Se olikin vielä voimakkaampaa kuin hämmästys, se oli kauhua, syvää, rajattoman kauhun aiheuttamaa surua, joka vähitellen väistyi sydämellisen kiitollisuuden tieltä sen onnellisen sattuman vuoksi, joka oli saattanut heidät huomaamaan toinen toisensa läsnäolon ja pelastanut heidät molemminpuolisesta veljenmurhasta.
Muutamiin sekunteihin ei lausuttu mitään sanoja, ja sitten kuului vain lyhyitä huudahduksia. Molemmat heittivät pyssynsä maahan kuin yhteisestä vaikuttimesta toimien. Sitten he syöksyivät metsäaukion yli, kietoivat käsivartensa toinen toisensa ympärille ja viipyivät joitakin hetkiä veljelliseen syleilyyn suljettuina.
Ei kummankaan taholta tarvittu mitään selityksiä. Kiertäessään järven ympäri toiselta puolelta oli Karl sattumalta kulkenut metsäaukiolle päin. Sitä lähestyessään hän oli kuullut kakurin haukkuvan uneksimattakaan, että Kaspar toimi siten pettääkseen. Hän oli vastannut tähän merkkiin ja huomattuaan kakurin yhä pysyvän paikallaan sitten kulkenut aukeamaa kohti aikoen hiipiä sen yli. Lähemmäksi päästyään hän lakkasi haukkumasta luullen voivansa tavata saksanhirven aukeamalta. Juuri hänen saapuessaan sen reunaan jäljitteli Kaspar kakuria niin ihmeteltävällä tavalla ja niin pontevasti, että Karl ei saattanut olla pettymättä eläimen laadusta taikka pysyä tietämättömänä sen paikasta. Ikivihreiden lehtien takana näkyvä tummahko kiekko ei voinut olla mikään muu kuin saksanhirven ruumis. Karl oli juuri laukaisemaisillaan rihlapyssynsä lävistääkseen sen luodillaan, kun hänen korviinsa pahaenteisesti kuuluva Kasparin kaksipiippuisen naksahdus onneksi johti aivan toiseen päätökseen kuin mitä se tuhoisa loppu olisi ollut, joka niin täpärästi saatiin vältetyksi.
31. luku.
SHIKARIN MERKINANTO.
Juuri silloin kuului Ossarun kimeä vihellys suhahtavan järven poikki, kaikuen siitä kalliosta, jota kohti hän oli kulkenut, kuin ilahduttaakseen heitä ja johtaakseen heidän mielestään pois sen kauhun tunteen, joka yhä piti heitä vallassaan. Vähän sen jälkeen kajahti sama merkinanto taas hiukan toiselta suunnalta osoittaen, että shikarin oli onnistunut hankkia riistaa ja että hän palasi majalle päin.
Sen kuullessaan katselivat Karl ja Kaspar toinen toistaan erikoisen merkitsevästi.
"Kas niin, veli", sanoi Kaspar hymyillen omituisesti, "näethän kuinka Ossaru on voittanut meidät molemmat halveksitulla kaaripyssyllään ja nuolillaan. Mutta kuinkahan olisi, jos jompikumpi meistä olisi voittanut hänet?"
"Tai", vastasi Karl, "mitä jos kumpikin meistä olisi voittanut hänet? Oi, veli Kaspar", lisäsi hän väristen puhuessaan, "kuinka vähällä olimme lopettaa toinen toisemme! Hirveää on ajatella sitä."
"Älkäämme siis enää ajatelko sitä", lausui Kaspar, "vaan menkäämme paikalla kotiin katsomaan, minkälaisen aamiaisen Ossaru on valmistanut meille. Mahtaakohan se olla nelijalkaista vai lintua?