Muutamissa minuuteissa olivat nuo kolme metsästäjää kadottaneet toinen toisensa näkyvistään, Karlin ja Kasparin kulkiessa järven ympäri eri puolilta, mutta kummankin pysytellessä pensaiden suojassa, kun taas Ossaru kiersi kallion juurta — luullen sillä puolella onnistuvansa paremmin.
Se metsänriista, jonka Kaspar odotti ensiksi osuvan tielleen, oli "kakur" eli haukkuva saksanhirvi. Näitä pikku eläimiä näkyi laaksossa olevan lukuisammin kuin mitään muita eläimiä. Kaspar oli tuskin koskaan ollut ampumaretkellä näkemättä jotakin kakuria, ja useina kertoina oli tuo eläin ollut hänen pussinsa koko sisällyksenä. Hän oli huomannut kekseliään tavan houkutella niitä pyssynsä kantamalle, yksinkertaisesti asettautumalla väijyksiin ja jäljittelemällä niiden ääntä, joka on jonkunlaista haukkumista, niinkuin eräästä niiden tavallisesta nimestä saattaa päättää. Se muistuttaa hyvin paljon ketun haukkumista, mutta on paljon kovempaa. Tämän äänen päästää kakur kuuluville, milloin tahansa se epäilee jonkin vihollisen olevan lähistöllä. Tuon tuostakin se toistaa sen, kunnes luulee vihollisen vetäytyneen pois tai väistyy itse vaarasta.
Tuo yksinkertainen pikku märehtijä ei näytä huomaavan, että tästä sen äänestä, joka ehkä on tarkoitettu varoitusmerkiksi tovereille, liiankin usein tulee sen oma kuolinmerkki, se kun ilmaisee sen olinpaikan metsästäjälle tai muulle henkeä vaanivalle viholliselle. Ei ainoastaan metsästäjä, vaan tiikeri, leopardi ja muutkin petoeläimet käyttävät hyväkseen tätä saksanhirven mieletöntä tapaa ja hiipien huomaamatta sen kimppuun tekevät siitä lopun.
Sen haukuntaa voi hyvin helposti jäljitellä ihmisäänellä, ja Ossarun antaman yhden ainoan oppitunnin jälkeen ei ainoastaan Kaspar osannut taitavasti pettää sitä, vaan myöskin Karl, joka vain kuuli sattumalta shikarin opetuksen ja kykeni saamaan esille täydellisesti samanlaisen äänen.
Nykyhetken nälkä kiiruhti Kasparia lähtemään kakuria hakemaan kuin se olisi ollut kaikkein varmimmin saatavaa riistaa. Oli muita nelijalkaisia, vieläpä joitakin lintujakin, joiden lihaa hän olisi enemmän toivonut, koska se oli paremman makuista, sillä haukkuvan saksanhirven liha ei suinkaan ole parhainta lajia. Syksyllä se ei ole pahaa, ei myöskään myöhäisenä talviaikana, vaikka se ei ole minään vuodenaikana kovin herkullista.
Mutta tuona aamuna ei Kaspar ollut ollenkaan herkkusuu ja hän tiesi, etteivät toisetkaan olleet, nälkä kun oli vienyt heiltä kaiken nirsouden. Kakurinkin liha olisi kyllin maittavaa, jos hän vain saisi sitä hankituksi. Tässä tarkoituksessa hän asteli määrättyyn suuntaan eikä sinne tänne kuljeskellen, niinkuin metsämiehet tavallisesti tekevät riistaa hakiessaan. Hän tiesi erään paikan, josta kakureja melkein varmasti saattoi löytää. Se oli sievä metsäaukio, paksun ikivihreän pensaikon ympäröimä, lähellä järvenrantaa, vastakkaisella puolella sieltä lähtien, mihin maja oli rakennettu.
Kaspar ei ollut milloinkaan käynyt tällä metsäaukiolla näkemättä jonkun kakurin käyskentelevän syömässä näillä ruohoisilla turpeilla tai makaamassa sen ympärillä kasvavien pensaiden varjossa, vaikkakin hän oli kulkenut sen läpi monta kertaa. Oli siis aivan luonnollista odottaa, että tuona aamuna niinkuin muinakin aukeama tarjoisi hänelle tuonlaatuista riistaa.
Pysähtymättä minnekään muualle hän kulki eteenpäin, kunnes oli tullut muutaman kivenheiton päähän siitä paikasta, missä odotti voivansa hankkia aamiaisruokaa. Sitten hän astui pensaikkoon ja kulki eteenpäin hitaammin ja varovammin. Ollakseen varmempi menestyksestä hän laskeutui vielä polvilleenkin ja ryömi niinkuin kissa käyttäen käsivarsiaan etujalkoina ja käsiään kämmeninä. Tällä lailla hän kulki eteenpäin aukeaman reunalle, kaiken aikaa pitäen tiheää lehtevää pensasta ruumiinsa edessä kätkeäkseen itsensä jokaiselta täällä päin kuljeskelevalta eläimeltä, kakurilta ja muilta.
Päästyään aivan pensaan taakse hän pysähtyi, sitten hän kohotti varovasti hartioitaan ja kurkisti lehtevien oksien läpi.
Häneltä kului muutamia sekunteja yleissilmäyksen luomiseen metsäaukiolle, mutta kun hän oli sen tehnyt, olisi saattanut huomata pettymyksen varjon kulkevan hänen kasvojensa yli. Siellä ei näkynyt mitään riistaa, ei kakuria eikä mitään muitakaan eläimiä.