Tuon sanottuaan hyvä ja viisas Lotario vaikeni, ja Anselmo oli niin hämillään ja mietteissään, ettei kyennyt pitkään aikaan virkkamaan sanaakaan. Vihdoin hän kumminkin sanoi:

— Näithän, parahin Lotario, kuinka tarkkaavasti sinua kuuntelin, ja minä huomasin sinun sanoistasi, esimerkeistäsi ja vertauksistasi, kuinka älykäs olet ja kuinka erinomainen ja aito on sinun ystävyytesi. Käsitän ja tunnustan myös, että kieltäytyessäni noudattamasta sinun neuvoasi ja seuratessani omaa ajatustani pakenen hyvää ja tavoittelen pahaa. Sen myönnän, mutta sinun tulee ottaa huomioon, että minä olen nyt potemassa samaa sairautta kuin toisinaan naiset, joiden tekee mieli syödä multaa, kipsiä, hiiltä ja muita vielä pahempia aineita, jotka ovat tympäiseviä nähdä ja sitäkin mahdottomampia syödä. On siis välttämätöntä käyttää parantamisekseni jotakin temppua, ja niin voidaan helposti tehdä, kunhan sinä alat, vaikkapa vain laimeasti ja näennäisesti, mielistellä Camilaa, joka ei suinkaan liene niin hauras, että hänen siveytensä luhistuu ensimmäisistä iskuista. Minä tyydyn sellaiseen aloitteeseen, ja sinä tulet siten täyttäneeksi, mitä olet ystävyydellemme velkaa, koska et ainoastaan lahjoita minulle elämää, vaan annat vielä vakuuden, että kunniani säilyy. Ja sinä olet velvollinen sen tekemään yhdestä ainoasta syystä, nimittäin siksi, ettet nyt, kun olen tosiaan päättänyt suorittaa tämän kokeen, saa sallia minun ilmaisevan mieletöntä aiettani kenellekään muulle, koska siten menetellen panisin vaaralle alttiiksi kunniani, jota sinä yrität varjella; ja vaikka sinun kunniallisuutesi ei olekaan Camilan mielestä niin taattu kuin sen olla pitäisi, sinun häntä liehiessäsi, ei siitä koidu paljon, eipä mitäänkään haittaa, koska voit aivan pian, havaittuasi hänet niin lujaksi kuin edellytämme, sanoa hänelle selvän totuuden juonestamme, joten pääset entiseen arvoosi. Ja koska vaarannat niin vähän, mutta voit samalla tuottaa minulle niin suuren tyydytyksen, pyydän sinua siihen suostumaan, vaikka näkisit siinä enemmänkin vaikeuksia, sillä minä, kuten jo sanoin, katson asian päätökseen saatetuksi, kunhan vain sen aloitat.

Lotario, joka havaitsi Anselmon pysyvän järkkymättä päätöksessään eikä osannut mainita enempiä esimerkkejä tai esittää lisää syitä saadakseen hänet aikeesta luopumaan ja nyt vielä kuuli hänen uhkaavan ilmaista pahan suunnitelmansa jollekin toiselle, päätti suurempaa onnettomuutta torjuakseen myöntyä ja tehdä, mitä hän pyysi, mutta vakavasti aikoen menetellä niin, että Anselmo tulisi tyydytetyksi Camilan mielenrauhan joutumatta järkytetyksi. Hän siis kehoitti Anselmoa olemaan mainitsematta aikeestaan kenellekään toiselle, lupasi ottaa tehtävän suorittaakseen ja aloittaa sen, milloin Anselmo hyväksi näkisi. Anselmo syleili häntä hellästi ja rakkaasti lausuen hänelle kiitokset hänen suostumuksestaan, ikäänkuin toinen olisi tehnyt hänelle jonkin erinomaisen palveluksen, ja he sopivat keskenään, että juoneen käytäisiin jo seuraavana päivänä. Anselmo lupasi hankkia Lotariolle aikaa ja tilaisuutta Camilan puhuttelemiseen kahden kesken sekä toimittaa hänelle rahoja ja koruja Camilalle annettaviksi ja tarjottaviksi. Hän neuvoi vielä Lotarioa pitämään hänelle serenadeja sekä sepittämään säkeitä hänen ylistyksekseen luvaten kirjoittaa ne itse, ellei Lotario mielinyt sitä vaivaa nähdä. Lotario selitti suostuvansa kaikkeen, vaikka hänen tarkoituksensa oli toisenlainen kuin Anselmo saattoi arvata, ja tämän sopimuksen solmittuaan he palasivat Anselmon kotiin, missä havaitsivat miestään odottaneen Camilan olevan levottomana ja huolestuneena, koska Anselmo oli sillä kertaa viipynyt poissa tavallista kauemmin.

Lotarion lähdettyä omaan asuntoonsa Anselmo jäi kotiin varsin tyytyväisenä; Lotario sitävastoin painui sangen syviin mietteisiin, koska ei tietänyt, mitä keinoa pitäisi onnellisesti suoriutuakseen tuosta arveluttavasta toimesta. Mutta samana yönä hän jo keksi keinon, miten pettäisi Anselmon loukkaamatta Camilaa, ja meni seuraavana päivänä päivälliselle ystävänsä luo. Camila tervehti häntä ystävällisesti ja kohteli kaikin puolin erittäin suopeasti, koska tiesi, kuinka miehensä oli häneen kiintynyt. Kun ateria oli päättynyt ja pöytäkalusto korjattu pois, Anselmo pyysi Lotarioa jäämään Camilan luo, hänen lähtiessään toimittamaan erästä välttämätöntä asiaa luvaten palata puolentoista tunnin kuluessa. Camila pyysi Anselmoa jäämään, ja Lotario tarjoutui lähtemään hänen kanssaan, mutta Anselmo ei suostunut mihinkään, pyysi vain pyytämällä, että Lotario jäisi häntä odottamaan, koska halusi myöhemmin keskustella hänen kanssaan eräästä erittäin tärkeästä seikasta. Hän kehoitti vielä Camilaa olemaan Lotarion seurassa, kunnes hän tulisi takaisin. Hän osasikin kuvailla, kuinka välttämätön hänen joutava poistumisensa oli, niin kekseliäästi, ettei kukaan olisi voinut havaita sitä teeskentelyksi. Anselmo lähti, ja Camila ja Lotario jäivät pöydän ääreen kahden kesken; kaikki talon palvelijat näet olivat menneet aterialle. Lotario näki nyt olevansa sillä taistelutanterella, jota hänen ystävänsä toivoi, edessään vihollinen, joka olisi voinut pelkällä kauneudellaan voittaa eskadroonan asestettuja ritareita, joten Lotariolla epäilemättä oli täysi syy häntä pelätä. Hän ei kumminkaan ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, nojasihan vain kyynärpäänsä pöytään ja poskensa kämmenpohjaansa sekä pyysi Camilalta anteeksi epäkohteliaisuuttaan sanoen mielivänsä hiukan levätä, kunnes Anselmo ehtisi takaisin. Camila vastasi, että hän voisi levätä salin tyynyillä paremmin kuin tuolissa ja kehoitti siis häntä menemään sinne nukkumaan. Lotario ei kumminkaan huolinut lähteä, vaan istui paikallaan unenhorroksissa, kunnes Anselmo palasi. Anselmo, joka oli viipynyt sangen kauan, näki Camilan olevan huoneessaan ja Lotarion uneen vaipuneena, otaksui heillä niinmuodoin olleen aikaa sekä keskustelemiseen että nukkumiseenkin eikä olisi mielellään malttanut odottaa Lotarion heräämistä, koska tahtoi päästä lähtemään hänen kanssaan ulos tiedustellakseen häneltä, kuinka yritys oli luonnistunut. Kaikki kävi hänen toivomustensa mukaan: Lotario heräsi, he lähtivät kohta talosta, Anselmo kysyi, mitä tietää halusi, ja Lotario vastasi, ettei ollut katsonut hyväksi ilmaista itseään täydellisesti ja että hän senvuoksi oli vain ylistänyt Camilaa kauniiksi, sanoen hänelle, ettei koko kaupungissa puhuttu muusta kuin hänen kauneudestaan ja älystään. Hän sanoi pitäneensä tuota hyvänä alkuna Camilan suosion voittamiseen ja hänen taivuttamiseen kuuntelemaan toiste mielellään; ja tässä menettelyssään Lotario oli käyttänyt samaa juonta kuin paholainen käyttää tahtoessaan pauloa jonkun, joka on varuillaan voidakseen puolustautua: hän, pimeyden enkeli, muuttuu silloin valkeuden enkeliksi ja asettaa hänen nähtäväkseen kauniin silmänlumeen lopulta ilmaisten itsensä ja saavuttaen tarkoituksensa, ellei hänen petoksensa tule ilmi heti alussa. Anselmo oli erittäin tyytyväinen tuohon kaikkeen ja sanoi järjestävänsä Lotariolle joka päivä samanlaisen tilaisuuden, vaikka ei kotoa poistuisikaan; hän näet sanoi askartelevansa kotona sellaisissa toimissa, ettei Camila voisi huomata hänen juontansa.

Kului sitten useita päiviä, joina Lotario ei virkkanut sanaakaan Camilalle, mutta siitä huolimatta Anselmon kysyessä sanoi keskustelleensa hänen kanssaan kumminkaan saamatta häneltä pienintäkään merkkiä siitä, että hän suostuisi mihinkään pahaan tai antaisi toivon varjoakaan; Lotario sanoi hänen päinvastoin uhanneen ilmoittaa hänen pahan aikomuksensa miehelleen, ellei hän siitä luopuisi.

— Hyvä — sanoi Anselmo. — Camila on toistaiseksi torjunut sanat; nyt tulee katsoa, kuinka hän vastustaa tekoja. Minä toimitan sinulle huomenna kaksituhatta dukaattia, jotka sinun tulee tarjota ja antaakin hänelle, sekä saman verran ostaaksesi koruja hänen houkuttelemiseksi; sillä naiset, varsinkin kauniit, olivatpa he sitten kuinka siveitä tahansa, esiintyvät yleensä mielellään hienoissa pukimissa ja koreillen. Jos hän kykenee torjumaan tämän kiusauksen, niin minä tyydyn enkä sinua enää kiusaa.

Lotario vastasi sanoen kerran aloitettuaan tahtovansa suorittaa tehtävän täydellisesti, vaikka arvasikin sen päätyttyä olevansa uupunut ja voitettu. Seuraavana päivänä hän sai neljätuhatta dukaattia ja niiden mukana neljätuhatta huolta, koska ei tietänyt, mitä uusia valheita keksisi. Lopulta hän päätti sanoa, etteivät Camilaan tehonneet lahjat enempää kuin kauniit puheetkaan ja että oli turhaa nähdä lisää vaivaa, koska aika siinä vain kului suotta.

Sallimus, joka ohjasi asioita toisin, järjesti kuitenkin niin, että Anselmo, jätettyään taas Lotarion ja Camilan kahden kesken, kuten hänen tapansa oli, meni viereiseen huoneeseen ja kuunteli ja katseli lukonreiästä, miten nuo molemmat seurustelivat. Hän huomasi, että kului enemmän kuin puoli tuntia Lotarion lausumatta sanaakaan Camilalle ja ettei hän varmaankaan olisi virkkanut mitään, vaikka olisi siinä viipynyt sata vuotta. Anselmo ymmärsi nyt, että kaikki, mitä hänen ystävänsä oli kertonut Camilan vastanneen, oli pelkkää keksintöä ja valhetta. Saadakseen varmaan tietää, oliko niin laita, hän poistui huoneesta, kutsui Lotarion syrjemmälle ja tiedusteli häneltä, mitä uutta hänellä oli kerrottavana ja millä mielellä Camila oli. Lotario sanoi puolestaan aikovansa olla asiaan enempää kajoamatta, koska Camila vastasi niin jurosti ja tylysti, ettei hänelle uskaltanut virkkaa enää mitään.

— Oi Lotario, Lotario, — sanoi Anselmo — kuinka huonosti täytätkään, mitä edellyttää velvollisuutesi minua kohtaan ja minun luja luottamukseni sinuun! Minä katselin sinua vastikään tuosta avaimenreiästä ja huomasin, ettet sanonut Camilalle sanaakaan, mistä samalla ymmärsin, että ensimmäisetkin ovat vielä lausumatta; ja jos niin on laita, kuten varmaan onkin, niin miksi minua petät, tai miksi mielit viekkaudellasi riistää minulta keinot toiveeni toteuttamiseen?

Anselmo ei sanonut enempää, mutta se, mitä hän oli sanonut, riitti saamaan Lotarion noloksi ja hämilleen. Ikäänkuin katsoen kulmiansa loukatuksi, koska hänen oli havaittu valehdelleen, hän vannoi Anselmolle siitä lähtien ottavansa täyttääkseen hänen toivomuksensa ja puhuvansa totista totta, kuten Anselmo saisi nähdä, jos tarkoin vakoilisi, vaikka hänen ei tarvinnutkaan sellaista vaivaa nähdä, koska Lotarion harras pyrkimys häntä tyydyttämään tulisi vapauttamaan hänet kaikista epäilyksistä. Anselmo uskoi, mitä hän sanoi, ja suodakseen hänelle turvallisempaa ja häiritsemättömämpää tilaisuutta päätti poistua kotoaan kahdeksaksi päiväksi mennen erään ystävänsä luo, joka asui kylässä lähellä kaupunkia ja jonka kanssa hän sopi, että ystävä lähettäisi hartaasti kutsumaan häntä luokseen, jotta hänellä olisi Camilalle ilmoitettavana pätevä lähdön syy. Sinä onneton ja mieletön Anselmo! Mitä teetkään? Mitä suunnittelet? Mihin ryhdytkään? Ajattele, että toimit omaksi vahingoksesi suunnitellen omaa häpeääsi ja järjestellen omaa perikatoasi. Siveä on puolisosi Camila, tyynenä ja rauhallisena hän on sinun omasi; kukaan ei häiritse onneasi; hänen aatoksensa eivät riennä kodin piiriä kauemmaksi; sinä olet hänelle taivas maan päällä, hänen toiveittensa päämäärä, hänen ilojensa täyttymys ja se mitta, jolla hän tahtoansa sääntelee, aina noudattaen sinun ja taivaan tahtoa. Kun siis hänen kunniansa, kauneutensa, vilpittömyytensä ja siveytensä kultakaivos vaivannäköä vaatimatta tarjoo sinulle kaiken sen rikkauden, joka siinä piilee ja jota enempää et voi toivoa, miksi mielit kaivaa syvemmälle ja etsiä uuden ja milloinkaan näkemättömän aarteen suonia joutuen siihen vaaraan, että kaikki luhistuu, koska sitä kannattavat vain hänen heikon olemuksensa hauraat tuet? Muista, että mahdottomia etsiskelevältä oikeudenmukaisesti evätään sekin, mikä on mahdollista, kuten seikan on paremmin lausunut eräs runoilija säkeissään: