— Älkää peljätkö, hän lausui; älkää peljätkö! Rube ja minä tulemme heidät löytämään, ennenkuin minkäänmoista vahinkoa on tapahtunut. En luule tuon valkoisen hevosen nelistävän pitkälle, kun se tuntee jonkun olevan selässänsä. Raketit sen laukkaamaan panivat. Kun ne ovat palaneet, pysähtyy hevonenkin ja silloin…
— Ja silloin? kysyin koneellisesti.
— Silloin saamme sen kiinni, teidän hevosenne saavuttaa sen muutamalla laukalla.
Aloin jo toivoa. Se sammui kuitenkin jo seuraavassa silmänräpäyksessä.
— Jos kuu vain pysyy ylhäällä, jatkoi Garey epäilystä ilmaisevalla äänellä.
— Kuu, niin, keskeytti häntä eräs ääni; — sehän on katoamaisillansa.
Rube lausui tämän vastenmielisen ennustuksen harmistuneella mutta varmalla äänellä.
Kaikkein silmät kääntyivät ylöspäin. Kuu liiteli pyöreänä ja valkoisena pilvettömällä taivaalla ja oli miltei korkeimmillaan. Kuinka se sitten voisi "kadota"? Mitähän Rube tällä tarkoitti. Kysyin sitä häneltä.
— Katsokaa tuonne! vastasi hän. — Näettekö tuota mustaa juovaa?
— Tuota mustaa juovaa pitkin taivaanrantaa… niin, sen me kyllä näemme.