Nämä luonnolle vieraat halut, jotka hyvän tietämättömyys ja väärä luulo ovat meihin valaneet, ovat niin lukuisat, että ne karkoittavat melkein kaikki luonnonmukaiset; ei enempää eikä vähempää kuin jos jossakin kaupungissa olisi niin suuri määrä ulkomaalaisia, että ne ajaisivat sieltä ulos luonnolliset asukkaat tahi tekisivät lopun heidän arvovallastaan ja mahdistaan, anastaen ja vallaten sen kokonaan. Eläimet ovat paljon hillitympiä kuin me, ja pysyttäytyvät kohtuullisempina luonnon meille määräämien rajojen piirissä; eivät kuitenkaan niin tarkasti, ettei niillä tavattaisi myöskin jotakin meidän kohtuuttomuuttamme vastaavaa.
Ja aivan samoin kuin on ollut hurjia himoja, jotka ovat ajaneet ihmisiä rakastamaan eläimiä, samoin eläimetkin joskus on vallannut rakkaus ihmisiin, ja on syntynyt luonnottomia rakkaussuhteita molempien lajien välillä, kuten todistaa tuo norsu, joka oli grammaatikko Aristophaneen kilpailijana erään nuoren, Aleksandrian kaupungissa asuvan kukkastytön rakkaudesta eikä mitenkään ollut häntä huonompi hyvin intohimoisen kosijan toimissa; sillä kävellen torilla, missä myytiin hedelmiä, se otti niitä kärsällään ja kantoi hänelle; se jätti hänet näkyvistään niin vähän kuin mahdollista, ja joskus se pisti kärsänsä hänen poveensa hänen kaulurinsa alitse ja koetteli hänen rintojaan.
Kerrotaan myöskin eräästä lohikäärmeestä, että se rakastui erääseen tyttöön, ja eräästä hanhesta, joka rakastui erääseen lapseen Asopin kaupungissa, ja eräästä pässistä, joka oli viulunsoittajatar Glaucian palvelijana; ja joka päivä näkee apinoita, jotka ovat hurjasti rakastuneet naisiin. Näkee myöskin erästen koiraseläinten antautuvan oman sukunsa koirasten rakastettaviksi. Oppianus ja muut kertovat eräitä esimerkkejä todisteiksi siitä kunnioituksesta, jota eläimet avioliitoissaan osoittavat sukulaisuutta kohtaan, mutta kokemus näyttää meille varsin usein päinvastaista:
Nec habetur turpe juvencae
ferre patrem tergo; fit equo sua filia conjux;
quasque creavit init pecudes caper, ipsaque cuius
semine concepta est, ex illo concipit ales.[175]
Mitä ovelaan sukkeluuteen tulee, niin onko selvempää sellaista kuin filosofi Thaleen muulin osoittama? Kulkiessaan joen poikki suolataakka selässään ja sattumalta kompastuttuaan, niin että sen kantamat säkit aivan kastuivat, ja huomattuaan, että siten sulanut suola oli keventänyt sen kuormaa, se ei koskaan, tavatessaan jonkin puron, jättänyt painautumatta siihen kuormineen, kunnes sen herra huomasi sen juonen ja käski panemaan sen kuormaksi villoja: kun se siten huomasi pettyneensä laskuissaan, lakkasi se enää käyttämästä tuota temppua.
On useita eläimiä, jotka näyttävät kaikessa viattomuudessaan jäljittelevän meidän saituuttamme, sillä niiden näkee äärettömän halukkaasti sieppaavan haltuunsa kaikki mitä voivat, ja huolellisesti piilottavan sen, vaikkeivät sitä ensinkään käytä. Taloudenhoidossa ne eivät vain vie meistä voittoa sillä toimellisuudella, millä ne kokoilevat ja säästävät tulevaa aikaa varten, vaan niillä on myöskin useita sitä varten välttämättömiä taitoja: muurahaiset levittävät luhan ulkopuolelle jyvänsä ja siemenensä, tuulettaakseen, puhdistaakseen ja kuivatakseen ne, peläten niiden pilaantuvan ja mätänevän, kun ne huomaavat niiden alkavan homehtua ja haista härskiltä. Mutta se ehkäisevä varovaisuus, jota ne osoittavat jyrsiessään vehnänjyviä, vie voiton kaikesta kuviteltavasta ihmisten varovaisuudesta: kun vehnä ei pysy aina kuivana ja pilaantumattomana, vaan pehmenee, sulaa ja liukenee ikäänkuin maidoksi, pyrkien itämään ja kasvamaan, niin ne jyrsivät sitä päätä, mistä itu tavallisesti pistää esiin, peläten vehnän muuttuvan siemeneksi ja menettävän luontonsa ja ominaisuutensa, joka sen tekee sopivaksi olemaan niiden ruokavarastona.
Mitä tulee sotaan, joka on suurin ja uhkein ihmisen toiminnoista, niin tahtoisinpa tietää, haluammeko käyttää sitä osoitteena jostakin etevämmyydestä, vai päinvastoin heikkoutemme ja puutteellisuutemme todisteena, koska toistemme voittamisen ja surmaamisen, oman sukumme tuhoamisen ja hävittämisen taito ei totta tosiaan näytä olevan kovinkaan toivottava eläimille, joilla sitä ei ole:
Quando leoni
fortior eripuit vitam leo? Quo nemore umquam
exspiravit aper maioris dentibus apri?[176]
Mutta ne eivät kuitenkaan ole aivan yleisesti sitä vailla, kuten todistavat mehiläisten raivoisat kahakat ja molempain vastakkaisten armeijain päämiesten hankkeet:
Saepe duobus
regibus incessit magno discordia motu;
continuoque animos vulgi et trepidantia bello
corda licet longe praesciscere.[177]