tähtien tiedettä ja kahdeksannen taivaanpiirin liikkeitä ennenkuin heidän omiaan:

Τι Πλειαδεσσι καμοι;
τι δ' αστρασι Βοωτεω;[58]

kirjoittihan Anaximenes Pythagoraalle: "Mitä järkeä saattaa olla siinä, että kulutan aikaani tutkimaan tähtien salaisuuksia, kun minulla joka hetki on kuolema tahi orjuus silmäini edessä?" Siihen aikaan näet Persian kuninkaat hankkivat sotaa hänen maatansa vastaan. Jokaisen tulee sanoa näin: "Kun minua ahdistaa kunnianhimo, saituus, hurjapäisyys, taikausko, ja kun minulla on sisimmässäni monta muuta elämäni vihollista, ryhtyisinkö silloin miettimään maailman menoa?"

Sittenkun hänelle on opetettu sitä, mikä on omansa tekemään hänet viisaammaksi ja paremmaksi, puhuttakoon hänelle siitä, mitä on logiikka, fysiikka, geometria, retoriikka; ja minkä tieteen hän valitsee, kun hänellä jo on kehittynyt ymmärryskyky, sen perille hän piankin pääsee. Annettakoon opetus hänelle milloin keskustelemalla, milloin kirjan avulla; milloin hänen opettajansa luettaa hänelle itse kirjailijaa, joka on omansa tätä hänen opetuksensa tarkoitusperää varten, milloin hän antaa hänelle siitä ytimen ja parhaan sisällön valmiiksi pureskeltuna; ja jos hän itse ei ole kylliksi perehtynyt kirjoihin, löytääkseen niistä niitä monia kauniita esityksiä, joita niissä on, hänen tarkoituksensa toteuttamista varten, niin voidaan antaa hänelle avustajaksi joku kirjallisuuden tuntija, joka aina tarvittaissa hankkii välttämättömät tarpeet hänen jaeltavakseen ja anniskeltavakseen kasvatillensa. Ja että tämä opetus on helpompaa ja luonnollisempaa kuin Gazan,[59] kukapa sitä voi epäillä? Jälkimmäisen säännöt ovat visaisia ja vastenmielisiä, sen sanat tyhjiä ja kuivakiskoisia, eikä niissä ole mitään tehoa eikä mitään herättävää hengelle; tästä sitävastoin saa sielu jotakin suuhunsa, jotakin ravinnoksensa. Tämä hedelmä on verrattoman paljon suurempi ja niinikään se on oleva aikaisemmin kypsä.

On merkillistä, että asiat meidän aikanamme ovat sillä kannalla, että filosofia, vieläpä älykkäillekin ihmisille, on tyhjä ja eriskummainen nimi, joka ei mihinkään kelpaa eikä ole minkään arvoinen, ei ihmisten ajatuksissa eikä todellisuudessa. Luulen, että siihen ovat syynä ne rikkiviisaat saivartelut, jotka ovat vallanneet siihen johtavat tiet. Tehdään aivan väärin, kun kuvataan se lasten luoksepääsemättömäksi ja juron, ankaran ja peloittavan näköiseksi; kuka liekään sen kasvoille pannut tuon valheellisen, kalpean ja inhoittavan naamarin? Se on iloisinta, pirteintä, hilpeintä ja sanoisinpa melkein veikeintä, mitä olla saattaa; se on aina juhlamielellä ja auringonpaisteisella tuulella; surullinen ja jäyhä ulkomuoto osoittaa, ettei sillä siinä ole tyyssijaansa. Tavatessaan Delphoin temppelissä joukon filosofeja istumassa yhdessä, sanoi grammaatikko Demetrius heille: "Ellen erehdy, niin teillä, päättäen rauhallisesta ja iloisesta olennostanne, ei ole tärkeätä sanottavaa toisillenne"; tähän eräs heistä, megaralainen Herakleon, vastasi: "Se on niiden asia, jotka tutkivat, onko Bαλλω verbin futuurimuodossa kaksi λ:αα, tahi jotka etsivät Χείρον ja Βελτιον komparatiivien ja Χειριστον ja Βελτιστον superlatiivien johtoperää, että heidän täytyy olla otsa rypyssä keskustellessaan tieteestään; filosofisten keskustelukysymysten sitävastoin on tapana ilahduttaa ja huvittaa niitä, jotka niitä pohtivat, eikä tehdä heitä nyrpeiksi ja surullisiksi."

Deprendas animi tormenta latentis in aegro
corpore; deprendas et gaudia: sumit utrumque
inde habitum facies.[60]

Sielun, johon filosofia on asettunut asumaan, pitää terveydellään tehdä terveeksi ruumiskin; sen tulee saada loistamaan ulos asti levollisuutensa ja mielihyvänsä, sen tulee muodostaa oman mallinsa mukaiseksi ulkonainen esiintyminen ja niinmuodoin antaa sille miellyttävä uljuus, tarmokas ja reipas ryhti ja tyytyväinen ja sävyisä luonne. Viisauden varmin merkki on tasainen hilpeämielisyys; sen olotila on, kuten kuun yläpuolella olevan maailman, aivan tyyni ja kirkas; Baroco ja Baralipton[61] ne tekevät alamaisensa noin likaisiksi ja savuttuneiksi, eikä filosofia; he eivät tunne sitä muuten kuin kuulopuheista. Kuinka? Pitäähän se tehtävänänsä tyynnyttää mielen myrskyt ja opettaa nälkää näkevät ja kuumetautisetkin nauramaan, ei minkään kuviteltujen kuvioiden avulla, vaan luonnollisten ja kouraantuntuvien perusteiden nojalla; sillä on silmämääränään hyve, joka ei ole, niinkuin skolastikot sanovat, istutettuna jyrkän, koleisen ja luoksepääsemättömän vuoren huipulle; ne, jotka ovat sitä lähestyneet, väittävät päinvastoin sen asuvan kauniilla, hedelmällisellä ja kukoistavalla tasangolla, josta se hyvin näkee kaikki allansa; ja sinne voi myöskin päästä, jos vain tietää osoitteen, siimeisiä ja sulotuoksuisia nurmikkoteitä pitkin, jotka ovat loivasti ja tasaisesti viettäviä kuin taivaan holvit. Kun he eivät olleet tutustuneet tähän korkeimpaan, kauniiseen, voitonriemuiseen, rakastavaan, yhtä suloiseen kuin uljaaseen hyveeseen, joka on katkeruuden, mielipahan, pelon ja pakon leppymätön ilmivihollinen, jolla on oppaana luonto ja seuralaisina onni ja nautinto, niin he heikkoudessaan menivät ja tekaisivat tuon typerän, ikävän, riitaisan, äreän, uhkaavan ja tuimistelevan kuvan ja asettivat sen yksinäiselle kalliolle ohdakkeiden keskelle: siinä kummitus, ihmisten oudostella.

Tarkoittamani kasvattaja, joka tietää, että hänen tulee täyttää oppilaansa tahto yhtä paljon tahi enemmän rakkaudella kuin kunnioituksella hyvettä kohtaan, osaa kyllä sanoa hänelle, että tosi hyveen arvo ja aateluus on sen noudattamisen helppoudessa, hyödyllisyydessä ja hauskuudessa; sen noudattaminen on niin kaukana vaikeudesta, että lapset kykenevät siihen niinkuin miehetkin, yksinkertaiset niinkuin rikkiviisaatkin. Ohjaus on sen toimintaväline, ei voimakeinot. Sokrates, sen ensimmäinen lemmikki, luopuu tietoisesti väkivoimasta, muodostaakseen edistymisemme siinä yksinkertaisen luonnolliseksi ja vaivattomaksi. Se on inhimillisten nautintojen kasvatusäiti: tehden ne kohtuullisiksi, se tekee ne vaarattomiksi ja puhtaiksi; hilliten ne, se pitää ne voimissa ja vireillä; karsien pois ne, joita se ei salli, se kannustaa meitä niihin, jotka se meille jättää; ja se jättää meille äidin tavoin runsaasti kaikkia sellaisia, jotka luonto sallii, vieläpä kyllyyteen, joskaan ei tympeyteen asti: jollemme ehkä tahdo sanoa, että säännöstely, joka pakottaa juojan lakkaamaan ennen päihtymistä, syöjän ennen ruuansulatuksen häiriytymistä, on nautinnoillemme vihamielinen. Jos tavallinen onni sen pettää, niin se pakenee sen käsistä tahi tulee toimeen ilman sitä ja luopi itselleen toisen, aivan omansa, joka ei enää ole häilyvä ja epävakainen. Se osaa olla rikas ja mahtava ja oppinut ja maata myskintuoksuisten patjojen peitossa; se rakastaa elämää, se rakastaa kauneutta ja kunniaa ja terveyttä; mutta sen ominaisena ja erikoisena toimena on osata käyttää kaikkea tuota hyvää kohtuullisesti ja osata menettää se masentumatta, jollainen toimi on paljoa pikemmin jalo kuin ankara; jota ilman jokainen elämänkulku on luonnoton, levoton ja muodoton ja sellainen, että siihen voi katsoa kuuluviksi nuo kompastuskivet, nuo ryteiköt ja nuo hirviöt.

Jos tuo oppilas sattuu olemaan niin omituista laatua, että hän mieluummin kuuntelee tarua kuin kertomusta kauniista matkasta tahi viisasta puhetta, joka on hänen käsitettävissään; että hän toveriensa nuorta innostusta säestävän tamburiinin soidessa kääntyy pois toisen puoleen, joka kutsuu häntä silmäinkääntäjäin temppuja katselemaan; että hän omasta mielestään ei pidä hauskempana ja suloisempana palata pölyisenä ja voittajana taistelusta kuin palkinnonsaajana pallopelistä tahi tanssiaisista, niin en tiedä siihen muuta apua kuin että hänet pannaan leipuriksi johonkin hyvään kaupunkiin, olkoonpa hän vaikka herttuan poika, Platonin ohjeen mukaan, "että tulee toimittaa lapsille paikka heidän sielunsa kykyjen eikä heidän isänsä varojen mukaan".

Koska juuri filosofia opettaa meitä elämään, ja koska lapset siitä saavat opetusta niinkuin muunikäisetkin ihmiset, niin miksi heitä ei päästetä siitä osallisiksi?