— Pyydän niin tekemään, ja ilman yhtään vilppiä, sano Sancho — siitä minä pidän kiinni, sillä kaiken tuon täytyy tulla teidän armonne osaksi ihan kirjaimellisesti, koska nimenne on Murheellisen hahmon ritari.
— Älä sitä epäile, Sancho — virkkoi Don Quijote. Kertomallani tavalla ja esittämässä järjestyksessä vaeltavat ritarit kohoavat ja ovat kohonneet kuninkaiksi ja keisareiksi. Nyt täytyy vain vielä katsoa mikä kristittyjen tai pakanoiden kuningas käy sotaa ja omistaa kauniin tyttären; mutta sen seikan ajattelemiseen meillä on varmasti aikaa, koska, kuten sinulle jo sanoin, on ennen hoviin päätymistä hankittava mainetta muualla. Minulta puuttuu eräs toinenkin seikka: jos näet löytyykin sotaa käyvä kuningas, jolla on kaunis tytär, ja jos olenkin hankkinut itselleni uskomattoman maineen koko maailmassa, en tiedä kuinka saattaisi käydä ilmi että olen kuninkaallista sukua tai ainakin keisarin pikkuserkku; kuningas näet ei varmaankaan mieli antaa tytärtään vaimokseni, ellei hänellä sitä ennen ole varsin varmaa selkoa tuosta seikasta, vaikka mainetekoni epäilemättä sen ansaitsevat, ja niin minä pelkään tuon puutteen vuoksi menettäväni mitä käsivarteni on hyvin ansainnut. Totta kyllä, että olen vanhaan aatelissukuun kuuluva hidalgo, tilallinen ja varallinen, ja että minuun kohdistuvista solvauksista ja rikkomuksista on viidensadan soldon sakko, ja voisihan käydä niinkin, että historiaani kirjoittava tietäjä selvittelisi sukujohtoni ja polveutumisen! niin, että havaitsisin olevani viidennessä tai kuudennessa polvessa kuninkaan sukua. Teen näet tiettäväksi sinulle, Sancho, että maailmassa on kahdenlaista sukuperää: toiset johtelevat polveutumisensa ruhtinaista ja hallitsijoista, jotka aika on vähitellen rappeuttanut, niin että ne ovat loppuneet kärkeen, kuin kumoon käännetty pyramidi; toiset ovat alkuisin alhaisesta kansasta ja kohoavat aste asteelta, kunnes pääsevät herroiksi. Erotus on niin muodoin se, että toiset ovat olleet, mitä eivät enää ole, ja toiset ovat, mitä eivät ole ennen olleet, ja minä saattaisin kuulua edellisiin, joten tarkka tutkimus osoittaisi alkuperäni mahtavaksi ja maineikkaaksi, mihin kuninkaan, tulevan appeni, täytyisi tyytyä, jos taas on toisin laita, tulee prinsessan rakastaa minua niin hartaasti, että hän isästään välittämättä ja vaikka varmaan tietäisi minut vedenkantajan pojaksi, kumminkin ottaa minut herrakseen ja puolisokseen; ellei se käy päinsä, on paikallaan, että ryöstän ja vien minne parhaaksi näen; ajan tai kuoleman tehtäväksi jääköön hänen vanhempiensa närkästyksen lauhduttaminen.
— Paikallaan on myös — sanoi Sancho — se, mitä muutamat tunnottomat sanovat: »Älä pyydä armosta mitä voit viedä väkisin», vaikka oikeammin sopisi sanoa: »Parempi paeta päänmenoa kuin turvata hyvien ihmisten esirukouksiin.» Sanon tämän, koska siinä tapauksessa, ettei herra kuningas, teidän armonne appi, tahdo suostua luovuttamaan teille neiti prinsessaa, ei ole muuta neuvoa kuin ryöstää hänet ja siirtää toiseen paikkaan, kuten teidän armonne sanoo. Vahinko vain, että aseenkantaja parka, ennen kuin päästään sovintoon ja te saatte kaikessa rauhassa hallita valtakuntaa, saattaa joutua nuolemaan huuliansa, mitä palkitsemiseen tulee. Ellei kukaties hänen vaimoksensa määrätty välittäjäneiti karkaa prinsessan kanssa ja aseenkantaja vietä hänen seurassaan kovanonnen aikaa, kunnes taivas toisin säätää; uskon näet että hänen herransa voi hyvinkin antaa neidin hänelle heti paikalla lailliseksi aviovaimoksi.
— Kukapa sen voisi estää — virkkoi Don Quijote.
— Koska siis on niin laita, — vastasi Sancho — tulee meidän vain jättää itsemme Jumalan huomaan ja antaa kohtalon johtaa asian päätökseen parhain päin.
— Ohjatkoon sen Jumala — vastasi Don Quijote — niin kuin minä toivon ja niin kuin on tarpeellista sinulle, Sancho, ja kehno olkoon, ken itsensä kehnoksi katsoo.
— Niin tapahtukoon Jumalan nimeen; — sanoi Sancho — olenhan minä vanhoja kristityltä, ja se riittää päästäkseni kreiviksi.
— Siinä on liikaakin, — sanoi Don Quijote — ja vaikka et olisikaan, se ei haittaisi mitään, sillä ollessani kuningas voin hyvinkin antaa sinulle aateluuden sinun tarvitsematta sitä ostaa tai tehdä minulle mitään vastapalvelusta. Kun näet teen sinusta kreivin, niin sinä olet samassa ritari, ja sanokoot mitä tahansa, mutta armolliseksi herraksi niiden totisesti täytyy sinua nimittää, miten karvaalta tuntuneekin.
— Ja minä kyllä takaan että niiden täytyisi kunnioittaa sitä tritteliä! — sanoi Sancho…..
— Sinun tulee sanoa titteli eikä tritteli — huomautti hänen isäntänsä.