— En voi saada itseäni uskomaan, parahin Anselmo, ettei se, mitä olet minulle sanonut, ole pelkkää pilaa; jos näet olisin otaksunut sinun puhuvan tosissasi, en olisi suinkaan sallinut sinun menevän niin pitkälle, vaan olisin keskeyttänyt pitkän esityksesi lakkaamalla sitä kuuntelemasta. Minusta näyttää aivan varmalta, ettet sinä tunne minua tai etten minä tunne sinua. Ei kumminkaan; tiedänhän minä, että sinä olet Anselmo, ja sinä tiedät, että minä olen Lotario. Ikävää on, että minä ajattelen sinun muuttuneen entisestäsi, toiseksi Anselmoksi, ja että sinä puolestasi olet nähtävästi ajatellut, etten minäkään ole se Lotario, joka minun tulisi olla, sillä se, mitä minulle sanoit, ei ole tutun ystäväni Anselmon puhetta, eikä sitä, mitä minulta pyydät, sovi pyytää tuntemaltasi Lotariolta; hyvien ystävysten näet tulee koetella toisiaan ja vedota heihin usque ad aras, kuten sanoi runoilija tarkoittaen sillä, ettei heidän pidä vedota ystävyyden suomaan apuun sellaisissa seikoissa, joissa rikotaan Jumalaa vastaan. Jos siis pakana käsitti siten ystävyyden, kuinka paljon suuremmalla syyllä tulee se käsittää sellaiseksi kristityn, joka tietää, ettei mikään mainen ystävyys saa rikkoa ihmisen ystävyyssuhdetta Jumalaan? Ja jos ystävä meneekin niin pitkälle, että jättää ottamatta huomioon taivaan pitäen silmällä vain ystäväänsä, ei niin saa tapahtua joutavien ja vähäpätöisten seikkojen vuoksi, vaan yksin sellaisten tähden, jotka vaarantavat ystävän kunniaa tai elämää. Sanohan minulle nyt, Anselmo, kumpi niistä, kunniasi vai henkesi, on vaarassa, niin että minun täytyy uskaltaa suostua pyyntöösi ja suorittaa ehdottamasi lainen inhoittava teko? Varmasti ei kumpikaan. Mikäli ymmärrän, vaadit minua pikemmin yrittämään kaikin neuvoin riistää sinulta ja samalla myös itseltäni kunniaa ja henkeä. Jos näet minun tulee pyrkiä riistämään sinulta kunniaa, on selvää, että riistän sinulta elämän, sillä kunniaton ihminen on kehnompi kuin kuollut; ja jos minä olen, kuten sinä tahdot minun olevan, suuren onnettomuutesi väline, enkö silloin joudu itsekin kunniattomaksi ja niinmuodoin vaille elämää? Kuule minua, parahin Anselmo, ja malta mielesi, niin ettet vastaa minulle, ennenkuin olen saanut täysin sanotuksi, mitä mieleeni johtuu, kun ajattelen, mitä toiveesi sinulta vaatii; onhan sittenkin aikaa sinun vastata lausumiini ja minun sinua kuunnella.

— Olkoon menneeksi; — sanoi Anselmo — lausu, mitä mielit.

Lotario jatkoi näin:

— Minusta näyttää, Anselmo, että mielesi on nyt sellainen kuin maurien aina; heitä näet ei voi saada käsittämään uskontonsa erheellisyyttä esittämällä heille kohtia pyhästä Raamatusta eikä todistuksilla, jotka noudattavat järjellistä harkintaa tai perustuvat uskonkappaleisiin, vaan heille tulee tarjota havainnollisia, helppoja, tajuttavia, selviä ja eittämättömiä esimerkkejä sekä vastaansanomattomia matemaattisia todistuksia, sellaisia kuin »Jos yhtä suurista vähennetään yhtä suuret, niin jäännöksetkin ovat yhtä suuret», ja elleivät he ymmärrä tuota sanoista, kuten tosiaankaan eivät ymmärrä, täytyy osoittaa se heille kouraantuntuvasti ja asettaa se heidän silmiensä eteen; mutta sittenkään ei kukaan kykene saamaan heitä vakuutetuiksi pyhän uskontomme totuuksista. Samaa menettelytapaa täytyy minun nyt käyttää sinuun nähden, sillä mieleesi herännyt halu on niin harhaanjohtanut ja niin kaukana kaikesta, missä on järjen varjoakaan, että uskon vain tuhlaavani aikaa, jos käyn sinulle osoittamaan yksinkertaisuuttasi — mainitakseni sitä nyt vain sillä nimellä — ja tekeepä mieleni jättää sinut järjettömyytesi valtaan pahan aikeesi rangaistukseksi; mutta niin ankarasta menettelystä minua kieltää sinua kohtaan tuntemani ystävyys, joka ei salli minun jättää sinua niin ilmeiseen tuhoutumisen vaaraan. Ja jotta tämän selvästi oivallat, sano minulle, Anselmo: etkö sanonut minulle, että minun tulee johdattaa kiusaukseen siveää, vietellä kunniallista, lahjoa uskollista, mielistellä järkevää? Kieltämättä niin sanoit. Mutta mitä sinä oikeastaan vielä pyydät, jos kerran tiedät, että sinulla on siveä, kunniallinen, uskollinen ja järkevä vaimo? Ja jos uskot hänen suoriutuvan voittajana kaikista hyökkäyksistäni, kuten hän epäilemättä tulee suoriutumaan, niin mitä parempia mainesanoja aiot häneen sovittaa niiden lisäksi, jotka hänelle jo kuuluvat, tai miten hän tulee silloin olemaan nykyisiänsä parempi? Joko et pidä häntä sellaisena kuin sanot tai et tiedä, mitä pyydät. Ellet pidä häntä sellaisena kuin sanot, niin ethän tahdo koetella häntä muusta syystä kuin tehdäksesi hänelle, huonolle vaimolle, mitä haluat. Jos hän sitävastoin on niin siveä kuin uskot, on mieletöntä asettaa kokeen alaiseksi totuutta itseään, sillä hänen osakseen tulee sen tapahduttua sama kunnioitus kuin ennen. Tästä siis seuraa välttämättä, että sellaisten seikkojen suunnitteleminen, joista meille voi koitua pikemmin vahinkoa kuin hyötyä, on älyttömien ja tuhmanrohkeitten asia, varsinkin, kun he mielivät ryhtyä sellaiseen, niihin heitä ei mikään vaadi eikä pakota ja mikä jo loitolta selvästi osoittaa, että siihen ryhtyminen on ilmeistä hulluutta. Vaikeisiin tehtäviin käydään joko Jumalan tai maailman tai molempien vuoksi: ne, joihin ryhdytään Jumalan vuoksi, ovat niitä, joihin ryhtyivät pyhimykset tahtoessaan elää enkelien elämää ihmisen hahmossa; niitä taas, joihin ryhdytään maailman tähden, suorittavat ne, jotka liikkuvat lukemattomilla merillä, monissa eri ilmastoissa ja useiden vieraiden kansojen keskuudessa hankkiakseen sitä, mitä nimitetään onnen antimiksi; ne taas, joihin ryhdytään sekä Jumalan että maailman tähden, kuuluvat urhoollisille sotureille, jotka tuskin ehtivät huomata vihollisen varustuksissa pyöreän tykinkuulan kokoisen aukon, kun jo yhtään pelkäämättä, ollenkaan harkitsematta ja varomatta uhkaavaa vaaraa, halunsa siivittäminä pyrkivät taistelemaan uskonsa, isänmaansa ja kuninkaansa puolesta syöksyen pelkäämättä niihin tuhansiin kuolemanvaaroihin, jotka ovat heitä odottamassa. Semmoisiin tehtäviin yleensä käydään, ja niistä koituu kunniaa, mainetta ja hyötyä, vaikka niihin liittyy lukemattomia vastuksia ja vaaroja; mutta siitä, jonka sinä sanot mieliväsi aloittaa ja toteuttaa, ei sinulle koidu Jumalan kunniaa, ei onnen antimia eikä mainetta ihmisten keskuudessa; vaikka näet suoriudutkin siitä toiveesi mukaisesti, et kumminkaan tule tyytyväisemmäksi, et rikkaammaksi etkä kunnioitetummaksi kuin olet nyt; jos taas et suoriudu, joudut suurimpaan kurjuuteen, mitä ajatella saattaa, sillä silloin ei sinun auta ajatella, ettei kukaan tiedä sinua kohdanneesta onnettomuudesta, koska sinua riittävästi kiduttaa ja tuhoaa se, että itse sen tiedät. Tämän totuuden varmennukseksi luen sinulle tässä stanssin, jonka on sepittänyt kuuluisa runoilija Luigi Tansillo[13] sijoittaen sen Pyhän Pietarin kyynelten ensimmäiseen osaan. Se kuuluu näin:

Kun aamu koittaa, mieltä Pietarin jää häpeä ja tuska tuivertamaan; hän yksin on, mut häpee kuitenkin, käy synnintunto sydänjuuriin hamaan: näät ilmitulo synnintuskihin jaloa miest' ei yksin murra lamaan — hän lankeemustaan häpee vaikertain, vaikk' ois sen nähneet maa ja taivas vain.

Sinä et siis voi tuskaasi välttää, vaikka sen salaat; päinvastoin: joudut itkemään lakkaamatta, ja elleivät silmäsi kostukaan, vuodatat kumminkin sydämen verikyyneliä, niinkuin niitä vuodatti se yksinkertainen tohtori, jonka runoilijamme kertoo tehneen maljakokeen,[14] minkä tekemisestä Rinaldo, paremmin asiaa harkiten, pidättyi; vaikka näet tuo onkin runoilijan keksimää, sisältyy siihen kumminkin salattua opettavaa tarkoitusta, joka kannattaa ottaa huomioon, ymmärtää ja omaksua toimintansa ohjeeksi. Sitä suuremmalla syyllä, kun sinä tulet siitä, mitä nyt aion sinulle sanoa, täysin tajuamaan, kuinka väärin mielit menetellä. Sanohan minulle, Anselmo: jos taivas tai onnellinen sattuma olisi tehnyt sinusta erinomaisen hienon timantin haltian ja laillisen omistajan ja kaikki jalokivisepät, joille sitä näyttäisit, olisivat vakuutettuja sen oivallisuudesta ja aitoudesta sekä kaikin yhteen ääneen ja yksimielisesti selittäisivät sen arvoltaan, oivallisuudeltaan ja puhtaudeltaan niin hyväksi kuin semmoinen kalleus konsanaan voi olla, ja sinä itse uskoisit samoin, tietämättä mitään, mikä saattaisi vakaumustasi horjuttaa, niin olisiko oikein, jos sinun tekisi mieli ottaa se timantti, asettaa se vasaran ja alasimen vähin ja vain huimasti iskemällä koetella, onko se niin luja ja hieno kuin väitetään? Entä sitten, jos aikeesi toteuttaisit: eihän jalokivi, jos se kestäisikin sellaisen mielettömän kokeen, siitä tulisi arvokkaammaksi eikä kuuluisammaksi, ja jos se murskautuisi, kuten saattaisi tapahtua, eikö se silloin olisi auttamattomasti hukassa? Epäilemättä, ja sen omistaja joutuisi sellaiseen maineeseen, että kaikki pitäisivät häntä houkkiona. Ajattelehan nyt, parahin Anselmo, että Camila on hienonhieno timantti, sekä omasta mielestäsi että toisten arvioinnin mukaan, ja ettei ole järjellistä saattaa sitä murskautumisen vaaraan; jos näet se säilyykin eheänä, ei se kumminkaan voi tulla entistä arvokkaammaksi, ja jos se olisi liian heikko eikä kykenisi koetta kestämään, niin arvaathan jo ennakolta, miten sinun kävisi, kun sen menettäisit, ja kuinka aiheellisesti voisit syyttää itseäsi, koska olisit vikapää sen ja oman itsesi tuhoutumiseen. Ota huomioon, ettei maailmassa ole siveän ja kunniallisen naisen arvoista kalleutta ja että naisten kunniana on yksinomaan heidän nauttimansa hyvä maine; ja, koska puolisosi maine, kuten itse tiedät, on täysin moitteeton, miksi tahdot saattaa tämän varmuuden epäilyksenalaiseksi? Muista, ystäväni, että nainen on epätäydellinen olento ja ettei hänen tielleen pidä asettaa loukkauskiviä, joihin hän kompastuu ja kaatuu, vaan on niitä raivattava pois ja puhdistettava hänen polkunsa kaikista esteistä, jotta hän voi vaivattomasti ja kevyin askelin rientää saavuttamaan kaipaamaansa täydellisyyttä, joka on siinä, että hän säilyy siveänä. Luonnontutkijat kertovat, että kärppä on pieni eläin, jolla on lumivalkea turkki, ja että metsästäjät sitä pyydystäessään käyttävät seuraavaa temppua: tuntien eläimen kulku- ja oleskelupaikat he sulkevat ne kasaamalla niihin lokaa ja säikyttävät sen sitten kulkemaan sinnepäin, ja kärppä, saavuttuaan lokaiseen paikkaan, pysähtyy ja antautuu saaliiksi, koska ei tahdo astua liejuun ja tahria ja tärvellä valkoista turkkiansa, jota pitää vapauttaan ja henkeään kalliimpana. Kunniallinen ja siveä vaimo on kärpän kaltainen, ja kunniallisuuden hyve on valkeampi ja puhtaampi kuin vitilumi; ja sen, joka ei tahdo nähdä naisen sitä menettävän, vaan haluaa sen säilyvän ja säästyvän, tulee menetellä toisin kuin kärppää pyydystettäessä, sillä hänen eteensä ei pidä asettaa tungettelevien rakastajien imartelun lokaa, koska hänessä kentiesi, ja varmaankaan, ei ole sellaista synnynnäistä kuntoa ja voimaa, että hän kykenisi omin neuvoin raivaamaan tieltään ja voittamaan mainitut esteet; niinmuodoin onkin välttämätöntä poistaa ne ja asettaa hänen näkyviinsä hyveen puhtaus ja hyvään maineeseen sisältyvä kauneus. Hyvä vaimo on myös kuin kirkas ja hohteleva kristallikuvastin; sen saattaa huurtaa ja himmentää mikä hyvänsä siihen sattuva henkäys. Kunniallista naista tulee kohdella niinkuin pyhäinjäännöksiä: palvoa, mutta ei koskettaa. Hyvää vaimoa tulee vaalia ja arvostaa niinkuin vaalitaan ja arvostetaan kaunista puutarhaa, joka on täynnä kukkia ja ruusuja ja jonka omistaja ei salli kenenkään siellä käyskelevän tai kukkiin kajoavan: he saavat tyytyä loitolta ja rautaristikon takaa nauttimaan niiden tuoksusta ja kauneudesta. Tahdon vielä lopuksi lausua sinulle muutamia mieleeni muistuneita säkeitä, jotka kuulin erästä uutta huvinäytelmää esitettäessä ja jotka mielestäni sopivat tässä käsittelemäämme asiaan. Eräs viisas vanhus neuvoo toista, jolla on tytär, pitämään tyttöä tarkan valvonnan alaisena, vartioimaan ja sulkemaan suojiinsa, ja esittää muiden syiden ohella tämänkin:

Lasia on nainen, mutta paha sulta järjen vei, jos et usko kokeilutta, särkyykö se vaiko ei.

Helposti sen rikki saa,
siks' en järkees saata luottaa,
jos noin aiot paloittaa,
mit' et ehjäks taida juottaa.

Syystä kyllä sitä mieltä ovat kaikki, että jos Danacit'[17] on, silloinkos kultaa sataa taivaantieltä.

Kaikki, mitä olen toistaiseksi sanonut sinulle, Anselmo, on koskenut yksinomaan sinua, ja nyt on hyvä kuulla jotakin myös siitä, mikä liikuttaa minua; jos olen laajasanainen, suo anteeksi, sillä kaikki on tarpeen sen surmansokkelon vuoksi, johon olet eksynyt ja josta pyrit minun avullani pelastumaan. Sinä pidät minua ystävänäsi ja tahdot riistää minulta kunnian, mikä sotii kaikkea ystävyyttä vastaan, ja mielitpä vielä saada aikaan senkin, että minä riistän sinun kunniasi. On selvää, että tahdot riistää minulta kunnian, sillä Camilan, kun hän huomaa, että häntä liehittelen, kuten vaadit, täytyy varmaan pitää minua kunniattomana ja halpamaisena miehenä, koska minä suunnittelen ja teen sellaista, mikä on niin kaukana kaikesta, niihin minua velvoittaa oma olemukseni ja sinun ystävyytesi. Aivan varmaa on, että tahdot riistää kunnian itseltäsi, sillä havaitessaan minun liehittelevän itseään Camila johtuu välttämättä ajattelemaan, että minä olen huomannut hänessä jonkinlaista kevytmielisyyttä ja sen rohkaisemana ilmaissut pahan himoni, ja koska hän niinmuodoin pitää itseään solvattuna, tulee solvaus koskemaan sinuakin, jonka oma hän on. Ja tästä johtuu yleinen käytäntö: että uskottoman vaimon miestä, vaikka hän ei tietäisikään eikä olisi antanut aihetta siihen, ettei hänen vaimonsa ole sellainen kuin hänen tulisi olla, ja vaikka vaimoa kohdanneen onnettomuuden ehkäiseminen ei olisi ollut hänen vallassaan eikä syyksi voitaisi katsoa hänen huolimattomuuttaan tai puutteellista varovaisuuttaan, kaikesta tuosta huolimatta mainitaan herjaavalla ja alhaisella nimellä ja että ne, jotka tietävät hänen vaimonsa kehnouden, katselevat häntä halveksuvin eikä säälivin silmin, kuten heidän pitäisi, koska näkevät, ettei hän ole joutunut tähän onnettomuuteen omasta syystään, vaan kehnon aviopuolisonsa himon vuoksi. Mutta mielinpä ilmaista sinulle, miksi huonon vaimon mies syystäkin saa häpeän kantaakseen, vaikka ei tiedäkään vaimon kehnoutta, ei ole siihen syypää eikä ole suonut hänelle aihetta eikä tilaisuutta. Älä väsy kuuntelemaan minua, sillä tuleehan tämän kaiken koitua sinun eduksesi. Pyhä Raamattu kertoo, että Jumala, luotuaan naisessa paratiisissa ensimmäisen isämme Aatamin, vaivutti hänet uneen ja hänen nukkuessaan otti hänen vasemmasta kyljestään luun, josta teki äitimme Eevan. Herättyään ja hänet nähtyään Aatami sanoi: »Tämä on liha minun lihastani ja luu minun luustani». Ja Jumala sanoi: »Sentähden on miehen luopuminen isästänsä ja äidistänsä ja liittyminen vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.» Silloin perustettiin avioliiton pyhä sakramentti sellaisin sitein, että yksin kuolema voi ne purkaa. Ja tässä ihmeellisessä sakramentissa on sellainen voima ja vaikutus, että se tekee kaksi eri henkilöä yhdeksi lihaksi, ja moitteettomissa aviopuolisoissa sen vaikutus on vielä syvällisempi: vaikka näet heissä on kaksi sielua, on heillä kumminkin vain yksi ainoa tahto. Ja koska vaimon ja miehen liha on yhtä, johtuu siitä, että ne tahrat, joita vaimoon ilmaantuu, tai ne hairahdukset, joihin hän tekee itsensä vikapääksi, koituvat miehen lihan vahingoksi, vaikka hän, kuten sanottu, ei olisikaan antanut aihetta siihen onnettomuuteen. Jalan tai minkä tahansa ihmisruumiin muun jäsenen kipu tuntuu koko ruumiissa, koska se on kokonaisuudessaan samaa lihaa, joten pää tuntee kehräsluun kokeman vaurion, vaikka ei ole siihen syynä, ja samalla tavalla mies osallistuu vaimon häpeään, koska he molemmat ovat yhtä. Ja koska kaikki kunnia ja kunniattomuus tässä maailmassa riippuu ja syntyy lihasta ja verestä ja kehnon vaimon kunniattomuus on tätä lajia, täytyy miehen välttämättä saada siitä osansa ja joutua kunniattoman maineeseen, vaikka hän ei siitä mitään tietäisikään. Harkitse siis, Anselmo, millaiseen vaaraan syöksyt tahtoessasi häiritä rauhaa, jossa hyvä puolisosi elää, ajattele, millaisen joutavan ja mielettömän uteliaisuuden vuoksi mielit kiihoittaa viettejä, jotka nyt uinuvat siveän puolisosi povessa; ota huomioon, että se, mitä saatat toivoa voittavasi, on vähäpätöistä, mutta se, mitä varmaan menetät, niin ylen tärkeätä, että jätän sen lähemmin selvittelemättä, koska minulta puuttuu sanoja sen riittävään tehostamiseen. Ellei kaikki, mitä olen sanonut, kumminkaan riitä estämään sinua ryhtymästä pahaan aikomukseesi, saat etsiä toisen välineen häpeääsi ja onnettomuuttasi varten, sillä minä en aio siihen suostua, vaikka senvuoksi menettäisin ystävyytesi, mikä olisi suurin kaikista onnettomuuksista, joita kuvitella voin.