Käänsin hevoseni aavikolle — tahi oikeammin siihen suuntaan, missä sen luulin olevan; sillä tästäkin olin tullut epävarmaksi.
Vasta kun olin ratsastanut puoli tuntia aukeiden paikkojen ja pensastojen läpi… vasta kun olin ratsastanut milt'ei kaksi sen vertaa vastakkaiseen suuntaan, milloin oikeaan, milloin vasempaan, pysäytin läähättävän heponi, annoin ohjasten pudota sen kaulalle ja istuin kumarassa satulassa, siinä varmassa luulossa, että olin hukassa.
Vihdoin tempauduin irti siitä horrostilasta, joka minut oli vallannut, ja pakotin jälleen hevostani pensaiden läpi. Minulla oli hämärä käsitys, että päästäkseni jälleen aavikolle, oli minun ratsastettava itäänpäin. Mutta miten saada selkoa idästä ja lännestä? Viidakossa oli kaikki yhdennäköistä, ja sama oli taivaankin laita. Ei näkynyt aurinkoakaan, joka olisi voinut minulle ilmansuunnat näyttää.
En osannut miettiä parempaa menettelytapaa kuin antautua hevoseni johdettavaksi. Useammasti kuin kerran olen eksyttyäni taajassa metsässä tahi aavikolla luottanut sen vaistoon; monta kertaa on se päästänyt minut pulasta. Laskin ohjakset ja annoin sen mennä menojansa.
Olin huutanut niin paljon kuin kurkusta pääsi, toivoen voivani herättää toverieni huomiota, mutta minkäänlainen vastaus ei keskeyttänyt äänettömyyttä ympärilläni. Vielä voin kuitenkin toivoa niiden minua kuulevan. Tiesin, etteivät toverini poikkeaisi suunnastansa, ja vaikka olisikin kulunut aikaa siitä kun tulin viidakkoon, tulisivat he varmaankin perässäni.
Sentähden huutelin yhä uudelleen ja ammuskelin revolverillani; mutta eivät laukaukset eivätkä huudot auttaneet. Luultavasti he olivat vielä liian kaukana kuullaksensa pamahdusta.
Taasen ammuin usean laukauksen, mutta, kuten ennenkin, kaiku oli ainoa vastaajani. Ehk'eivät he olleetkaan minua seuranneet? Kentiesi he olivat jatkaneet hevosen jälkien seuraamista, ja se oli vienyt heidät kauaksi pois pamauksen kuuluvilta! Tahi ehk'eivät he olleet vielä ehtineet viidakkoonkaan?
Näitä pohtiessani herätti äkkiä huomiotani lintujen kirkuna kappaleen matkaa minusta. Tunsin närhin pahan äänen, johon sekaantui punaisen kardinaalilinnun mongerrusta.
Äänestä voin huomata lintujen olevan suutuksissa jonkin vihollisen läsnäolosta. Kentiesi ne puolustivat pesäänsä mustalta käärmeeltä tahi kalkkarokäärmeeltä.
Tahi voisikohan siellä olla valkoinen hevonen, samoin kuin minäkin harhailemassa vielä viidakossa?