jossa lopullisesti selvitetään Mambrinon kypäriä ja aasinsatulaa koskeva epäilys ja kerrotaan täysin totuudenmukaisesti muita sattuneita seikkailuja.
— Mitä arvelevat teidän armonne, arvoisat herrat, — sanoi parturi — siitä, mitä nämä hienot miehet vakuuttavat, yhä itsepintaisesti väittäessään, ettei tämä ole parturinvati, vaan että se on kypäri?
— Sille, joka muuta väittää, — virkkoi Don Quijote — minä opetan, että hän valehtelee, jos hän on ritari, ja että hän valehtelee vielä tuhat kertaa enemmän, jos hän on aseenkantaja.
Meidän parturimme, mestari Nicolas, joka oli kuulemassa tätä kaikkea ja hyvin tunsi Don Quijoten mielenlaadun, halusi rohkaista hänen mieletöntä ajatustaan ja jatkaa pilaa, jotta kaikki saisivat nauraa, ja sanoi toisen parturin puoleen kääntyen:
— Herra parturi tai mikä lienettekään, tietäkää, että minäkin harjoitan teidän ammattianne, että olen saanut mestarinkirjat jo kolmattakymmentä vuotta sitten ja tunnen erittäin hyvin kaikki parturintoimessa käytetyt välineet ilman yhtäkään poikkeusta; ja olenpa vielä nuoruuteni aikana ollut sotilaana, joten tiedän myös mikä on kypäri, mikä ryntäyslakki ja mikä oikea silmikolla varustettu kypäri, ja samoin tunnen muut sotalaitokseen kuuluvat seikat, nimittäin sotilaitten erilaiset varukset. Ja minä väitän, antaen kaiken kunnian paremmalle asiantuntemukselle ja aina taipuen noudattamaan toisten parempaa ymmärrystä, että se esine, joka meillä on tässä edessämme ja jota tämä hyvä herra pitää kädessään, ei ainoastaan ei ole mikään parturinvati, vaan on niin kaukana siitä kuin valkoinen mustasta ja totuus valheesta. Väitän myös, ettei se, vaikka onkin kypäri, ole mikään täysi kypäri.
— Eipä tietenkään, — sanoi Don Quijote — sillä siitä puuttuu toinen puoli, nimittäin leuansuojus.
— Niin on laita — sanoi kirkkoherra, joka oli jo ymmärtänyt ystävänsä parturin tarkoituksen.
Samaa vakuuttivat Cardenio, Don Fernando ja hänen seuralaisensa, ja ylituomarikin olisi osaltaan auttanut pilanteossa, ellei hänelle olisi antanut niin paljon ajattelemisen aihetta Don Luisin asia; mutta hänen vakavat ajatuksensa kiinnittivät hänen mieltään siinä määrässä, että hän suuntasi tuohon leikinlaskuun vain vähän tai ei yhtään huomiota.
— Jumala minua auttakoon! — sanoi nyt pilan esineeksi joutunut parturi. — Kuinka voivat niin monet ylhäiset herrat väittää, ettei tämä ole parranajovati, vaan että se on kypäri? Tämä tuntuu sellaiselta seikalta, että se voisi ihmetyttää kokonaista yliopistoa, olivatpa sen jäsenet kuinka älykkäitä tahansa. Mutta riittäköön. Jos tämä vati on kypäri, niin tämän aasinsatulan täytyy myös olla hevosensatula, kuten tämä herra sanoi.
— Minusta se näyttää aasinsatulalta, virkkoi Don Quijote — mutta sanoinhan jo, etten sekaannu siihen asiaan.