Karhukotka vapautettiin jälleen Ossarun ryhtyessä pitämään kytkyettä kädessään. Silloin kohosi Jupiterin kaunis lintu ilmaan kuin ei sen lennon päämääränä olisi ollutkaan tämän kallion huippu, vaan Khumularin juhlallinen kärki.
Viidenkymmenen kyynärän korkeudessa sen korkealentoinen kunnianhimo äkkiä masentui Ossarun nykäisyn muistuttaessa sille että se vielä oli vanki. Koe oli täydellisesti onnistunut. Kasparin suunnitelma näytti hyvältä. He ryhtyivät heti tarpeellisiin toimenpiteisiin pannakseen sen käytännössä toimeen.
39. luku.
KOTKAN PAKO.
Ensiksi oli heidän tutkittava köyden laatu ja otettava selville sen vahvuus. Tikapuut olivat jo paikoillaan siellä, mihin ne oli jätetty. Kun köyttä kerran oli koetettu, ei senvuoksi enää ollut mitään muuta vaivaa kuin sitoa se kotkan sääreen; sitten oli kiivettävä korkeimmalle kalliopengermälle, johon tikapuiden avulla pääsi, ja päästettävä lintu lentoon.
Jos heidän onnistuisi saada lintu lähtemään kallion yli ja köysi jotenkin takertumaan huipulle, voisivat he pitää itseään vapaina. Pelkkä ajatuskin sellaisesta mahdollisuudesta, joka nyt tuntuikin varmalta, kohotti taas heidän mielentilaansa suuresti.
He eivät kuvitelleetkaan voivansa kiivetä ohutta köydenkappaletta myöten melkein viidenkymmenen kyynärän korkeuteen. Sellainen temppu ei olisi onnistunut ketterimmältäkään merimieheltä, joka milloinkaan on "apinana riippunut" prammiköydessä. Eivät he ajatelleetkaan sillä lailla kiivetä köyttä ylös, vaan toisella tavalla, jonka he olivat paljon aikaisemmin keksineet ja pohtineet. He aikoivat niin pian kuin köysi olisi varmasti kiinni ylhäällä laittaa siihen portaat sovittamalla pieniä puukappaleita säikeiden väliin. Pitkien välien päähän toinen toisestaan asetettuina ne olisivat tukikohtia, joilla he kiivetessään voisivat lepuuttaa jalkojaan.
Niinkuin on jo mainittu, oli tämä kaikki sovittu etukäteen. Se ei enää kiinnittänyt heidän huomiotaan, joka nyt oli kokonaan kohdistunut sellaisen keinon keksimiseen, millä he saisivat selville tuon köyden luotettavuuden, jonka nojaan heidän henkensä oli uskottava.
Ei pidetty riittävänä sitoa köyttä puuhun ja vetää sitä heidän yhteisillä voimillaan. Karlin ja Kasparin mielestä se kyllä oli riittävä, mutta Ossaru oli toista mieltä. Parempi suunnitelma ja shikarin ajatustavan mukainen oli eräs toinen, joka oli kypsynyt hänen itämaalaisissa aivoissaan ja jolla hän ryhtyi kokeilemaan välittämättä toisten vastaväitteistä. Tarttuen köyden toiseen päähän hän kiipesi korkeaan puuhun ja jotenkin päästyään eräälle vaakasuoralle oksalle, joka oli hyvinkin viisikymmentä jalkaa maanpinnan yläpuolella, hän kiinnitti köyden lujasti. Hänen määräyksestään tarttuivat nuorukaiset köyden alapäähän, kumpikin kohotti jalkansa maasta ja jäi muutamiksi sekunneiksi ilmaan riippumaan.
Kun ei köysi osoittanut mitään venymisen tai katkeamisen merkkejä molempien painaessa, oli selvää, että sen saattoi millaisten asianhaarojen vallitessa tahansa uskoa kannattavan yhden miehen painon. Siitä varmana shikari laskeutui alas puusta.