Pettymyksen ja raivon kirkuna kuului sissijoukon rivistä. He huomasivat heti, ettei heillä enää olisi mitään hyötyä pitkästä pyssystään.
Turvallisempaa pakopaikkaa ei olisi voinut löytyä koko aavikolta. Se oli pieni linnoitus, jossa me voimme vastustaa kahta vertaa lukuisampaa vihollista. Äkillinen katoamisemme oli synnyttänyt uutta häiriötä.
Heidän huudoistansa me voimme ymmärtää toisten mietiskelevän asiaa kummastellen, kentiesi oudomminkin tuntein. Heidän paikaltansa mahtoikin todella näyttää, ikäänkuin olisimme kadonneet vuoreen, sillä lohkaretta ei voinut aavikolta erottaa sen takana olevasta kallion seinästä; muutoinhan olisimme mekin huomanneet sen kallion luokse ratsastaessamme.
Jos meidän vihollisemme tiesivät tästä yksinäisestä lohkareesta, oli ihmeellistä, että he jättivät tien näin varmaan pakopaikkaan avonaiseksi; ja kummallistahan olisi ollut, ellei yksikään heistä olisi siitä tietänyt, varsinkin kun kallio oli eräs seudun merkillisyyksiä. Kentiesi voisi tämän kuitenkin selittää siten, että seutu oli komanhien mieluinen leiripaikka, ja että käynti siellä siis useina vuosina oli ollut vaarallista. Kentiesi ei yksikään niistä urhoista, joita oli edessämme, ollut vuosikausiin uskaltanut liikkua niin pitkälle aavikolla.
XII.
Pakoon.
Jos vihollisemme olivat peljästyneet meidän äkillisestä ja omituisesta katoamisestamme, haihtui pian kaikki salaperäisyys. Päämme sekä pyssyjemme mustat piiput, jotka näkyivät valkoisen kallion yli, olivat pian karkoittaneet heistä kaiken ajatuksen jostakin yliluonnollisesta. Olimme asettautuneet hyökkäystä odottamaan, vaikk'emme sitä enää paljoa peljänneet.
Pari silmää riitti pitämään vaaria piirittäjäin liikkeistä. Garey otti tämän velvollisuudeksensa, jättäen Rubelle ja minulle tehtäväksi miettiä jotakin pakosuunnitelmaa.
Ettei meidän kimppuumme nyt hyökättäisi, oli varmaa. Meillä oli siis kaksi keinoa, joko pysyä siellä, missä olimme, kunnes jano pakottaisi meidät antautumaan, tahi myöskin hyökätä heidän päällensä ja rohkealla ryntäyksellä murtaa heidän rivinsä.
Edellisessä tapauksessa tiesimme janon kohta pakottavan meidät antautumaan. Nälkää emme peljänneet, niin kauan kuin meillä oli hevosemme, mutta janon sammuttamiseksi ei meillä ollut mitään keinoa. Taskumattimme olivat olleet tyhjät jo ennen piiritystä ja olimme oikeastaan olleet menossa eräälle vuoren läheisyydessä olevalle lähteelle, kun vihollinen ensiksi tuli näkyviin. Meillä oli jo silloin jano, ja nyt oli kahakan kiukku ja äsken herännyt ärtymys kiihoittanut tätä tunnetta äärimmilleen. Jano pelotti meitä enemmän kuin vihollinen.