Niin hän suisti Rocinantea ohjaten sen sinne, mistä oli ääniä kuulevinaan. Muutamia askelia metsikköön ratsastettuaan hän näki rautatammeen sidotun hevosen ja toiseen sidotun suunnilleen viisitoistavuotiaan pojan, jonka yläruumis oli paljaana. Poika siinä valitti, eikä suottakaan, sillä häntä suomi nahkavyöllä roteva talonpoika säestäen jokaista lyöntiä nuhteella ja neuvolla. Hän näet sanoi:
— Suu kiinni ja silmät auki!
Poika vastasi:
— En tee niin enää toista kertaa, hyvä isäntä; niin totta kuin Kristus on kärsinyt en tee niin toista kertaa, ja minä lupaan paimentaa laumaa paremmin tästä lähtien.
Nähdessään mitä tässä tapahtui Don Quijote lausui vihaisella äänellä:
— Epäritarillinen ritari, sopimatonta on teidän käydä ahdistamaan henkilöä, joka ei kykene puolustautumaan; nouskaa ratsullenne ja tarttukaa peitseenne, — miehelläkin näet oli peitsi nojaamassa tammeen, johon hevonen oli sidottu — niin minä opetan teille että vain pelkurit menettelevät sillä tavalla kuin te nyt.
Nähdessään yläpuolellaan täysissä varuksissa olevan hahmon, joka heilutti peistään hänen kasvojensa vaiheilla, talonpoika luuli kuoleman tulevan ja vastasi sävyisin sanoin:
— Herra ritari, tämä poika, jota tässä kuritan, on palveluksessani paimentamassa lammaslaumaa, jota pidän näillä seuduilla; mutta hän on niin huolimaton, että joka päivä katoaa lammas, ja kun kuritan häntä huolimattomuudestaan tai ilkeydestään, hän sanoo minun tekevän niin saituudesta, jotta pääsen suorittamasta hänelle kuuluvaa palkkaa, mutta minä vannon Jumalan ja sieluni autuuden nimessä, että hän valehtelee.
– »Valehtelee», niinkö sanotte minun läsnä ollessani, kurja moukka? lausui Don Quijote. — Päivän nimessä, joka meitä valaisee, tekee mieleni puhkaista teidät peitselläni. Maksakaa hänen palkkansa heti pitemmittä puheitta; ellette sitä tee, niin Jumalan kaikkivaltiaan nimessä surmaan ja tuhoan teidät tähän paikkaan. Päästäkää hänet irti viipymättä.
Talonpoika, pää painuksissa ja mitään virkkamatta, päästi irti palvelijansa, jolta Don Quijote kysyi, paljonko isäntä oli hänelle velkaa. Poika sanoi saatavansa olevan yhdeksältä kuukaudelta, seitsemän reaalia kultakin. Don Quijote laski, sai summaksi kolmeseitsemättä reaalia ja käski talonpoikaa maksamaan sen heti, jos mieli säilyttää henkensä. Talonpoika vakuutti peloissaan viimeisen hetkensä ja vannomansa valan nimessä (vaikka ei ollut vielä mitään vannonut) ettei summa ollut niin suuri, koska siitä oli vähennettävä ja otettava laskuun kolme paria pojalle annettuja kenkiä ja yksi reaali kahdesta hänen sairautensa aikana toimitetusta suoneniskusta.