Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen I

by Miguel de Cervantes Saavedra

— Sen tieteen nimi on astrologia — sanoi Don Quijote.

— En tiedä mikä sen nimi on, — virkkoi Pedro — mutta tiedän että hän tiesi tuon kaiken ja vielä enemmänkin. Lyhyesti sanottuna: ei kulunut monta kuukautta hänen palattuaan Salamancasta, kun hän eräänä kauniina päivänä ilmaantui yhtäkkiä paimenen tamineissa, sauvoineen ja lammasnahkamekkoineen; hän oli luopunut pitkästä takistaan ja muusta oppineena miehenä käyttämästään vaatetuksesta, ja hänen kerallaan pukeutui paimeneksi myös hänen hyvä ystävänsä Ambrosio, joka oli ollut hänen opintokumppaninsa. Unohdin mainita että Grisóstomo-vainaja oli oivallinen säkeiden sepittäjä, niin että hän se meille teki joululaulut ja Kristuksen ruumiin juhlan näytelmät, joita kylämme nuorukaiset esittivät, ja kaikki sanoivat että ne olivat verrattomia. Nähdessään niin äkkiarvaamatta molemmat oppineet herrat paimenen pukimissa kyläläiset joutuivat ihmeisiinsä eivätkä osanneet arvata mikä syy oli saanut heidät niin merkillisesti muuttumaan. Niihin aikoihin sitten kuoli Grisóstomomme isä, ja hän sai periä suuren määrän omaisuutta, irtainta ja kiinteätä, ja lisäksi aika paljon karjaa, suurta ja pientä, sekä aimo joukon rahaa; kaiken tämän nuori mies sai ihkasen omakseen, ja totta on, että hän sen ansaitsi, sillä hän oli kelpo kumppani ja lempeä ja ystävällinen kunnon ihmisille, ja hänen kasvonsa ne olivat kuin sula siunaus. Sitten saatiin tietää että hän oli vaihtanut vaatetusta vain seuraillakseen noilla asumattomilla mailla tuota paimentyttöä Marcelaa, jonka kumppanimme äsken mainitsi ja johon vainaja parka Grisóstomo oli rakastunut. Ja nyt mielin teille sanoa, koska teidän on hyvä se tietää, kuka tämä tytöntynkä on; ettepä taida, ettekä varmaankaan, kuulla mokomaa seikkaa ikipäivinänne, vaikka eläisitte kauemmin kuin Jerusalemi.

— Sanokaa Metusalem — virkkoi Don Quijote, jota harmittivat vuohipaimenen väärät sanat.

— Eli se Jerusalemikin riittämään asti, vastasi Pedro ja jos on niin laita, että te yhtä mittaa morkkaatte sanojani, emme pääse päähän vuodessa.

— Suokaa anteeksi, ystäväni, — virkkoi Don Quijote — sanoin sen, koska sanoissa on suuri ero; mutta te vastasitte varsin hyvin, sillä Jerusalem elää kauemmin kuin Metusalem. Jatkakaa nyt kertomustanne, en virka enää mitään.

— Tietäkää siis, hyvä herra, — sanoi vuohipaimen — että kylässämme oli Grisóstomon isää vielä rikkaampi talonpoika, Guillermo. Tälle Jumala lahjoitti monien ja suurten rikkauksien lisäksi tyttären, jonka synnytykseen kuoli hänen äitinsä, oivallisin nainen koko sillä seudulla. Olen vielä nytkin näkevinäni hänet, hänen kasvonsa, jotka olivat toiselta puolen kuin Aurinko ja toiselta kuin Kuu; ja hän oli ennen kaikkea uuttera ja huolellinen emäntä ja ystävällinen köyhille, niin että uskon hänen sielunsa tällä hetkellä nauttivan Jumalan autuutta taivaassa. Hänen miehensä Guillermo suri oivallisen vaimonsa kuolemaa niin kovin että kuoli itsekin jättäen pienen ja rikkaan tyttärensä Marcelan paikkakuntamme papin ja kirkkoherran, hänen setänsä, holhokiksi. Tyttö kasvoi niin kauniiksi, että hänet nähdessämme muistui mieliimme hänen äitinsä erinomainen kauneus; ja kumminkin arveltiin että tytöstä tulisi vielä ihanampi. Ja niin sitten kävikin; hänen ehdittyään neljän- tai viidentoista vuoden ikään ei kukaan voinut häntä katsellessaan olla kiittämättä Jumalaa siitä, että hän oli luonut tytön niin kauniiksi, ja useimmat olivat kuolettavasti rakastuneet häneen. Setä valvoi tarkasti tyttöä pitäen häntä visusti kodin suojissa, mutta kaikesta huolimatta hänen suuren kauneutensa maine levisi niin, että sedältä pyysivät, hartaasti anelivat ja kiusaten vaativat tyttöä vaimokseen kosijat, eivät ainoastaan meikäläiset, vaan monen peninkulman piirissä asuvat, vieläpä kaikkein arvokkaimmat. Vaikka setä, joka on kaikin puolin kelpo mies ja hyvä kristitty, olisi mielellään naittanut Marcelan heti, havaittuaan hänen olevan siinä iässä, hän ei kumminkaan tahtonut sitä tehdä ilman tytön suostumusta; setä ei siis ajatellut hyötyä ja etua, joka hänelle naittamisen lykkäytyessä koitui tytön omaisuuden hallitsemisesta.. Tämä on totisesti lausuttu kelpo papin kiitokseksi useissakin kylän juttuseuroissa; teidän näet tulee tietää, herra vaeltaja, että näissä pikkukylissä puhutaan kaikesta ja kuiskutellaan kaikesta, joten voitte pitää varmana, niin kuin minä puolestani pidän varmana, että papin, joka saa seurakuntalaisensa pakostakin puhumaan hyvää itsestään, täytyy olla aivan erinomaisen hyvä, erittäinkin maaseudulla.

– Se on totta, — virkkoi Don Quijote — mutta jatkakaa; tarina on mainio, ja te, kelpo Pedro, kerrotte sen hyvin miellyttävästi.

– Älköön minulta puuttuko Jumalan mielisuosiota, sillä se tässä on paikallaan. Teidän tulee muuten tietää että tyttö, vaikka setä esittikin hänelle ehdotuksiaan ja kuvaili erikseen joka ainoan häntä vaimokseen pyytävän nuoren miehen hyvät ominaisuudet, kehoittaen häntä menemään naimisiin ja valitsemaan mieleisensä, vastasi aina vain ettei halunnut toistaiseksi mennä miehelään vaan tunsi liian nuorena olevansa kykenemätön kantamaan avioliiton taakkaa. Näiden hänen mainitsemiensa näennäisesti pätevien syiden vuoksi setä lakkasi häntä kiusaamasta jääden odottamaan, kunnes tyttö ehtisi hiukan vanhemmaksi ja voisi valita mieleisensä puolison. Hän näet sanoi ja sanoi varsin oikein ettei vanhempien pidä naittaa lapsiansa vastoin heidän tahtoaan. Mutta kuinka olikaan, eräänä kauniina päivänä tämä turhan ujo Marcela sitten yhtäkkiä ilmaantuu paimentytöksi pukeutuneena ja huolimatta sedästään enempää kuin muistakaan kyläläisistä, jotka neuvoivat häntä luopumaan aikeesta, lähti kuljeksimaan vainioille toisten kyläntyttöjen kanssa paimentaen omaa karjaansa. Kun hän siten näyttäytyi julkisesti ja hänen kauneutensa oli esteettömästi nähtävänä, en osaa teille kunnolla sanoa, kuinka monet rikkaat nuorukaiset, hidalgot ja talonpojat, ovat pukeutuneet samanlaiseen asuun kuin Grisóstomo ja vaeltavat häntä kosiskellen noilla mailla. Yksi heistä, kuten sanoin, oli vainajamme, josta sanottiin ettei hän enää tyttöä rakastanut vaan kerrassaan jumaloi. Ei kuitenkaan pidä luulla että Marcela tähän vapauteen ja niin riippumattomaan, niin vähän tai ei yhtään häveliästä piiloutumista sallivaan elämään antauduttuaan olisi antanut mitään aihetta tai aiheen häivääkään, joka voisi koitua hänen kunniallisuutensa ja siveytensä vahingoksi; hän päin vastoin varoo kunniaansa niin visusti, ettei yksikään niistä, jotka häntä palvelevat ja kosivat, ole kehunut eikä todenmukaisesti voikaan kehua saaneensa häneltä minkäänlaista vähäisintäkään toivoa halunsa täyttymisestä. Vaikka hän ei karta eikä väistä paimenten seuraa eikä keskustelua heidän kanssaan ja vaikka hän kohtelee heitä huomaavaisesti ja ystävällisesti, hän kuitenkin torjuu jokaisen hänelle tarkoitustaan ilmaisevan, olkoon kosijan aikomus niinkin rehellinen ja pyhä kuin avioliiton solmiminen, ja viskaa heidät pois luotaan kuin lingoten. Tällaisella menettelyllään hän tekee näillä mailla pahempaa tuhoa kuin olisi tehnyt rutto tullessaan, sillä hänen sävyisyytensä ja kauneutensa houkuttelevat puoleensa niiden sydämiä, jotka seurustelevat hänen kanssaan häntä palvellakseen ja rakastaakseen, mutta hänen ynseytensä ja jyrkkyytensä saa heidät epätoivon partaalle, joten he eivät enää osaa sanoa hänelle mitään muuta kuin äänekkäästi nimittää häntä säälimättömäksi ja kiittämättömäksi ja muuksi sellaiseksi, mikä hyvin ilmaisee hänen käytöksensä laatua. Jos te, herrani, viipyisitte täällä jonkin päivän, kuulisitte näiden vuorien ja laaksojen kaikuvan häntä seuraavien pettyneiden valituksista. Tässä on verrattain lähellä paikka, jossa kasvaa pari tusinaa korkeita pyökkipuita, eikä niiden joukossa ole yhtäkään, jonka sileään kuoreen ei olisi piirretty ja kirjoitettu Marcelan nimeä, ja muutaman yläpuolelle on puuhun piirretty kruunu, ikään kuin rakastaja olisi tahtonut aivan selvästi ilmaista että se kuuluu Marcelalle ja että hän sen ansaitsee paremmin kuin kukaan muu kaunotar ihmisten joukossa. Täällä huokailee paimen, tuolla valittaa toinen; toisaalta kuuluu lemmenlauluja, toisaalta epätoivoisia valitusvirsiä. Joku viettää yön kaikki hetket jonkin tammen tai kallion juurella, kyyneltyneitä silmiänsä ummistamatta, ja siinä hänen näkee yhä istuvan, mietteisiinsä vaipuneena ja uppoutuneena, aamun nouseva Aurinko; toinen taas huokailuansa lopettamatta tai keskeyttämättä, kesän helteisimpänä keskipäivän hetkenä polttavassa hiekassa maaten, valittaa vaivaansa armahtavalle taivaalle. Ja toista samoin kuin toista, noita samoin kuin näitä vallitsee voitokkaasti kaunis Marcela, ja me kaikki, jotka tunnemme hänet, odotamme, miten hänen ylpeytensä vihdoin käy ja kuka tulee olemaan se onnellinen, jonka on määrä kukistaa tuo hirmuisen jäykkä olemus ja saada omakseen tuo erinomainen kauneus. Koska kaikki mitä olen kertonut on totista totta, ajattelen että on samoin totta se, mitä paimenkumppanimme sanoi mainittavan Grisóstomon kuoleman syyksi. Sen tähden kehoitan teitä saapumaan huomenna hänen hautajaisiinsa, joista tulee näkemisen arvoiset, sillä Grisóstomolla on paljon ystäviä, ja tästä sinne, mihin hän tahtoi tulla haudatuksi, ei ole puolta peninkulmaa.

– Pidän sen mielessäni — virkkoi Don Quijote — ja kiitän teitä nautinnosta, jonka olette tuottanut minulle kertomalla niin viehättävän tarinan.

– Ei ansaitse, — vastasi vuohipaimen — enhän minä tiedä puoliakaan niistä seikoista, joita on sattunut Marcelaa rakastaville; mutta voisihan käydä niin, että huomenna tapaamme tiellä jonkun paimenen, joka ne meille kertoo. Mutta nyt teidän on paras mennä nukkumaan katon alle, sillä yöilma saattaisi äidyttää haavaanne, vaikka saamanne lääke on senlaatuinen, ettei tarvitse pelätä mitään pahaa käännettä.