Vitamque sub dio et trepidis agat in rebus.[48]

Ei riitä, että karaistaan hänen sielunsa; täytyy myöskin terästää hänen lihaksensa; sielu rasittuu liiaksi, jollei sitä avusteta, ja sillä on liian paljon tehtävää, jos sen yksin täytyy toimittaa kahta virkaa. Tiedän, kuinka kovasti oma sieluni ponnistelee, yhtyneenä niin hentoon, niin arkatuntoiseen ruumiiseen, joka niin kovin turvautuu siihen; ja usein huomaan lueskellessani, että mestarini kirjoitelmissaan kiittelevät uljaan mielen ja suuren rohkeuden osoituksina esimerkkejä, jotka helposti todistavat pikemmin paksunahkaisuutta ja luiden kovuutta. Olen nähnyt miehiä, naisia ja lapsia, jotka piittaavat selkäsaunasta vähemmän kuin minä luunapista, jotka eivät hiisku sanaakaan, eivätkä rypistä kulmiaan, kun heitä lyödään. Kun atleetit kilpailevat filosofien kanssa kestävyydessä, niin se on pikemmin hermojen kuin hengen voimaa. Mutta tottuminen kestämään työtä on tottumista kestämään tuskaa: labor callum obducit dolori.[49] Täytyy totuttaa lapsi ruumiinharjoitusten vaivaan ja ankaruuteen, harjoittaakseen häntä jäsenen nyrjähdyksen, vatsanväänteiden, vetohaavan ja myöskin vankilan ja kidutuksen vaivaan ja ankaruuteen. Sillä näille viimeksi mainituillekin hän voi olla alttiina, koskapa ne tällaisena aikana uhkaavat hyviä niinkuin pahojakin. Me elämme koettelemuksen aikaa; jokainen, joka vastustaa lakeja, uhkaa kunnon ihmisiä ruoskilla ja hirttonuoralla.

Ja sitäpaitsi vanhempien läsnäolo keskeyttää ja ehkäisee kasvattajan arvovaltaa, jonka lapseen nähden tulee olla ehdoton; lisäksi tulee vielä, että talonväen lapselle osoittama huomio, tietoisuus hänen sukunsa varallisuudesta ja ylhäisyydestä ovat mielestäni tuntuvia vastuksia tällä iällä.

Tuossa ihmisten seuran koulussa olen usein huomannut sen vian, että me, sensijaan että pyrkisimme tutustumaan muihin, koetamme vain tutustuttaa muita itseemme, ja näemme enemmän vaivaa saadaksemme tavaramme kaupaksi kuin hankkiaksemme uutta: vaitiolo ja vaatimattomuus ovat sangen edullisia ominaisuuksia seurustelussa. Opetettakoon tätä lasta käyttämään säästeliäästi ja tarkasti tietojaan, kun hän on ne hankkinut, olemaan pahastumatta tyhmyyksistä ja jutuista, joita kerrotaan hänen läsnä ollessaan: sillä on epähienoa tungettelevaisuutta törmätä kaiken sellaisen kimppuun, mikä ei ole meidän makumme mukaista. Tyytyköön hän ojentamaan itse itsensä, älköönkä näyttäkö moittivan toisia kaikesta, mitä hän itse ei tahdo tehdä, eikä jyrkästi eroavan kaikesta, mikä on yleisenä tapana: licet sapere sine pompa, sine invidia.[50] Karttakoon hän noita maailmaa mestaroivia ja epähienoja esikuvia ja tuota lapsellista halua, että tahtoo näyttää hienommalta siksi, ettei ole niinkuin muut ja, ikäänkuin moitiskelut ja uutuuksien tavoittelu olisi vaikeasti saatavaa tavaraa, tahtoo niiden höykällä saada sen nimen, että muka on jotakin aivan erikoista. Samoin kuin vain suurten runoilijain sopii sallia itselleen taiteellisia vapauksia, samoin on vain ylevien ja loistavien henkien suvaittava anastaa itselleen etuoikeuksia yli sen, mikä on tapana. Si quid Socrates et Aristippus contra mores et consuetudinem fecerunt, idem sibi ne arbitretur licere: magnis enim illis et divinis bonis hanc licentiam assequebantur.[51] Opetettakoon hänet puuttumaan keskusteluun ja väittelyyn vain siinä, missä näkee mestarin, joka on arvokas painiskelemaan hänen kanssaan ja siinäkin olemaan käyttämättä kaikkia temppuja, jotka voivat häntä hyödyttää, ja käyttämään vain niitä, jotka voivat hyödyttää häntä eniten. Opetettakoon hänet tarkaksi perusteittensa valinnassa ja valikoimisessa, sekä asiallisuutta ja siis myöskin lyhyyttä rakastavaksi. Opetettakoon hänet ennen kaikkea antautumaan ja laskemaan aseensa totuuden edessä, niin pian kuin hän sen havaitsee, olkoonpa että se näyttäytyy hänen vastustajansa käsissä tahi hänessä itsessään jonkin mielipiteenmuutoksen johdosta: sillä häntä ei panna saarnastuoliin latelemaan jotakin ennakolta kirjoitettua roolia, eikä häntä sido mihinkään asiaan mikään muu kuin se, että hän sen hyväksyy, eikä hän kuulu tuohon ammattikuntaan, jossa myydään puhtaalla käteisellä vapaus voida katua erehdystään ja oikaista itsensä: neque, ut omnia, quae praescripta et imperata sint, defendat, necessitate ulla cogitur.[52]

Jos hänen kasvattajansa on yhtä mieltä minun kanssani, niin hän kehittää hänessä tahdon olla ruhtinaansa sangen vilpitön, sangen harras ja sangen uljas palvelija, mutta laimentaa hänen haluaan sitoa itsensä häneen muilla kuin julkisen velvollisuuden siteillä. Puhumatta useista muista tuollaisten yksityisten velvoitusten tuottamista haitoista, jotka vahingoittavat vapauttamme, niin joko palkatun ja ostetun miehen arvostelu ei ole täysin turmeltumaton ja vapaa tahi moititaan häntä epäviisaaksi ja kiittämättömäksi. Puhtaalla hovimiehellä ei voi olla oikeutta eikä tahtoa puhua ja ajatella muutoin kuin suosiollisesti herrasta, joka on valinnut hänet niin monien tuhansien muiden alamaisten joukosta elättääkseen ja korottaakseen hänet omalla kädellään: tämä suosio ja etu lahjoo jonkinlaisella oikeutuksella hänen vapautensa ja sokaisee hänet; siitäpä syystä onkin tavallinen ilmiö, että noiden ihmisten puhe eroaa kaikista muista puheentavoista valtiossa ja on siinä suhteessa varsin vähän luotettava.

Hänen vilpittömyytensä ja hyveellisyytensä loistakoot hänen puheestaan, ja olkoon niillä järki ainoana ohjaajana. Hänet on saatava ymmärtämään, että erehdyksen tunnustaminen, jos hän sellaisen huomaa omissa väitteissään, vaikkapa sitä ei huomaisi kukaan muu kuin hän, osoittaa arvostelukykyä ja vilpittömyyttä, jotka juuri ovat tärkeimmät avut, mitä hän tavoittelee; että itsepäisyys ja vastaanväittäminen ovat halpoja ominaisuuksia, sitä silmäänpistävämpiä, kuta halpamaisempia ovat sielut; että erehdyksensä huomaaminen ja itsensä oikaiseminen, väärästä kannasta luopuminen keskellä väittelyn kiivautta, ovat harvinaisia, voimakkaita ja filosofisia ominaisuuksia. Neuvottakoon häntä seurassa ollessaan suuntaamaan katseensa kaikkialle, sillä mielestäni ylimmillä istuimilla tavallisesti eivät istu etevimmät miehet ja ylhäinen asema tuskin on yhtyneenä kykyyn. Olen nähnyt pöydän alapäässä menevän hukkaan paljon kauniita neronvälähdyksiä, sillävälin kun yläpäässä puheltiin jonkin koruompeluksen kauneudesta tahi muskottiviinin mausta. Tunnustelkoon hän, mitä kukin on miehiään: härkärenkiä, muuraria, ohikulkijaa, kaikkia pitää käyttää hyväkseen ja lainata kultakin hänen tavaransa mukaan, sillä kaikki on taloudessa tarpeen; jopa toisten typeryys ja heikkouskin on oleva hänelle opiksi. Tarkkaamalla itse kunkin viehättäviä puolia ja esiintymistapoja hän herättää itsessään miellyttävän käytöksen harrastusta ja epämiellyttävän inhoa.

Herätettäköön hänen mielessään rehellinen halu hankkia tietoja kaikesta; käyköön hän katsomassa kaikkea, mitä hänen ympärillään on merkillistä: rakennusta, suihkukaivoa, ihmistä, muinaisen taistelun paikkaa, tietä, jota on kulkenut Caesar tahi Kaarle Suuri,

quae tellus sit lenta gelu, quae putris ab aestu,
ventus in Italiam quis bene vela ferat.[53]

Tiedustelkoon hän tämän ja tuon ruhtinaan tapoja, varoja ja liittosuhteita: ne ovat seikkoja, jotka ovat sangen huvittavia oppia tuntemaan ja sangen hyödyllisiä tietää.

Mitä tulee tuohon seurusteluun ihmisten kanssa, niin tarkoitan, että luetaan niihin kuuluviksi, ja vieläpä etupäässä, ne, jotka elävät enää vain kirjojen välittämässä muistossa: seurustelkoon hän historiateosten avulla noiden suurten henkien kanssa, jotka ovat eläneet parhaina aikakausina. Se on turhaa opiskelua, jos niin tahtoo; mutta, myöskin jos niin tahtoo, se on arvokasta ja hyödyllistä opiskelua, ja ainoa opiskelu, kuten Platon sanoo, jonka lakedaimonilaiset olivat varanneet itselleen. Kuinka hyödyllistä hänelle onkaan tällä alalla meidän Plutarkhoksemme elämäkertojen lukeminen? Mutta muistakoon tarkoittamani opettaja, mihin hänen tehtävänsä tähtää, älköönkä painako oppilaansa mieleen niin paljon Karthagon hävityksen päivämäärää kuin Hannibalin ja Scipion luonteet, eikä niin paljon sitä, missä Marcellus kuoli, kuin sen, miksi ei ollut hänen velvollisuutensa arvon mukaista, että hän kuoli siellä. Älköön hän opettako hänelle niin paljon historiallisia tapahtumia kuin niiden arvostelemista. Se on luullakseni kaikista aineista se, johon hengenlahjamme soveltuvat erilaisimmassa määrässä: olen lukenut Titus Liviuksen teoksesta satoja asioita, joita moni muu ei ole siitä lukenut; Plutarkhos on lukenut siitä satoja niiden lisäksi, jotka minä olen osannut siitä lukea, ja ehkä niidenkin lisäksi, jotka tekijä on siihen pannut; eräille ihmisille se on puhtaasti kielellistä opiskelua, toisille filosofian anatomiaa, jonka avulla voi tunkeutua luontomme hämärimpiin sopukkoihin. Plutarkhoksen teoksissa on monista seikoista laajoja esityksiä, jotka hyvin ansaitsevat, että ne osaamme, sillä hän on mielestäni mestari sillä alalla; mutta on tuhansia asioita, joita hän on vain yksinkertaisesti koskettanut: hän vain viittaa sormellaan, mitä tietä meidän on kuljettava, jos haluamme, ja tyytyy joskus antamaan vain sysäyksen keskellä mitä vilkkainta kertomusta. Ne täytyy ottaa siitä irralleen ja panna hyvin runsaaseen valaistukseen; niinpä esimerkiksi tuo hänen sanansa, että Aasian asukkaat olivat yhden ainoan miehen orjia senvuoksi, etteivät osanneet lausua yhtä ainoata tavua, joka kuuluu "ei", ehkä antoi La Boétielle aineen ja aiheen hänen teokseensa Vapaaehtoisesta orjuudesta. Kun näkee hänen valikoivan ihmisen elämästä vähäisen teon tahi sanan, joka ei näytä olevan niin merkillinen, niin jo sekin on pitkän opettavan puheen veroista. Vahinko, että älykkäät ihmiset pitävät niin paljon lyhykäisyydestä; epäilemättä heidän maineensa siitä kostuu, mutta me menetämme siten paljon arvokasta. Plutarkhos tahtoo mieluummin, että me kiittelemme hänen älyään kuin hänen tietojaan; hän tahtoo mieluummin jättää meihin itsensä kaipuun kuin kyllästyksen itseensä. Hän tiesi, että hyvistäkin asioista voi puhua liiaksi, ja että Alexandridas syystä moittien lausui sille, joka piti eforeille hyviä, mutta liian pitkiä puheita: "Oi muukalainen, sinä sanot oikean asian väärällä tavalla." Ne, joilla on hoikka ruumis, pullistavat sitä täytteillä; ne, joilla on niukalti puheen ainetta, paisuttavat sitä sanoilla.