Rube oli pistänyt kouransa pussiin ja vielä puhuessansa veti hän sen voitonriemulla takasin. Hänen kädessänsä oli muutamia pieniä nahkakääröjä, jotka, päättäen niiden väriin tahratusta pinnasta, selvästi sisälsivät joitakuita väriaineksia; seassa näkyi olevan pieni, loistava esine: peili!
Ei kukaan meistä kuitenkaan kummastellut näiden pikkukapineiden löytämistä. Harvoin on intiaani rauhan aikanakaan, eikä milloinkaan sodan aikana liikkeellä, kuljettamatta värejään ja kuvastintansa mukanaan.
Metsästysveitsen terän edestä katosivat viikseni silmänräpäyksessä. Hiukka rasvaa hankittiin, värit sekoitettiin, ja minut maalattiin hänen kaltaiseksensa. Rube oli maalarina, pehmoinen pukinnahka-palanen oli siveltimenä, ja Gareyn leveä kämmen oli maaliastiana.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua oli kaikki valmista, ja tuo nuori intiaani ja minä olimme täydellisesti toistemme kaltaiset. Juova juovalta, täplä täplältä oli vanha pyydystäjä kopioinut tämän hirmuisen merkkikirjoituksen, aina rinnassa olevaan punaiseen käteen ja otsassa olevaan ristiin asti. Näön hirmuisuudessa oli jäljennös täydellisesti alkuperäisen kuvan vertainen. Vielä puuttui yksi seikka, tärkeä muutos: minulta puuttuivat nuo pitkät, mustat, kiemuraiset palmikot, jotka intiaanin päälakea koristivat. Puute oli pian autettu. Taasen sai metsästysveitsi tehdä palvelusta; Garey oli tukan leikkaajana, riistäen intiaanin päälaelta kiemuraiset koristukset.
Villi vääntelehti, kun leikkaava terä välkkyi hänen otsaansa kierrellen; hän luuli varmaankin että häneltä otetaan päänahka jo elävänä. Tilapäinen tekotukka oli pian valmiina ja pantiin minun tukalleni. Onneksi oli sekin musta ja soveltui yhteen.
Luulinpa huomanneeni intiaanin hymyilevän, nähdessään, miten minä käytin hänen oivallisia suortuviansa. Se oli kuitenkin katkeraa hymyilyä, eikä sanaakaan tai huudahdusta päässyt hänen huuliltansa.
Höyhenlakki pantiin nyt päähäni. Onneksi oli intianilla sellainen, sillä yleensä käytetään tätä komeata päähinettä harvoin sotaretkillä; sanoin onneksi, sillä se edisti suuresti petostamme. Tämä päässäni olisin voinut käydä selvällä päivälläkin, kenenkään tekotukkaa huomaamatta.
XXV.
Komanhien leiri.
Varovammin kuin milloinkaan kuljimme sotapolkua, oppaidemme ensin perinpohjaisesti tutkittua seudun. Meillä oli hyvää aikaa. Intiaanein tuoreet jäljet ilmaisivat heidän olevan ainoastansa vähän matkaa edellämme: voimme odottaa näkevämme heidät joka silmänräpäys.