— Lähde sisään, tyttäreni, ja lukitse ovi hyvin. Minä menen sillävälin puhuttelemaan noita koiria; ja sinä, kristitty, etsi sinä yrttejä, ja onnea matkallesi; Allah sinut kuljettakoon onnellisesti kotimaahasi.
Minä kumarsin, ja hän meni etsimään turkkilaisia jättäen minut kahden kesken Zoraidan kanssa, joka aluksi oli lähtevinään sisään niinkuin hänen isänsä oli käskenyt. Mutta ukko oli tuskin ehtinyt peittyä puutarhan puitten varjoon, kun Zoraida kääntyi minuun päin ja kysyi minulta, silmät täynnä kyyneliä:
— Támshishi, kristitty, támshishi? — mikä merkitsee samaa kuin: Matkustatko sinä, kristitty, matkustatko?
Minä vastasin hänelle:
— Matkustan, valtiattareni, mutta en missään tapauksessa ilman sinua; odota minua ensi perjantaina äläkä pelästy, kun meidät näet, sillä saat varmasti luottaa siihen, että me menemme kristittyjen maahan.
Minä sanoin hänelle tuon sillä tavalla, että hän varsin hyvin ymmärsi, mitä tarkoitin, kaiken sen nojalla, mitä olimme keskustelun aikana toisillemme lausuneet. Hän kiersi käsivartensa kaulaani ja lähti sitten horjuvin askelin kävelemään kohti rakennusta. Mutta sattuma, joka olisi voinut muodostua sangen ikäväksi, ellei taivas olisi toisin säätänyt, järjesti niin, että kävellessämme sillä tavalla ja siinä asennossa kuin äsken mainitsin, Zoraida pitäen käsivarttaan minun kaulallani, hänen isänsä tuli takaisin karkoitettuaan pois turkkilaiset ja näki meidät siten kävelemässä. Me taas huomasimme, että hän oli meidät nähnyt, ja Zoraida, joka oli kekseliäs ja älykäs, ei huolinut ottaa käsivarttaan kaulaltani, vaan päinvastoin painui lähemmäksi minua ja laski päänsä povelleni; hänen polvensa näyttivät pettävän, kaikki osoitti selvästi, että hän oli pyörtymäisillään, ja minä puolestani olin tukevinani häntä vastoin tahtoani. Zoraidan isä tuli juosten siihen paikkaan, missä me olimme, ja huomatessaan tyttärensä olevan siinä tilassa, kysyi häneltä, mikä häntä vaivasi. Kun tytär ei mitään vastannut, sanoi isä:
— Hän varmaan säikähti kuullessaan noiden koirien murtautuneen puutarhaan, niin että pyörtyi siitä.
Hän veti tyttärensä luokseen, painoi hänet poveaan vasten, ja tytär alkoi jälleen puhua, huoaten ja silmät yhä kyynelissä. Hän sanoi:
— Ámeshi, kristitty, ámeshi. (Mene pois, kristitty, mene pois).
Siihen vastasi hänen isänsä: