Hän huomasi samassa Gareyn olkapäästä vuotavan veren, ja hänen ilmeensä muuttui äkkiä hänen lausuessaan:
— Taivaan nimessä! Oletko haavoitettu, Bill? Sano, poika!
— Ei se mitään, vastasi Garey rivakasti — ei mitään, paljas naarmu vain.
— Onko se varma?
— Aivan.
— Elävän villikissan nimessä! huudahti Rube totisella äänellä, — emme voi olla tässä kauempaa. Mitä meidän on tekeminen, Bill? Mietippäs poika!
Samassa juolahti päähäni muuan ajatus.
— Miksi emme mene tuon kallion juurelle? Siellä he eivät voi meitä kiertää. Selkä vuoreen päin ja hevoset edessämme voimme olla huoleti tuosta roistojoukosta. Voimme rynnätä sinne helposti.
— Päänahkani uhalla, kapteeni on oikeassa! — lausui Rube. Se neuvo sattui juuri naulankantaan!
— Sattui, sattui se! vakuutti Garey — kantaanhan se sattui! Älkäämme menettäkö hetkeäkään! He tulevat taas tuossa tuokiossa. Kas tuolla!