— Tehdään niin — vastasi eräs heistä.
Kaksi heistä meni nyt sisään, yksi jäi portille, ja neljäs lähti kiertämään majataloa. Isäntä näki tämän kaiken, mutta ei voinut käsittää, miksi ryhdyttiin sellaisiin toimenpiteisiin, vaikka hän kyllä arvasi heidän etsivän sitä nuorukaista, jonka tunnusmerkit he olivat hänelle maininneet.
Nyt oli jo tullut täysi päivä, ja siitä syystä sekä Don Quijoten aikaansaaman melun vuoksi kaikki olivat valveilla ja nousemassa, ennen muita Doña Clara ja Dorotea, jotka olivat nukkuneet yönsä huonosti, toinen siksi, että tiesi rakastajansa olevan niin lähellä, toinen siksi, että halusi kovin mielellään saada hänet nähdä. Don Quijote, joka huomasi, ettei yksikään neljästä matkustavaisesta hänestä välittänyt eikä vastannut hänen haasteeseensa, oli kerrassaan menehtyä raivoisaan vihaan ja mieliharmiin. Jos hän olisi ritarikuntansa säännöistä nähnyt, että vaeltavalla ritarilla oli laillinen oikeus käydä ja ryhtyä uuteen seikkailuun, vaikka hän on antanut sanansa ja lupauksensa olla niin tekemättä, kunnes on saattanut päätökseen sen, jonka on jo ottanut suorittaakseen, hän olisi käynyt heidän kaikkien kimppuun ja olisi pakottanut heidät vastaamaan, tahtoivat tai eivät. Mutta nyt hänestä ei tuntunut sopivalta eikä oikealta aloittaa mitään uutta yritystä, ennenkuin oli toimittanut Minomicónalle takaisin hänen valtakuntansa, ja siksi hänen täytyi olla vaiti ja rauhallisena odottaa, mihin näiden matkustavaisten toimenpiteet tähtäsivät. Eräs heistä löysi vihdoin etsityn nuorukaisen, joka nukkui erään muulirengin vieressä ollenkaan arvaamatta, että kukaan saattoi häntä etsiä, vielä vähemmin löytää. Mies tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi hänelle:
— Totisesti, herra Don Luis, teidän yllänne olevat vaatteet sopivat hyvin teidän säätyynne, ja vuode, josta teidät löydän, vastaa erinomaisesti äitinne teille antamaa huolellista kasvatusta.
Poika hieroi unisia silmiään, katseli pitkän aikaa miestä, joka oli häntä ravistellut, ja tunsi hänet heti isänsä palvelijaksi; siitä hän säikähti niin, ettei pitkään aikaan osannut sanoa hänelle sanaakaan. Palvelija jatkoi:
— Tässä ei ole mitään muuta tekemistä, herra Don Luis, kuin olla kärsivällinen ja lähteä takaisin kotiin, ellei teidän armonne mieli nähdä, että isänne, minun isäntäni, muuttaa täältä toiseen maailmaan; muuhun näet ei voi otaksua johtavan sen surun, jonka vallassa hän on teidän poistuttuanne.
— Mutta kuinka sai isäni tietää, — virkkoi Don Luis — että minä olin lähtenyt tätä tietä ja tässä asussa?
— Eräs ylioppilas, — vastasi palvelija — jolle te olitte maininnut aiheestanne, ilmaisi sen tuntien sääliä nähdessään, kuinka isänne suri ja kaipasi teitä. Hän lähetti heti neljä palvelijaansa etsimään teitä, ja me olemme nyt kaikki teidän palveluksessanne, sanomattoman iloisina, että voimme palata suoritettuamme tehtävämme niin hyvin, koska voimme tuoda teidät niiden silmien eteen, jotka teitä niin kovin rakastavat.
— Tapahtuu niinkuin minä tahdon tai niinkuin taivas määrää — vastasi
Don Luis.
— Mitä on teillä tahtomista tai mitä on taivaalla määräämistä muuta kuin että suostutte palaamaan? Eihän ole mitään muuta mahdollisuutta.