Sotajalalla.
Metsästäjä-ystäväni eivät olleet pelastajieni joukossa. Missähän he olivat?
Tähän kysymykseen saatu vastaus todisti, minkä jo olin arvannutkin: Rube ja Garey olivat seuranneet juoksijan jälkiä ja jättäneet minun etsimiseni sotamiehille.
Kaiketi he olivat jo kaukana; enemmän kuin tunti oli kulunut siitä kun toverini olivat heistä eronneet. Polkuni, joka kulki sikin sokin, oli tuottanut tovereilleni monta ikävää viivytystä.
Mutta he eivät olleet ratsastaneet päättömästi kuten minä, vaan toivoivat löytävänsä tien takaisin. Koska oli mahdotonta tietää, mihin suuntaan Rube ja Garey olivat menneet, palasimme aavikolle, ja sinne päästyämme tunkeusimme viivyttelemättä jälleen viidakkoon, mutta tällä kertaa noiden kummankin pyydystäjän jäljille.
Jäljillä pysyminen ei ollut laisinkaan vaikeata, sillä metsästäjät olivat viittoneet meille tien. Useimmissa tapauksissa antoivat kolmen hevosen jäljet kylläksi selvää johtoa; mutta olipa sellaisiakin alueita, joissa maa oli kivistä, ja tuossa kuivassa, auringon polttamassa nurmikossa ei kengässäkään oleva jalka jättänyt minkäänlaista jälkeä. Näillä paikoin oli taitettu, nuokkuva akasiapuun oksa, jonkun aloen koukistunut varsi, tahi jonkun kaktuskasvin haljenneet lehdet, selviä, eksyttämättömiä merkkejä, ja niiden johdolla me ratsastimme eteenpäin rivakasti.
Koska me tietysti kuljimme nopeammin kuin Rubelle ja Gareylle oli mahdollista, toivoin jännityksellä, että saavuttaisimme heidät pian. Varmaankin olisi heillä tiedossa jotakin uutta, koska olivat olleet meidän edellämme niin kauvan. Varmaankin olivat he nyt saaneet juoksijan näkyviinsä… kentiesi kiinnikin? Oi, iloinen odotus!
Vai saisikohan heiltä tiedon, että hevonen riensi eteenpäin, —… että se oli uinut jonkun kuohuvan virran poikki tahi syössyt johonkin rotkoon, johonkin pimeään kuiluun.
Vaikka kiirehdinkin oppaitteni jäljessä, oli kuitenkin sellaisiakin silmänräpäyksiä, jolloin pelkäsin heidän kertomisiansa.
Olimme jo kulkeneet useita peninkulmia pensaston läpi, ja kaikki osoitti, että se loppuisi pian. Aivan varmaan eivät nuo molemmat jälkien etsijät voineet olla meistä kaukana; huutelimme aikaväliin lujasti ratsastaessamme eteenpäin.