— Minä voin ilmoittaa sinulle, ystäväni Anselmo, sanoi Lotario — ainoastaan, että sinulla on vaimo, joka hyvin kelpaa kaikkien kelpo vaimojen esikuvaksi ja kruunuksi. Kaikki, mitä olen hänelle sanonut, on häipynyt kuin tuhka tuuleen, minun tarjouksiani on halveksittu, lahjoja ei ole otettu vastaan, ja muutamia teeskennellen vuodattamiani kyyneliä on armottomasti ivailtu. Sanalla sanoen, samoinkuin Camila on kaiken kauneuden sisältäjä, on hän myös kaiken kunniallisuuden, soveliaisuuden ja siveyden sekä kaikkien niiden hyveitten tyyssija, jotka saattavat tehdä kunniallisen naisen kiitettäväksi ja onnekkaaksi. Ota rahasi takaisin, ystäväni; tässä ne ovat, ei minun ole tarvinnut niihin koskea, sillä Camilan siveyttä ei kukisteta lahjojen ja lupausten laisilla alhaisilla välineillä. Tyydy tähän, Anselmo, älä huoli enää tehdä kokeita jo tehtyjen lisäksi; koska kerran olet päässyt kuivin jaloin kulkemaan halki niitten vaikeuksien ja epäluulojen meren, joita naiset yleensä aiheuttavat ja voivat aiheuttaa, älä huoli enää lähteä uusien vastusten syvälle ulapalle äläkä yritä kenenkään toisen luotsin avulla tutkia, kuinka hyvä ja kestävä on alus, jonka taivas on sinulle suonut kulkeaksesi siinä tämän maailman meren, vaan katso jo nyt olevasi turvallisessa satamassa, laske siihen hyvän harkintasi ankkurit ja jää sinne, kunnes sinulta tullaan vaatimaan veroa, jonka maksamisesta ei mikään inhimillinen aateluus voi vapauttaa.
Anselmo oli erittäin tyytyväinen siihen, mitä Lotario oli hänelle sanonut, ja uskoi siihen kuin jonkin oraakkelin vastaukseen, mutta pyysi häntä siitä huolimatta jatkamaan tehtävänsä suorittamista, vaikkapa vain uteliaisuudesta ja huvin vuoksi, ja sanoi, ettei hänen tästä lähin tarvinnut osoittaa niin kiihkeätä uutteruutta kuin ennen. Hän pyysi vain Lotarioa kirjoittamaan joitakin säkeitä, joissa ylistäisi Camilaa antaen hänelle nimen Khloris, ja sanoi itse ilmoittavansa Camilalle, että Lotario oli rakastunut erääseen naiseen, jota mainitsi tuolla nimellä voidakseen laululla häntä ylistää hänen siveytensä edellyttämään soveliaaseen tapaan. Anselmo lupasi vielä itse kirjoittaa säkeet, ellei Lotario halunnut nähdä sitä vaivaa.
— Se ei ole tarpeen, — sanoi Lotario — sillä runottaret ovat minulle sentään siksi suopeat, että käyvät minua joka vuosi toisinaan tervehtimässä. Kerro sinä Camilalle minun kuvitellusta rakkaudestani, niin minä kyllä sepitän säkeet; ja elleivät ne olekaan aiheensa arvoisia, ovat ne kumminkin niin hyviä kuin suinkin voin sommitella.
Mieletön mies teki petollisen ystävänsä kanssa tämän sopimuksen ja kysyi Camilalta, mitä hän tämän ihmeeksi ei ollut jo ennen kysynyt, nimittäin, mistä syystä hän oli kirjoittanut tuon hänelle lähettämänsä kirjeen. Camila vastasi, että hänestä oli tuntunut siltä, kuin olisi Lotario silmäillyt häntä hiukan julkeammin kuin Anselmon ollessa kotosalla, mutta sanoi jo huomanneensa erehdyksensä ja pitävänsä tuota omana kuvittelunaan, koska Lotario nyt karttoi häntä eikä pyrkinyt tapaamaan häntä kahden kesken. Anselmo sanoi, että hän voi huoletta torjua sellaisen epäluulon, koska hän itse tiesi Lotarion rakastuneen erääseen saman kaupungin ylhäiseen neitiin, jota ylisti lauluissaan Khloriin nimellä, ja että Lotarion vilpittömyys ja heidän molempien kesken vallitseva luja ystävyys teki kaiken pelon tarpeettomaksi siinäkin tapauksessa, ettei olisi ollut niin laita. Ja ellei Lotario olisi ennakolta ilmoittanut Camilalle, että tuo Khloriiseen rakastuminen oli pelkkää keksintöä ja että hän oli sen Anselmolle kertonut vain voidakseen antautua joinakin tuokioina ylistämään Camilaa, olisi tämä varmaan kietoutunut mustasukkaisuuden epätoivoiseen verkkoon; mutta saatuaan asiasta ennakolta tiedon hän kesti tuon säikytyksen tyynin mielin.
Seuraavana päivänä, kun he istuivat kolmisin pöydässä, Anselmo pyysi Lotarioa lukemaan joitakin niistä runoista, joita hän oli sepittänyt rakastamalleen Khloriille, ja sanoi, että hän voi huoletta lausua, mitä tahansa, vaikka Camila ei tuntenutkaan hänen mielitiettyään.
— Vaikka hän hänet tuntisikin — vastasi Lotario, — en kumminkaan mitään salaisi, sillä ylistäessään lemmittyään kauniiksi ja syyttäessään häntä säälimättömäksi rakastaja ei mitenkään soivaa hänen hyvää mainettaan; mutta olipa sen seikan laita miten tahansa, minä tunnustan eilen sepittäneeni sonetin, jossa valitan tämän Khloriin kiittämättömyyttä ja joka kuuluu näin:
Sonetti.
Yön kaartuessa yli seutujen, kun unen valta kuolevaiset voittaa, mä kerron ylös taivaan puolehen, mua kuinka Khloris piinaa, katkeroittaa.
Kun idän ukset aukee hehkuen, yö hälvenee ja päivä vihdoin koittaa, niin sama huuto täyttää sydämen ja samat myrskyt rinnassani soittaa.
Ja päivän tullen säteet auringon kun luotisuoraan painuu kohden maata, niin yhä kiihtyy tuska armoton.