt heidän mielessään, alkoivat he mietiskellä nykyhetken ja myöskin lähemmän tulevaisuutensa elinkeinoja. Tällä lailla he viettivät yön viimeisen tunnin, sen, jota seurasi päivänkoitto.
Päivän ensi säteiden ilmestyessä lumipeitteiselle kukkulalle — muutamia niistä näkyi heidän majansa ovestakin — olisi noiden kaikkien kolmen saattanut nähdä ulkopuolella varustautuvan jonkun tärkeän tehtävän suoritukseen. Heidän tarkoituksensa saattoi helposti huomata heidän valmistelujensa laadusta. Kaspar latasi kaksipiippuista pyssyään, vieläpä hyvin huolellisesti, sillä nyt oli kysymyksessä hänen ampuma-aseensa viimeinen laukaus.
Karl puuhaili rihlapyssynsä kimpussa Ossarun varustautuessa omalla erikoisella tavallaan tarkastellen jousipyssynsä jännettä ja täyttäen pientä pajusta punottua viintään teräväkärkisillä nuolilla.
Tästä saattoi päättää metsästyksen olevan heidän lähimmän tehtävänsä ja kaikkien kolmen olevan siinä mukana. He aikoivat tosiaankin lähteä hakemaan jotakin aamiaisekseen, ja jos kova ruokahalu saattaisi taata menestyksen, voivat he tuskin epäonnistua ruuan hankinnassa, sillä he olivat kaikki kolme nälkäisiä kuin sudet.
Fritzinkin oli yhtä nälkä kuin kenen muun tahansa heistä. Se oli aivan sen näköinen kuin olisi halunnut tehdä parhaansa auttaessaan heitä hankkimaan aineksia ateriaksi. Minkä olennon, eläimen tai linnun tahansa, joka onnettomuudekseen joutuisi sen nälkäisten leukapielten ulottuville, olisi tuona aamuna perin vähän mahdollista päästä pakoon.
He olivat päättäneet lähteä eri suuntiin, koska heillä sillä keinolla olisi kolme mahdollisuutta yhtä vastaan löytää metsänriistaa, ja kun jotakin tarvittiin aamiaiseksi, oli sen parempi, mitä pikemmin sitä saataisiin. Jos Ossarun onnistuisi tappaa jotakin nuolillaan, kutsuisi hän toiset majalle kimeällä vihellyksellä. Jos taas jompikumpi toisista saisi otuksen, kuuluisi tietysti laukaus ja se olisi kaikille merkkinä kotiin paluusta.
Sovittuaan tästä ja jaariteltuaan vähän siitä, kenen kohdalle sattuisi onni olla ruuan hankkijana, lähtivät he kaikki liikkeelle, Kaspar oikealle, Ossaru vasemmalle ja Karl Fritzin seuraamana suoraan eteenpäin.
29. luku.