— Hän, hyvä herra, kuuluu kulkueeseen siksi, että hän on kanarialintu, tarkoitan laulaja ja musikantti.
— Kuinka niin? — virkkoi jälleen Don Quijote. — Joudutaanko kaleereille siitäkin syystä, että ollaan laulajia ja musiikkimiehiä?
— Joudutaan, herra, — vastasi vanki — sillä huonosti käy, jos laulaa pinteessä.
— Olen päin vastoin kuullut sanottavan — virkkoi Don Quijote — että joka laulaa, se hälventää vaivojansa.
— Tässä on aivan toisin laita, — virkkoi vanki — sillä se, joka kerran laulaa, saa ikänsä itkeä.
— Minä en tuota ymmärrä — sanoi Don Quijote.
Mutta toinen vartija selitti hänelle:
— Herra ritari, puhuessaan laulamisesta hädässä tämä non santa[78] väki tarkoittaa tunnustamista kidutettaessa. Tätä pahantekijää kidutettiin, ja hän tunnusti rikoksensa, nimittäin että oli nelijalkainen, mikä merkitsee karjan varasta, ja niin hänet, koska hän oli tunnustanut, tuomittiin saamaan kuusi vuotta kaleerivankeutta niiden kahdensadan raipan lisäksi, jotka hän on jo saanut selkäänsä. Hän kulkee aina mietteissään ja allapäin, sillä toiset rikoksentekijät, sekä vankilaan jääneet että tässä kuljetettavat, kohtelevat häntä huonosti, solvaavat, pilkkaavat ja halveksivat, koska hän tunnusti eikä uskaltanut jatkuvasti kieltää. He näet sanovat ettei kieltäminen vaadi suurempaa suunvaivaa kuin myöntäminen ja että rikoksentekijä on varsin onnellinen, jos hänen elämänsä tai kuolemansa on hänen oman kielensä varassa eikä riipu näkijöistä ja todistuksista: ja minä puolestani olen sitä mieltä etteivät he siinä pahasti erehdy.
— Se on minunkin käsitykseni — sanoi Don Quijote.
Hän siirtyi nyt kolmannen luo ja kysyi häneltä samoin kuin toisilta, ja mies vastasi viipymättä ja erittäin luontevasti: