— Olet oikeassa, — sanoi Don Quijote — mutta minä tiedän mitä nyt tulee tehdä.
Hän kutsui kokoon kaleerivangit, jotka sikin sokin teuhattuaan ja ryöstettyään komissaarin putipuhtaaksi kerääntyivät hänen ympärilleen kuullakseen mitä hän määräsi tehtäväksi. Hän puhui heille:
— Kunnon ihmisten tulee kiitollisina tunnustaa nauttimansa hyvättyöt, ja yksi niistä synneistä, jotka pahimmin loukkaavat Jumalaa, on kiittämättömyys. Sanon tämän siksi, että te, hyvät herrat, olette omin silmin selvästi nähneet mitä hyvää olette kokeneet minun taholtani. Sen korvaukseksi pyydän ja vaadinkin että otatte olallenne ketjun, josta teidät vastikään vapautin, lähdette heti matkaan, menette Toboson kaupunkiin, esittäydytte siellä neiti Dulcinea Tobosolaiselle, sanotte että hänen ritarinsa, Murheellisen hahmon ritari, lähettää teidän kauttanne hänelle kunnioittavat terveisensä, ja kerrotte hänelle kohta kohdalta kaikki tämän mainion seikkailun eri vaiheet aina siihen saakka, kun te pääsitte kaipaamaanne vapauteen; sen tehtyänne voitte mennä onneksenne minne haluatte.
Ginés de Pasamonte vastasi kaikkien puolesta sanoen:
— Se, mitä teidän armonne käskee, herramme ja vapauttajani on mitä mahdottomina täyttää, sillä emme voi kulkea teitä yhdessä, vaan meidän täytyy lähteä yksitellen ja kunkin taholleen kokien piilottautua maan uumeniin, jottei meitä löydä Pyhä Veljeskunta, joka epäilemättä lähtee meitä etsimään, Teidän armonne voi ja hänen tuleekin menetellä siten, että vaihdatte tämän neiti Dulcinea Tobosolaiselle suoritettavan rasitteen ja tieveron määrättyyn lukuun avemaria- ja credo-rukouksia, jotka lausumme teidän armonne puolesta, ja niin voimme tehdä sekä yöllä että päivällä, paetessamme ja maatessamme, rauhan ja sodan aikana; jos sitä vastoin ajatellaan että meidän on palattava Egyptin lihapatojen ääreen, tarkoitan otettava ketjumme ja lähdettävä kulkemaan kohti Tobosoa, niin se merkitsee samaa kuin jos ajateltaisiin että nyt on yö, vaikka kello on vasta kymmenen aamupäivällä, ja hän, joka meiltä sellaista pyytää, voi yhtä hyvin pyytää päärynöitä jalavalta.
— Niinpä vannon, totta totisesti, — sanoi Don Quijote suuttuneena — että te, herra portonpoika, herra Ginesillo de Paropillo, vai mikä nimenne olikaan, saatte lähteä sinne yksin, häntä koipien välissä, koko ketju selässänne.
Pasamonte, joka ei yleensäkään paljoa sietänyt ja joka oli jo täysin selvillä siitä, ettei Don Quijote ollut oikein viisas, koska hän oli menetellyt aivan järjettömästi mieliessään päästää heidät vapauteen, iski nyt, kuullessaan itseään niin nimiteltävän, kumppaneilleen silmää, he väistyivät hiukan kauemmaksi ja alkoivat kivittää Don Quijotea niin vimmatusti, ettei hän mitenkään kyennyt suojaamaan itseänsä kilvellään, ja Rocinante raukka oli kannuksille niin tunteeton kuin olisi ollut vaskesta tehty. Sancho painui aasinsa taakse, siten suojaten itseään heihin molempiin suuntautuvalta kivisateelta. Vaikka Don Quijote koki varjella itseään kilvellä, osuivat varsin monet kivenmyhkyrät hänen ruumiiseensa niin voimallisesti, että kukistivat hänet maahan, ja hän oli tuskin ehtinyt pudota, kun ylioppilas syöksyi hänen kimppuunsa, sieppasi vadin hänen päästään, löi sillä kolme neljä kertaa häntä selkään ja takoi sitä sitten maahan yhtä monesti, niin että se meni melkein kappaleiksi. Don Quijotelta riistettiin haarniskan päällä oleva nuttu ja olisi riistetty sukatkin, elleivät säärivarukset olisi olleet esteenä. Sancholta vietiin kaprokki ja hänet jätettiin alusvaatteisilleen, ja sitten rosvot, jaettuaan keskenään muun sotasaaliin, poistuivat kukin taholleen, enemmän huolissaan siitä, miten välttäisivät Pyhän Veljeskunnan, kuin haluten ottaa selkäänsä ketjun ja lähteä esittäytymään jalosukuiselle neidille Dulcinea Tobosolaiselle.
Paikalle jäivät vain aasi ja Rocinante, Sancho ja Don Quijote, aasi allapäin ja mietteliäänä, tavan takaa viipahduttaen korviansa, koska otaksui ettei hänen vaiheillaan viuhunut kivisade ollut vieläkään tauonnut, Rocinante pitkänään isäntänsä vieressä, sekin kiveniskun kaatamana, Sancho aivan vähissä pukimissa ja peläten Pyhää Veljeskuntaa, Don Quijote kovin harmistuneena havaittuaan, kuinka pahasti häntä olivat pidelleet juuri ne henkilöt, joille hän oli tehnyt niin suuren hyväntyön.
Kolmaskolmatta luku.
Mitä maineikkaalle Don Quijotelle tapahtui Sierra Morenassa; tämän totuudenmukaisen kertomuksen kaikkein merkillisimpiä seikkailuja.