Olin jo niin oppinut ja tottunut olemaan toisena kaikkialla, että minusta tuntuu kuin olisin enää vain puoliksi olemassa.
Illam mes si partem animae tulit
maturior vis, quid moror altera,
nec carus aeque, nec superstes
integer? Ille dies utramque
duxit ruinam.[88]
Ei ole sitä tekoa tahi ajatusta, jossa en häntä kaipaisi, niinkuin hänkin olisi tehnyt minuun nähden; sillä samoin kuin hän oli äärettömästi minua etevämpi kaikessa muussa kyvyssä ja hyveessä, samoin myöskin ystävyyden velvollisuuteen nähden.
Quis desiderio sit pudor aut modus tam car; capitis?[89]
O misero frater adempte mihi!
Omnia tecum una perierunt gaudia nostra,
quae tuus in vita dulcis alebat amor.
Tu mea, tu moriens fregisti commoda, frater;
tecum una tota est nostra sepulta anima;
cujus ego interitu, tota de mente fugavi
haec studia, atque omnes delicias animi.
Alloquar? audiero nunquam tua verba loquentem?
Nunquam ego te, vita frater amabilior,
adspiciam posthac? At certe semper amabo.[90]
9
VOITTOISAT TAPPIOT
(I, 30)
Taakkain kantajalle, vaan ei urholle, on ansioksi, että hänellä on tanakammat käsivarret ja sääret; voimakkuus on kuollut ja ruumiillinen ominaisuus; on onnenpotkaus saada vihollisensa kompastumaan ja sokaista häneltä silmät auringon valolla; on taitoa ja oppia kysyvä konsti, joka voi sattua pelkurimaisen ja mitättömän miehen osalle, olla etevä miekkailija. Ihmisen arvo ja merkitys on sydämessä ja tahdossa; siinä piilee hänen tosi kunniansa. Urhoollisuus, se ei ole säärien ja käsivarsien, vaan rohkeuden ja mielen lujuutta; se ei ole hevosemme eikä aseittemme, vaan meidän omassa uljuudessamme. Ken kaatuu järkähtämättömänä rohkeudessaan, si succiderit, de genu pugnat,[91] ken läheisen kuolemanvaaran vuoksi ei menetä hitustakaan levollisuudestaan, ken vielä henkensä heittäessäänkin katsoo vihollistaan lujalla ja halveksivalla katseella, hänet lannistaa, emme me, vaan kohtalo; hänet surmataan, mutta häntä ei voiteta; urhoollisimmat ovat joskus onnettomimmat. Niinpä onkin tappioita, jotka ovat yhtä voittoisia kuin voitot. Nuo neljä sisarusvoittoa, kauneimmat, mitkä aurinko koskaan on silmillään nähnyt: Salaminin, Plataian, Mykalen, Sicilian, eivät koskaan ole uskaltaneet korottaa koko yhteistä kunniaansa kuningas Leonidaan ja hänen miestensä Thermopylain solassa kärsimän täydellisen tappion kunnian rinnalle... Onko mitään voittajille tarkoitettua voitonmerkkiä, jota eivät paremmin ansaitsisi nämä voitetut? Todellinen voittaminen näyttäytyy taistelussa eikä sen menestyksessä, ja urhouden kunnia on taisteleminen eikä vastustajansa lannistaminen.