Katsahtaessaan sinne päin he näkivätkin eläimen, ja jos sen ääni jo oli tuntunut heistä vuohen ääneltä, muistutti eläin ulkomuodoltaankin kovasti vuohta.
Totta puhuen se oli pukki, vaikka ei tavalliseen lajiin kuuluva. Se oli ibex.
Taas oli Karl tovereitaan etevämpi. Hänen tietonsa luonnonhistorian alalta olivat niin monipuoliset, että hän heti tunsi tuon eläimen. Ensi silmäyksellä hän selitti sen ibexiksi, vaikka ei ollut koskaan ennen nähnyt elävää ibexiä. Mutta eläimen vuohenkaltainen ruumis, sen karvainen turkki ja ennen kaikkea sen hartioiden yli taaksepäin säännöllisesti käyristyneet suunnattomat renkaalliset sarvet olivat kaikki sellaisia luonteenomaisia tunnusmerkkejä, jotka Karl kykeni toteamaan vertaamalla niitä kirjoissa näkemiinsä kuviin sekä eräässä museossa tutkimiinsa täytettyihin eläimiin.
Ossaru sanoi sitä vuoheksi, jonkunlaiseksi villivuoheksi, niinkuin hän otaksui, mutta koska ei Ossaru ollut koskaan ennen ollut niin korkealla vuoristossa eikä siis koskaan sellaisilla seuduilla, missä ibexit majailevat, ei hän tuntenut sitä. Hänen otaksumansa, että se oli vuohi, perustui siihen yleiseen yhdennäköisyyteen, mikä sillä oli vuohen kanssa. Sen oli Kasparkin huomannut samoin kuin Ossaru.
He voivat nähdä eläimen päästä jalkoihin asti, seisomassa majesteetillisessa asennossa kallion kielekkeellä, mutta vaikkakin se todellisuudessa oli paljon suurempi kuin tavallinen kotivuohi, oli se niin kaukana heistä, ettei se näyttänyt vohlaa suuremmalta. He näkivät sen sivulta päin ja saattoivat erottaa sinistä taivasta vastaan eläimen ulkopiirteet täysin selvästi sekä huomata sarvien komean kaarteen.
Kasparin ensimmäinen ajatus oli tarttua pyssyynsä ja laukaista se eläintä kohti, mutta molemmat toiset tulivat väliin ja estivät sen osoittaen, kuinka mahdotonta oli osata niin pitkän matkan päästä. Vaikkakin ibex näennäisesti oli paljon lähempänä, oli se runsaasti puolentoista sadan kyynärän päässä siitä paikasta, missä he istuivat, sillä se kohta kielekkeellä, jossa se seisoi, oli arviolta kolme sataa jalkaa heidän tasonsa yläpuolella.
Kun Kaspar huomasi tämän, saatiin hänet helposti luopumaan aikomuksestaan, ja seuraavalla hetkellä hän ihmetteli, miksi hän oli ollut niin vähällä heittäytyä hulluksi ja tuhlata laukauksen, joka sitäpaitsi oli hänen viimeisenedellisensä, ainakin viisikymmentä kyynärää hänen pyssynsä kantaman ulkopuolella olevaan eläimeen.
32. luku.
VUOHET JA LAMPAAT.
Kun ibex pysyi paikallaan näyttämättä mitään poistumisen merkkejä, liikahuttamatta lihastakaan ruumiissaan, katselivat toverukset sitä. Eivät kuitenkaan ääneti, sillä eläimen seisoessa paikallaan aivan kuin maalattavana, alkoi Karl kertoa siitä lähemmin pääasiassa opettaakseen Kasparia, vaikkakin hän kohdisti sanansa kumpaankin toveriinsa.