— Onko se aasin- vai hevosensatula, — virkkoi kirkkoherra — riippuu yksinomaan siitä, mitä herra Don Quijote sanoo; kaikki nämä herrat ja minä myönnämme hänelle etusijan tällaisissa ritariasioissa.
— Totisesti, hyvät herrat, — lausui Don Quijote — minulle on tapahtunut tässä linnassa niinä molempina kertoina, jotka olen täällä asunut, niin paljon merkillisiä seikkoja, etten uskalla lausua mitään varmaa mistään, mitä minulta voidaan tiedustella siinä esiintyvistä seikoista, sillä otaksun, että kaikki, mitä täällä tapahtuu, on noituutta. Ensimmäisellä kerralla minua kovin ahdisti eräs täällä asustava noiduttu mauri, ja Sancho joutui myös kärsimään toisten tuon maurin joukkueeseen kuuluvien tähden, ja tänä yönä minä riipuin tästä käsivarresta lähes kaksi tuntia; en tiedä, miten tulinkaan joutuneeksi siihen onnettomuuteen. Jos siis minulta nyt vaaditaan lausuntoa niin sekavassa asiassa, on vaara tarjona, että teen äkkipikaisen päätöksen. Mitä tulee siihen, että tämän väitetään olevan parturinvati eikä kypäri, olen siihen jo vastannut; jos taas on ratkaistava, onko tämä aasin- vai hevosensatula, en uskalla lausua mitään lopullista mielipidettä, vaan jätän sen kokonaan armollisten herrojen hyvän harkinnan varaan; voihan olla niin, etteivät tämän paikan noituudet ollenkaan koske teitä, koska te ette ole ritareiksi lyötyjä niinkuin minä, joten teidän arvostelukykynne on vapaa ja te voitte harkita tämän linnan seikkoja sellaisina kuin ne ovat todella ja totuudenmukaisesti eikä sellaisina kuin ne minulle ilmenevät.
— Aivan varmaan — vastasi siihen Don Fernando — herra Don Quijote nyt lausui aivan oikein sanoessaan, että tässä tapauksessa ratkaisu kuuluu meille, ja jotta meneteltäisiin perusteellisemmin, annan herrojen äänestää salaisesti ja ilmoitan sitten tuloksen yksityiskohtaisesti ja selvästi.
Niille, jotka tunsivat Don Quijoten mielenlaadun, tämä antoi aihetta loppumattomaan nauruun, mutta niistä, jotka eivät sitä tunteneet, se näytti maailman suurimmalta hulluudelta, varsinkin Don Luisin neljästä palvelijasta, samoin Don Luisista itsestään ja kolmesta muusta matkustajasta, jotka olivat sattuneet saapumaan majataloon ja näyttivät olevan järjestyksenvalvojia, kuten todella olivatkin. Mutta pahimmin joutui suunniltaan parturi, jonka parranajovati oli siinä hänen omien silmiensä edessä muuttunut Mambrinon kypäriksi ja joka varmaan uskoi, että hänen aasinsatulansakin muuttuisi upeaksi hevosensatulaksi. Mutta kaikki nauroivat nähdessään, kuinka Don Fernando kiersi ottamassa ääniä toiselta toisensa jälkeen, korvaan kuiskaamalla kehoittaen heitä salaa ilmoittamaan, oliko se kalleus, josta oli niin kovin kiistelty, aasin- vai hevosensatula. Saatuaan kaikkien niitten äänet, jotka tunsivat Don Quijoten, hän sanoi kuuluvasti:
— Seikka on nyt se, hyvä mies, etten jaksa kerätä enempää ääniä, sillä minä huomaan, että joka ainoa, jolta tiedustelen, mitä tietää haluan, sanoo olevan mieletöntä väittää, että tämä on aasinsatula, koska se on hevosen, vieläpä jalorotuisen hevosen satula; teidän siis tulee malttaa mielenne, sillä teistä ja teidän aasistanne huolimatta se on sittenkin hevosen- eikä aasinsatula, ja te olette esittänyt sekä valituksenne että todistuksenne erittäin huonosti.
— Kiellettäköön minulta taivaan autuus, — sanoi parturi parka — ellette te, armolliset herrat, erehdy, ja niin totta kuin sieluni kerran tulee Jumalan eteen, niin totta tämä näyttää minusta aasin- eikä hevosensatulalta. Mutta laki on niin kuin se… en sano enempää: mutta minä en totisesti ole päissäni, sillä en ole ottanut tänään vielä suuhuni mitään muuta kuin syntisiä sanoja.
Parturin typerä puhe nauratti kuulijoita yhtä paljon kuin Don Quijoten hullutukset. Tämä virkkoi nyt:
— Tässä ei ole muuta tehtävää kuin että jokainen ottaa omansa; Jumalalta kaikki lahjat tulevat, ja pyhän Pietarin on pakko antaa siunauksensa.
Eräs Don Luisin palvelijoista sanoi:
— Ellei tämä ole sopimuksenmukaista pilaa, en voi saada itseäni uskomaan, että niin ymmärtäväiset ihmiset, kuin kaikki läsnäolijat ovat tai näyttävät olevan, rohkenevat sanoa ja vakuuttaa, ettei tämä ole mikään parturinvati ja ettei tuo ole aasinsatula; koska kumminkin huomaan niin väitettävän ja sanottavan, otaksun piilevän jotakin salaperäistä siinä, että niin itsepintaisesti väitetään jotakin, mikä ehdottomasti sotii itse todellisuuden ja kokemuksen antamaa todistusta vastaan, sillä minulle ei… vieköön (hän kirosi karkeasti) pidä uskotella eikä minua saada uskomaan, vaikka kaikki maan päällä elävät ihmiset uskottelisivat, ettei tämä ole parturinvati ja ettei tuo ole aasinsatula.