Kotka oikeassa kainalossa ja köysikimppu vasemmalla käsivarrella riippuen Ossaru lähti nyt sinne päin, missä tikapuut nojasivat kalliota vastaan. Karl ja Kaspar astelivat aivan hänen jäljessään Fritzin seuratessa kintereillä. Kaikki neljä kulkivat äänettöminä, ulkomuodossaan ja liikkeissään jonkinlainen juhlallisuuden leima kuin heijastuksena siitä tärkeästä puuhasta, jossa he nyt olivat.
Uusi kokeilu samoin kuin kotkan voimakkuuden selville ottaminen ei vienyt pitkää aikaa. Jos se olisi onnistunut, olisivat meidän seikkailijamme puuhailleet kauemman aikaa ja sen jälkeen olisi heidän nähty seisovan voitonriemuisina kallion huipulla, Fritzin hypellessä sen toisella puolella olevalla lumisella rinteellä kuin olisi aikonut lähteä ajamaan takaa Ovis ammonia Khumularin taivasta tapailevalla harjalla.
Voi, kuinka toisenlainen olikaan tuon tapausrikkaan päivän ilta! Vähää ennen auringonlaskua palasivat kaikki kolme hitaasti ja surullisina majalleen, tuolle halveksitulle hökkelille, jonka vaatimattoman katon alla he eivät enää koskaan olleet luulleet joutuvansa hakemaan turvaa.
Mutta voi, heidän oli taaskin merkittävä uusi pettymys epäonnistuneiden yritysten pitkään luetteloon!
Ossaru oli kiivennyt karhukotka kainalossaan tikapuita myöten korkeimmalle kalliopengermälle, mihin saattoi päästä. Siitä hän oli päästänyt linnun lentoon, hellittäen suoraksi kaiken hallussaan olevan köyden. Se oli shikarille tuhoisa yritys ja vähällä muodostua hänen elämänsä viimeiseksi teoksi.
Ajatellen, että karhukotka kohoisi ylöspäin ilmaan, ei hän ollut pitänyt muuta mahdollisenakaan. Koettaessaan säilyttää tasapainoaan tuolla kapealla reunakkeella hän oli huonosti valmistunut siihen, mitä sitten seurasi. Sensijaan että kotka olisi kohonnut ylöspäin, lähti se kiitämään vaakasuorasti muuttamatta suuntaansa, ennenkuin sen kytkyt jännittyi. Ei se edes silloinkaan pysähtynyt lennossaan, vaan jatkoi kulkuaan, laahaten perässään viidenkymmenen kyynärän pituista köyttä, jonka toisen pään Ossaru onnekseen oli päästänyt irti, laakson poikki toisella puolella olevia kallioita kohti. Niiden huipulle se pääsi helposti kulkemalla siihen suuntaan, johon oli odottamatta lähtenyt shikarin käsistä.
Harmistuneina katselivat Karl ja Kaspar karhukotkan lähtöä. Heidän käsityksensä mukaan oli Ossaru huonosti hoitanut sen asian, joka oli uskottu hänen haltuunsa.
Mutta Ossarun selitykset valaisivat asian tyydyttävästi. Karl ja Kaspar ymmärsivät, että jollei hän olisi päästänyt lintua irti ajoissa, olisi hänen ollut pakko tehdä sellainen hyppäys, jonka jälkeen hänellä ei olisi ollut minkäänlaista tilaisuutta selittää, millä lailla kotka oli paennut.
40. luku.