Surullisen ja katkeran pettymyksen tuntein käänsivät seikkailijamme selkänsä noille tikapuille, jotka olivat taas pettäneet heidät, ja lähtivät kulkemaan majalle.
Niinkuin edelliselläkin kerralla he astelivat hitaasti ja alakuloisen näköisinä. Fritzin veltto käynti ja riippuva häntä ilmaisivat senkin ottavan osaa yleiseen mielten masentumiseen.
He olivat saapuneet melkein majalle, ennenkuin kukaan noista kolmesta ajatteli puhumista. Heidän nähdessään tuon karkeatekoisen kodin, jolta he niin usein luulivat ottaneensa viimeiset jäähyväiset ja jolle heidän oli yhtä usein ollut pakko palata, johtui Karlin mieleen eräs ajatus, joka sai hänet katkaisemaan hiljaisuuden juuri ovelle tullessa.
"Meidän uskollinen ystävämme", sanoi hän osoittaen majaa, "ainoa ystävämme, kun kaikki muu pettää meidät. Karkea se on niinkuin moni ystävä, joka siitä huolimatta on arvokas. Minua alkaa miellyttää sen kunniallinen ulkonäkö. Tunnen kunnioitusta sitä kohtaan niinkuin ainakin kotia katsellessa."
Kaspar ei vastannut mitään. Hän vain huokasi. Baijerin Alpeilta tullut nuori vuorivuohien metsästäjä ajatteli toista kotia, joka oli kaukana laskevan auringon puolella. Niin kauan kuin tuo asia askarrutti hänen aivojaan, ei hän voinut suopein mielin ajatella Himalajalla sijaitsevaa asuntoa, jossa heidän oli pakosta majailtava.
Ossarun ajatukset olivat yhtä kaukana siltä paikalta. Hän mietiskeli kristallinkirkkaan virran reunalle pystytettyä bambumajaa, jota varjostivat palmut ja muut troopilliset puut. Vielä enemmän hän ajatteli riisiä ja pähkinöitä ja ylinnä kaikkea muuta oli hänen mielessään rakas betelinsä [kasvi, jota yleisesti pureksitaan itämaissa Suom.], jota Cannabis sativa vain huonosti korvasi.
Kaspar ajatteli nyt erästä uutta asiaa, joka ilmaisi, ettei hän ollut vielä hylännyt kaikkea toivoa saada palata takaisin syntymäkotiin. Heidän syötyään illallisekseen paahdettua vuohenpaistia hän ilmaisi mietteensä toisillekin.
Hän ei ollut itsestään ryhtynyt katkaisemaan hiljaisuutta. Hän vain vastasi Karlin kysymykseen, sillä tämä oli pyytänyt selitystä veljeltään huomattuaan hänen hajamielisen ilmeensä.
"Olen koko ajan kotkan paon jälkeen", sanoi Kaspar, "mietiskellyt toista lintua, josta tiedän jotakin. Se saattaisi suorittaa meidän tarvitsemamme palveluksen aivan hyvin, ehkäpä paremminkin kuin karhukotka."
"Toista lintuako?" kysyi Karl. "Mistä linnusta sinä puhut? Tarkoitatko noita järvellä eleleviä bramiinihanhia? Me saattaisimme tosin ottaa jonkun niistä kiinni elävänä, mutta minun on mainittava sinulle, veljeni, että niiden siivet kantavat ainoastaan niiden oman painavan ruumiin. Jos lisäisit siihen kilon tai vain puolikin sitomalla niiden jalkaan nuoran, eivät ne voisi kohota pois tästä laaksosta paremmin kuin mekään. Ei — ei. Minun mielestäni voimme paikalla hylätä sen ajatuksen. Ei millään muulla linnulla kuin kotkalla ole niin voimakkaita siipiä, että se voisi suorittaa sinun toivomasi tempun."