Niitä on niin heiveröisiä ja halpoja (niiden lukumäärä näet nousee noin kolmeenkymmeneenkuuteen tuhanteen), että niitä täytyy kasata ainakin viisi tahi kuusi yhteen, jotta ne voisivat tuottaa yhden tähkäpään, ja ne saavat siitä eri nimensä; yhdellä ovella on niitä kolme: lautojen, saranan ja kynnyksen; yhdellä lapsella neljä, suojelemassa hänen kapaloansa, juomistansa, syömistänsä ja imemistänsä; eräät ovat varmoja, toiset epävarmoja ja epäilyksen alaisia; on eräitä, jotka eivät vielä pääse taivaaseen:

quos, quoniam coeli nondum dignamur honore,
quas dedimus, certe terras habitare sinamus;[292]

niitä on luonnon, runouden ja yhteiskunnan alalla; eräät ovat puoliksi jumalia, puoliksi ihmisiä, välittäjiä, sovittelijoita meidän ja Jumalan välillä, ja niitä palvotaan eräänlaisella vähemmällä, toisen luokan palvonnalla; lukemattomat ovat niiden eri valtuudet ja tehtävät; toiset ovat hyviä, toiset pahoja; niitä on vanhoja ja kelvottomia, ja niitä on kuolevaisiakin; sillä Krysippos arveli, että maailman viimeisessä palossa kaikkien jumalien paitsi Jupiterin täytyisi kuolla. Ihminen tekaisee lukemattomia leikillisiä yhtäläisyyksiä Jumalan ja itsensä välillä. Eikö hän ole hänen maamiehensä?

Iovis incunabula Creten.[293]

Scaevola, aikanaan ylhäinen pappi, ja Varro, aikanaan etevä teologi, esittävät meille tähän kysymykseen nähden seuraavan puolustelun: "että kansan täytyy olla tietämättä paljon sellaista, mikä on totta, ja uskoa paljon sellaista, mikä ei ole totta"; quum veritatem, qua liberetur, inquirat, credatur ei expedire, quod fallitur.[294] Ihmisen silmät eivät voi nähdä asioita muutoin kuin tuntemissansa muodoissa, ja emmekö muista, mihin onneton Phaethon putosi, siksi että oli ryhtynyt pitelemään kuolevaisella kädellään isänsä hevosten ohjaksia? Meidän järkemme syöksee samanlaiseen syvyyteen, hävittää ja ruhjoo itsensä samalla tavalla yltiöpäisyydellään.

Jos kysytte filosofialta, mitä ainetta on taivas ja aurinko, niin mitä se teille vastaa muuta kuin: rautaa, tahi, kuten Anaxagoras, kiveä, tahi muuta sen tuntemaa ainetta? Jos kysytään Zenonilta, mitä luonto on, niin hän vastaa: "Tulta, taiteilijalahjoilla varustettua, luomiskykyistä, lakien mukaan toimivaa." Arkhimedes, mestari tuon tieteen alalla, joka pitää itseänsä kaikkia muita etevämpänä totuuteen ja varmuuteen nähden, sanoo: "Aurinko on jumala, joka on hehkuvaa rautaa." Eikö se ole kaunis geometristen todistusten kauneuden ja välttämättömän sitovaisuuden synnyttämä kuvitelma? Ei kuitenkaan niin välttämättömän ja hyödyllisen, ettei Sokrates olisi arvellut riittävän, jos sitä tunsi sen verran, että osasi mitata antamansa tahi saamansa maa-alan, ja ettei Polyainos, joka oli ollut sen kuulu ja mainio opettaja, olisi alkanut halveksia noita todistuksia aivan väärinä ja ilmeisesti turhanpäiväisinä, saatuaan maistaa Epikuroksen hempeiden puutarhain suloisia hedelmiä. Ksenophonin muistelmissa sanoo Sokrates tuon Anaksagoraan väitteen johdosta, hänen, jota muinaisaika piti kaikkia muita etevämpänä taivaallisten ja jumalallisten asiain ymmärtäjänä, että hänen järkensä meni sekaisin, niinkuin käy kaikkien ihmisten, jotka kohtuuttoman perinpohjaisesti tutkivat asioita, jotka eivät ole heidän tietämisensä saavutettavissa; kuvitellessaan auringon hehkuvaksi kiveksi, hän ei tullut ajatelleeksi, että kivi ei loista tulessa ja, mikä on pahempaa, että se siinä kuluu loppuun; kuvitellessaan auringon ja tulen samaksi, hän ei ottanut huomioon, että tuli ei päivetytä niitä, joihin se loistaa, että me voimme katsoa tuleen häikäistymättä, että tuli tappaa kasvit ja yrtit. Sokrateen mielestä ja minun mielestäni myöskin on viisain taivasta koskeva väite se, ettei siitä väitä mitään. Kun Platonin Timaios-dialogissa olisi puhuttava haltijahengistä, sanoo hän: "Se on yritys, johon meidän kykymme ei riitä; täytyy uskoa niitä muinaisajan ihmisiä, jotka ovat sanoneet itsensä niistä syntyneiksi; on järjenvastaista kieltäytyä uskomasta jumalten lapsia, vaikkakaan heidän sanojansa eivät tukisi tarpeelliset ja todennäköiset järkiperusteet, koskapa he meille takaavat puhuvansa heille kotoisista ja tutuista asioista."

Katsokaamme, onko meillä jonkin verran enemmän selvyyttä siinä, mitä tiedämme inhimillisistä ja luonnollisista asioista. Eikö ole naurettava yritys mennä tekaisemaan toinen ruumis ja antamaan väärä, oma keksimämme muoto sellaisille, joihin, kuten itse myönnämme, meidän tietämisemme ei voi ulottua, niinkuin näkyy kiertotähtien liikkeestä, jolle me, kun älymme ei voi sitä käsittää eikä kuvitella sen luonnollista johtoa, annamme omasta päästämme aineellisia, kömpelöitä ja ruumiillisia pontimia:

Temo aureus, aurea summae
curvatura rotae, radiorum argent eus ordo.[295]

Luulisi, että meillä on ollut kuskeja, kirvesmiehiä ja maalareita, jotka ovat menneet rakentamaan tuonne ylös eri tavoin liikkuvia koneita ja järjestämään kirjavanväristen taivaankappalten rattaita ja toisiinsa kietoutuneita osia sallimuksen kehrävarren ympärille, kuten Platon sanoo:

Mundus domus est maxima rerum,
quam quinque altitonae fragmine zonae
cingunt, per quam limbus pictus bis sex signis
stellimicantibus, altus in obliquo aethere, lunae
bigas acceptat;[296]