— Jumal’avita, hyvä ystävä, nyt minusta kerrassaan hälvenee eräs harhaluulo, joka on elänyt mielessäni koko sen pitkän ajan, jona olen teidät tuntenut: olen näet aina ja ymmärtäväisenä kaikissa toimissanne. Mutta nyt huomaan olette siitä niin kaukana kuin taivas maasta. Kuinka onkaan mahdollista, että niin vähäpätöiset ja niin helposti autettavat asiat saattavat häiritä ja hämmentää mieltä, joka on niin järkevä kuin teidän ja niin omansa voittamaan ja kumoamaan toisia, paljon suurempia vaikeuksia? Se ei suinkaan johdu kyvyn puutteesta, vaan syynä on liiallinen laiskuus ja harkinnan heikkous. Haluatteko havaita että puhun tässä totta? Kuunnelkaa siis tarkkaavasti, niin saatte nähdä, kuinka minä siunaamahetkessä teen tyhjiksi kaikki vaikeutenne ja korjaan kaikki ne puutteet, joiden sanotte häiritsevän ja huolestuttavan mieltänne niin kovin, että aiotte jättää saattamatta maailman valkeuteen kertomuksen kuuluisasta Don Quijotestanne, koko vaeltavan ritariston kirkkaimmasta helmestä ja kuvastimesta.
— Sanokaa, — virkoin minä tuon kuultuani — kuinka ajattelette täyttää pelkoni tyhjyyden ja selvittää hämmennyksen! sekamelskan?
Hän vastasi siihen:
— Ensimmäinen teitä arveluttava seikka, että teiltä puuttuu kirjan alkuun sijoitettavia sonetteja, epigrammeja ja ylistysrunoja, joiden pitäisi vielä olla vaikutusvaltaisten ja ylhäisten henkilöiden tekemiä, voidaan korjata siten, että näette itse vähän vaivaa ja sepitätte ne; sitten voitte ne kastaa ja liittää niihin minkä nimen haluatte ilmoittamalla niiden isäksi Intian papin Johanneksen tai Trapezuntin keisarin,[19] joiden, kuten tiedän, mainitaan olleen kuuluisia runoilijoita, ja vaikka ei olisikaan ollut niin laita ja vaikka jotkut saivartelijat ja jaarittelijat teitä panettelevat ja tärpättävät siitä, miten asian laita oikeastaan on, älkää olko siitä millännekään, sillä eiväthän he, vaikka todistavatkin teidän valehdelleen, kumminkaan katkaise teiltä kättä, jolla olette sen kirjoittanut.
Mitä tulee sivujen reunoissa mainittaviin kirjoihin ja kirjailijoihin, joilta otatte kertomukseenne liitettäviä ajatelmia ja lauselmia, on vain meneteltävä siten, että sopiviin kohtiin tulee joitakin mietelmiä tai latinankielisiä lauseita, jotka osaatte ulkomuistista tai joiden etsimisestä ei teille ainakaan koidu suurta vaivaa; niin esimerkiksi olisi teidän vapautta ja vankina-oloa käsitellessänne liitettävä esitykseenne tämä:
Non bene pro toto libertas venditur auro.[5]
Sitten mainitsette sivun reunassa Horatiuksen tai jonkun toisen, joka tuon on sanonut. Kuoleman vallasta puhuessanne muistakaa heti lisätä:
Pallida mors aequo pulsat pede pauperum tabernas, Regumque turres.[6]
Jos on puheena ystävyys ja rakkaus, jota Jumala käskee meidän tuntea vihollistamme kohtaan, käyttäkää paikalla Pyhää Raamattua; niin voitte tehdä, vaikka tutkimisintonne olisi kuinka vähäinen, ja voitte mainita ainakin nämä Herran itsensä lausumat sanat: Ego autem dico vobis: diligite inimicos vestros.[7] Jos puhutte pahoista ajatuksista, ottakaa Evankeliumista: De corde exeunt cogitationes mala.[8] Jos ystävien epävakaisuudesta, niin Cato on valmis luovuttamaan teille säeparinsa:
Donec eris felix, multos numerabis amicos,
Tempora si fuerint nubila, solus eris.[9]