Koko tämän heidän keskustelunsa kuuli muulirenki, jonka vieressä Don Luis makasi. Hän nousi ja meni kertomaan tapahtumasta Don Fernandolle, Cardeniolle ja muille, jotka olivat jo pukeutuneet, ilmoittaen heille, että vieras mies puhutteli nuorukaista arvonimellä Don, ja kertoen, mitä he olivat sanoneet, että mies tahtoi viedä nuorukaisen takaisin hänen isänsä kotiin ja ettei poika siihen suostunut. Tästä syystä ja sen vuoksi, mitä tiedettiin hänestä ja taivaan hänelle lahjoittamasta kauniista lauluäänestä, kaikkien teki kovin mieli saada tarkempaa selkoa, kuka hän oli, vieläpä auttaakin häntä, jos hänelle aiottiin tehdä jonkinlaista väkivaltaa, ja niin he lähtivät sinne, missä hän yhä keskusteli ja kiisteli palvelijansa kanssa. Samassa tuli huoneestaan ulos Dorotea ja hänen jäljessään Doña Clara aivan hämmentyneenä. Dorotea vei Cardenion syrjään ja kertoi hänelle lyhyesti laulajan ja Doña Claran tarinan, kertoi myös mitä oli tapahtunut, nimittäin, että hänen isänsä palvelijat olivat tulleet häntä etsimään, ja sanoi tuon niin äänekkäästi, että Clara sen kuuli. Hän joutui siitä niin suunniltaan, että olisi kaatunut lattiaan, ellei Dorotea olisi kiiruhtanut häntä tukemaan. Cardenio kehoitti Doroteaa lähtemään hänen kanssaan takaisin huoneeseen luvaten parhaansa mukaan saattaa asioita järjestykseen, ja he tekivät niin.
Ne neljä miestä, jotka olivat tulleet Don Luisia etsimään, olivat jo kaikki majatalossa ja hänen ympärillään ja kehoittivat häntä viipymättä palaamaan kotiin lohduttamaan isäänsä. Hän vastasi, ettei missään tapauksessa voinut niin tehdä, ennenkuin oli saattanut päätökseen erään asian, joka koski hänen henkeänsä, kunniaansa ja sieluansa. Palvelijat ahdistivat häntä entistä innokkaammin, sanoen, etteivät missään tapauksessa palaisi ilman häntä, vaan veisivät hänet mukanaan, tahtoipa hän tai ei.
— Sitä ette voi tehdä, — vastasi Don Luis — ellette vie minua kuolleena, vaikka oikeastaan viette minut hengetönnä, veittepä miten tahansa.
Sillävälin olivat kiistelevien luo kerääntyneet kaikki muut majatalossa olevat, nimittäin Cardenio, Don Fernando seuralaisineen, ylituomari, kirkkoherra, parturi ja Don Quijote, joka nyt oli sitä mieltä, ettei linnaa tarvinnut enää vahtia. Cardenio, joka jo tunsi nuorukaisen tarinan, kysyi niiltä, jotka tahtoivat ottaa hänet matkaansa, mistä syystä he tahtoivat viedä pojan vasten hänen tahtoaan.
— Syynä on se, — vastasi eräs heistä — että haluamme säilyttää hengissä hänen isänsä, joka tämän nuoren herran kotoa karattua on vaarassa menehtyä suruun.
Siihen virkkoi Don Luis:
— Ei ole mitään aihetta tehdä tässä selkoa minun asioistani. Minä olen vapaa ja palaan kotiin, jos niin haluan; jos en halua, ei kukaan teistä voi minua siihen pakottaa.
— Sen tekee teidän armonne oma järki, — vastasi mies — ja ellei se riitäkään taivuttamaan teidän armoanne, riittää se kumminkin siihen, että me saamme suoritetuksi, mitä varten olemme tulleet ja niihin olemme velvolliset.
— Ottakaamme nyt tästä asiasta selko juurta jaksain — virkkoi ylituomari.
Mutta palvelija, joka tunsi hänet isäntänsä naapuriksi, vastasi: