— Marcelaako tarkoitat? — virkkoi eräs.
— Juuri häntä — vastasi vuohipaimen. — Ja mikä parasta, Grisóstomo on testamentissaan määrännyt että hänet on haudattava vainiolle, ikään kuin hän olisi ollut mauri, nimittäin kallion alle, missä on lähde korkkipuun luona; kerrotaan näet ja sanotaan hänen itsensäkin sanoneen että hän oli siellä nähnyt tytön ensimmäisen kerran. Hän on merkinnyt testamenttiinsa vielä muitakin määräyksiä, sellaisia, joita paikkakunnan pappien mielestä ei saa täyttää eikä ole hyväkään täyttää, koska ne ovat pakanallisia. Kaikkeen tuohon vastaa hänen hyvä ystävänsä Ambrosio, ylioppilas, joka oli hänkin pukeutunut paimeneksi hänen kanssaan, että kaikki on tarkoin täytettävä niin kuin Grisóstomo on määrännyt, ja siitä on nyt koko kylä kuohuksissaan. Väitetään kumminkin lopulta käyvän niin kuin Ambrosio ja kaikki hänen ystävänsä paimenet tahtovat, ja huomenna he tulevat hautaamaan hänet juhlallisesti siihen paikkaan, jonka mainitsin. Ja luulenpa että siitä tulee varsin nähtävä asia; ainakin minä lähden sinne sitä katsomaan, vaikka ei kävisi huomenna kylään palaaminen.
— Me lähdemme kaikki, — vastasivat vuohipaimenet — ja heitämme arpaa, kenen tulee jäädä paimentamaan kaikkien vuohia.
— Oikein puhut, Pedro, — virkkoi eräs heistä — mutta tuota toimitusta ei tarvita, sillä minä jään kaikkien puolesta. Eikä sinun pidä luulla sen johtuvan hyvyydestäni tai uteliaisuuden puutteesta, sillä syynä on se, että taannoin jalkaan astumani tikku estää minua kävelemästä.
— Olemme kumminkin siitä kiitolliset sinulle — vastasi Pedro, Don Quijote pyysi nyt Pedroa sanomaan mikä tuo vainaja oli ja mikä tuo paimentyttö. Siihen Pedro vastasi tietävänsä vain että vainaja oli eräs jostain tuolla vuoristossa sijaitsevasta kylästä kotoisin oleva rikas hidalgo, joka oli useita vuosia opiskellut Salamancassa ja palannut sitten kotipaikalleen ollen erittäin oppineen ja lukeneen miehen maineessa. — Hänen sanottiin perehtyneen varsinkin tähtitieteeseen ja Auringon ja Kuun edesottamuksiin taivaalla, sillä hän ennusti meille täsmälleen auringon- ja kuunpienennykset.
Pimennykseksi, ystäväni, nimitetään noiden kahden suuren taivaanvalon himmenemistä, eikä pienennykseksi — selitti Don Quijote.
Mutta Pedro jatkoi kertomustaan, ollenkaan välittämättä joutavista pikkuseikoista, sanoen:
– Samoin hän tiesi ennakolta, tulisiko hyvä vuosi vai kituvuosi.
– Tahdotte sanoa katovuosi, ystäväni — virkkoi Don Quijote.
– Katovuosi tai kituvuosi, — vastasi Pedro — aivan yhtä ja samaa. Ja uskokaa minua, että hänen sanomistaan rikastuivat vahvasti hänen isänsä ja hänen ystävänsä, jotka häneen luottivat; he näet tekivät mitä hän heille neuvoi sanoen: »Kylväkää tänä vuonna ohraa, älkää kylväkö vehnää; tänä vuonna voitte kylvää virnaa, mutta ei ohraa; ensi vuonna tulee runsaasti öljyä; kolmena seuraavana ei saada tippaakaan.»