— Olkoon menneeksi — vastasi Sancho Panza. Tarkoitan että osaisin sovittaa sen ihan prikulleen, sillä niin totta kuin elän olin aikoinani erään veljeskunnan vahtimestarina, ja vahtimestarin munteerinki sopi minulle niin hyvin, että kaikki sanoivat että ulkonäöltäni kelpaisin sen saman veljeskunnan oltermanniksi. Kuinkas sitten, kun vedän selkääni herttuallisen kärpännahkaviitan tai prameilen kullassa ja päärlyissä kuin mikäkin ulkomaan kreivi. Olen varma siitä, että tulevat minua katsomaan sadan peninkulman päästä.
— Ei sinusta silloin näköä puutu, — sanoi Don Quijote — mutta kyllä sinun täytyy ajella partasi varsin usein; se näet on sinulla niin likainen, takkuinen ja hoidoton, että ellet raaputtele sitä veitsellä vähintään joka toinen päivä, näkyy jo pyssynkantaman päähän mikä olet miehiäsi.
— Mitäpä siinä muuta tarvitsee — sanoi Sancho — kuin ottaa oma parturi ja pitää sitä palkollisena talossaan? Ja jos siksi tulee, kuljetan häntä vielä perässäni, niin kuin suuret herrat tallimestariansa?
— Mistä sinä tiedät — kysyi Don Quijote — että suuret herrat antavat tallimestariensa kulkea jäljissään?
— Sen saatte kuulla — vastasi Sancho. — Olin tässä takavuosina kuukauden hallituskaupungissa ja näin siellä, kuinka erästä sangen pientä herraa, jota sanottiin sangen suureksi, seurasi ratsain mies, mihin ikänä hän menikin, niin että näytti ihan hänen häntäänsä kiinni kasvaneelta. Minä kysyin, minkä tähden tuo mies ei koskaan liikkunut hänen rinnallaan vaan aina perässä kulki. Minulle vastattiin että se oli hänen tallimestarinsa ja että suurten herrojen tapana oli pitää sellaista perässään. Siitä pitäen tiedän asian niin hyvin, ettei se ole milloinkaan minulta unohtunut.
— Myönnän että olet oikeassa — sanoi Don Quijote —ja että sinä voit samalla tavalla kuljettaa mukanasi parturiasi; eiväthän tavat ja pitämykset ole syntyneet kaikki yhdessä eikä niitä ole keksitty kerrallaan, niin että sinä voit olla ensimmäinen kreivi, joka antaa parturinsa kulkea jäljissään, ja onpa parranajo suurempikin luottamustoimi kuin hevosen satuloiminen.
— Parturijuttu jääköön minun huolekseni, — sanoi Sancho ja teidän armonne asiaksi jääköön katsoa että pääsette kuninkaaksi ja teette minusta kreivin.
— Niin tulee tapahtumaan — vastasi Don Quijote.
Katseensa kohottaessaan hän sitten näki mitä seuraavassa luvussa esitetään.
Kahdeskolmatta luku.