Don Quijote oli jo tullut luo, oli erittäin tyytyväinen nähdessään, kuinka hyvin hänen aseenkantajansa puolustautui ja hyökkäsi, piti häntä siitä hetkestä lähtien kelpo miehenä ja päätti lyödä hänet ritariksi ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa, koska hänestä tuntui, että hän hyvin ritariksi kelpasi. Riidan kestäessä tuli parturi sanoneeksi muun muassa:
— Hyvät herrat, tämä satula on minun niin varmasti kuin minun kerran täytyy kuolla, ja minä tunnen sen niin hyvin kuin olisin itse sen synnyttänyt. Ja tuolla tallissa on aasini, joka todistaa, etten valehtele; jos ette usko, voitte koetella satulaa sen selkään; ellei se sovi siihen kuin valettu, saatte sanoa minua konnaksi ja kunniattomaksi. Eikä siinä kyllin: samana päivänä, jona se minulta ryöstettiin, ryöstettiin minulta myös uusi messinkinen parranajovati, jota en ollut vielä lainkaan käyttänyt ja joka maksoi kokonaisen taalarin.
Don Quijote ei voinut olla siihen vastaamatta; hän asettui molempien riitelevien väliin erottaen heidät toisistaan, laski satulan maahan, niin että se oli siinä nähtävissä, kunnes totuus tulisi ilmi, ja sanoi:
— Teidän armonne, hyvät herrat, voivat ilmiselvästi nähdä, millaiseen erehdykseen tämä kelpo aseenkantaja tekee itsensä vikapääksi nimittäessään vadiksi sitä, mikä on ollut, on ja tulee olemaan Mambrinon kypäri, jonka minä otin häneltä rehellisessä taistelussa saaden sen lain ja oikeuden mukaan omakseni! Mitä satulaan tulee, en puutu asiaan; tiedän vain sanoa, että aseenkantajani Sancho pyysi minulta lupaa saada ottaa tuon voitetun pelkurin hevosen valjaat koristaakseen niillä omaa ratsuansa ja että minä suostuin hänen pyyntöönsä, minkä jälkeen hän ne otti; mitä taas tulee siihen, että valjaat ovat muuttuneet kuormasatulaksi, en tiedä mitään muuta syytä kuin tämän tavallisen: että sellaisia muodonmuutoksia nähdään ritareille sattuvissa seikoissa. Kaiken tämän vakuudeksi mene sinä, Sancho poikani, hakemaan se kypäri, jota tuo mies sanoo parturinvadiksi.
— Peijakas, herra, — sanoi Sancho — jos meillä ei ole mitään muuta todistusta asiamme puolesta kuin se jonka teidän armonne mainitsee, niin Malinen kypäri on parturinvati yhtä varmasti kuin tämän kelpo miehen valjaat ovat aasinsatula!
— Tee, mitä käsken; — virkkoi Don Quijote — ei suinkaan kaikki, mitä tässä linnassa tapahtuu, ole noituutta.
Sancho meni hakemaan vatia ja toi sen. Sen nähdessään Don Quijote otti sen käteensä ja sanoi:
— Nyt teidän armonne saavat nähdä, kuinka julkea tuo aseenkantaja on uskaltaessaan väittää, että tämä on parturinvati eikä minun mainitsemani kypäri, ja minä vannon sen ritarikunnan nimessä, johon kuulun, että tämä on sama kypäri, jonka minä häneltä otin, ja etten ole mitään siihen lisännyt enkä mitään ottanut siitä pois.
— Se on aivan varmaa; — sanoi nyt Sancho — sillä siitä lähtien, kun herrani sen valloitti, aina tähän saakka hän ei ole ollut sen kanssa useammassa kuin yhdessä ainoassa taistelussa, kun hän vapautti onnettomat kahlevangit, ja silloin hänen ei olisi käynytkään hyvin, ellei hänellä olisi ollut tätä vatikypäriä, sillä siinä tilaisuudessa sateli kiviä niin ettei paremmasta apua.
Viidesviidettä luku,