Raivon sokaisemana käänsi Caldelas ympäri hevosensa, ja, jättäen don Rafaelin velvollisuudeksi hajoutuneiden soturien kokoamisen, hän hurjasti nelisti sille paikalle, missä Regules vielä taisteli Trujanon kanssa tappelun ratkaisusta.
Sillävälin jatkoi don Kornelio täydessä vauhdissa tietänsä Morelos'en luokse. Hän ei kuitenkaan ratsastanut suoraa suuntaa. Koska hän ei halunnut uudestaan tulla kahakkaan kiedotuksi, oli hän päättänyt tehdä pitkän kierron erään maissipellon ympäri, joka oli kentän laidassa. Silloin tällöin koetti hän tutkistella, olisiko hän Morelos'en joukon kohdalla; mutta korkeat maissinvarret estivät häntä paikkaan tutustumasta. Vihdoinkin hän pääsi erääsen tienristeykseen, ja koska hän nyt arveli ratsastaneensa kylläksi kauas, ollaksensa hallituksen joukkojen leirin ohi, poikkesi hän, yhä nelistäen, tuolle mainitulle syrjätielle.
Taajapensainen viidakko, joka kasvoi tien vierellä, kaihti taistelevaiset hänen silmistänsä. Äkkiä viidakko kuitenkin loppui, ja don Kornelio näki edessänsä vahvan espanjalaisen joukon.
Säikähtyneenä hän heti käänsi hevosensa ympäri ja nelisti samaa tietä takasin, jota hän oli tullutkin; mutta tuskin oli hän päässyt kolmea hevosenmittaa uudessa suunnassaan, kun hän sai nähdä espanjalaisen upserin tulevan vastaansa, pistooli kädessä, ja kasvot punaisina vihasta, lausuen mitä ankarimpia kirouksia ja uhkauksia. Se oli Caldelas, joka etsi Regulesta, pannaksensa täytäntöön lausumansa uhkauksen.
Luullen espanjalaisen aikovan karata hänen kimppuunsa, ja koska pakoonpääseminen oli mahdotointa, päätti katteini epätoivon pakoittamana ruveta puolusteleimaan, ja hän ryntäsi eteenpäin keihäs sojossa, lävisti varoillaan olemattoman vastustajansa ja pudotti hänet hengetöinnä satulasta.
Murheen huudahtus tunki don Kornelion korviin; mutta pysähtymättä katsomaan, keltä se tuli, hän kannusti hevostansa eteenpäin syrjätiellä, tällä kertaa päättäneenä tehdä tarpeeksi pitkän kierroksen, ennenkuin uudestaan yrittäisi päästä Morelos'en joukon luokse.
Hän ei ollut kuitenkaan pitkälle ratsastanut, ennenkuin kuuli äänen takanansa häntä kutsuvan, samalla kun erään hevosen käheä kuorsaaminen sekaantui huutoon, kuorsaaminen, joka kuului jaguarin murinalta ja sentähden hänessä herätti mitä kauheimpia muistoja.
Päästäksensä helpommin pakoon, heitti Lantejas nyt keihäänsä pois ja alkoi kannustaa hevostansa kilpaa-ratsastavan jokkeyn koko innolla; mutta yhä tuo kummallinen kuorsaaminen kuului selvemmin, ja takaa-ajajansa pääsi silminnähtävästi häntä lähemmäksi.
Juuri kun don Kornelio oli päässyt tienhaaraan, kuuli hän aivan lähellänsä takaa-ajavan miehen hengityksen, ja vilkaistuaan olkansa taakse hän näki erään oudon hevosen pään milt'ei hänen olkansa tasalla.
Seuraavassa silmänräpäyksessä tarttui hänen kaulukseensa eräs voimakas käsi, joka nosti hänet satulasta ja veti häntä takaperin, kunnes hän makasi poikkipuolin takaa-ajajansa satulan pu'alla.