— En minä sellaisista hommista tiedä mitään, — vastasi Sancho — enkä ole eläissäni kantanut niistä kaunaa kenellekään; tiedän vain että Pyhän Veljeskunnan asiana on käydä käsiksi niihin, jotka tappelevat ulkosalla, ja siihen leikkiin minä en rupea.
— Ole huoletta, ystäväni, — virkkoi Don Quijote — minä tempaan sinut kaldealaistenkin vallasta ja sitä pikemmin Pyhän Veljeskunnan käsistä. Mutta sanohan minulle, niin totta kuin elät: oletko nähnyt urhoollisempaa ritaria koko maailmassa niin pitkältä kuin se tunnetaan? Oletko kuullut historioissa kerrottavan kenestäkään toisesta, joka olisi tai olisi ollut rohkeampi hyökkäämään, urheampi kestämään, kätevämpi iskemään tai kykenevämpi paiskaamaan satulasta?
— Totta puhuen — vastasi Sancho — en ole koskaan lukenut mitään historiaa, koska en osaa lukea enkä kirjoittaa; mutta siitä tohdin panna vetoa, etten ole ikäpäivinäni palvellut uhkarohkeampaa isäntää kuin teidän armonne, ja Jumala suokoon ettei näitä uhkarohkeita tekoja kosteta, niin kuin äsken sanoin. Nyt pyydän teidän armoanne hoitamaan itseänne, sillä korvanne vuotaa pahasti verta; minulla on tässä haarapussissa liinannöyhtää ja hiukan valkoista voidetta.
— Mitään sellaista ei ollenkaan tarvittaisi, — virkkoi Don Quijote — jos olisin muistanut valmistaa pullon Fierabras-balsamia;[54] ajan ja lääkkeiden menetys välttyisi, jos olisi pisarakaan sitä.
— Mikä pullo ja mikä palssami se on? — kysyi Sancho Panza.
— Se on balsami, jonka resepti minulla on muistissani, — vastasi Don Quijote — balsami, jonka omistajan ei tarvitse pelätä kuolemaa eikä edes ajatella kuolevansa, haavoittuipa kuinka pahoin tahansa. Kun siis sen valmistan ja annan huostaasi ja sinä sitten havaitset että minut on jossakin taistelussa sivallettu keskeltä poikki (kuten monesti sattuu), ei sinun asianasi ole tehdä muuta kuin nostaa sievästi se ruumiinpuolikas, joka on pudonnut maahan, ja sijoittaa se, ennen kuin veri ehtii hyytyä, erittäin varovasti satulaan jääneen toisen puolikkaan päälle, tarkoin katsoen että sovitat sen siihen tasaisesti ja kohdalleen. Sitten annat minun juoda vain pari kulausta tuota mainittua balsamia, ja saatpa nähdä että olen jälleen ehyt ja terve kuin omena.
Jos niin on, — sanoi Panza — minä luovun heti paikalla sen luvatun saaren käskynhaltijanvirasta enkä pyydä monista hyvistä palveluksistani muuta palkkaa kuin että teidän armonne antaa minulle sen mainion palssamin resehdin, sillä uskon että unssi sitä maksaa missä tahansa enemmän kuin kaksi reaalia, enkä minä tarvitse enempää elääkseni tämän elämäni kunniallisesti ja mukavasti. Mutta nyt tulee vielä tietää, kuinka kallista se on valmistaa.
– Kolmen tuopin valmistamiseen ei kulu kolmea reaalia — vastasi Don
Quijote.
— Jumala armahtakoon minua syntistä! — virkkoi Sancho — miksi ei teidän armonne tee sitä viipymättä ja opeta konstia minullekin?
— Vaiti, ystäväni, — vastasi Don Quijote — aion opettaa sinulle suurempiakin salaisuuksia ja osoittaa sinulle suurempaakin suosiota; mutta nyt hoitakaamme itseämme, sillä korvaani koskee enemmän kuin mieli tekisi.