Mielevä hidalgo Don Quijote Manchalainen I:2

by Miguel de Cervantes Saavedra

— Minä tunnustan — virkkoi tuomioherra — tunteneeni eräänlaista houkutusta ritariromaanin kirjoittamiseen ottaen siinä huomioon kaikki mainitsemani seikat, ja totta puhuen olen sitä jo kirjoittanutkin toista sataa sivua. Saadakseni selville, vastaako se omaa arviointiani, olen näyttänyt sen eräille henkilöille, jotka intohimoisesti harrastavat sellaista kirjallisuutta, oppineille ja älykkäille, mutta myös tietämättömille, jotka mielivät ainoastaan kuulla hullutuksia, ja he kaikki ovat arvostelleet sitä suopeasti; mutta siitä huolimatta en ole työtäni jatkanut, sillä ensinnäkin on minusta näyttänyt, että toimin siinä alalla, joka on ammatilleni vieras, ja toiseksi huomaan hyvin, että yksinkertaisia on paljon enemmän kuin viisaita; ja vaikka onkin parempi saada kiitosta muutamilta ymmärtäväisiltä kuin joutua monien typeräin ivailtavaksi, en sittenkään halua alistua tyhmänkopean suuren joukon sekavan arvostelun alaiseksi; he näet muodostavat suurimman osan sellaisten kirjojen lukijakuntaa. Mutta suurimpana syynä siihen, että lakkasin sitä kirjoittamasta enkä enää ole ajatellutkaan saattaa työtäni päätökseen, oli eräs omassa mielessäni tapahtunut harkinta, joka koski nykyisin esitettyjä näytelmiä. Minä ajattelin näin: »Jos ne näytelmät, joita nyt esitetään, sekä ne, joiden aihe on kuviteltu, että historialliset, ovat kaikki tai kaikkein useimmat selvästi mielettömiä, sommitelmia, joissa ei ole päätä eikä pasmalankaa, ja jos kaikesta huolimatta ihmisten suuri joukko niitä mielellään kuuntelee ja hyväksyy ja kiittää niitä, vaikka ne ovat kaikkea muuta kuin hyviä, ja jos niiden sepittäjät ja niitä esittävät näyttelijät väittävät, että niiden tulee olla sellaisia, koska ihmisten suuri joukko tahtoo niiden olevan sellaisia eikä toisenlaisia, että ne, joissa on suunnitelmaa ja joiden toiminnan kehittely noudattaa taiteen vaatimuksia, kelpaavat vain muutamille niitä ymmärtäville älykkäille henkilöille, kun sen sijaan muut eivät ollenkaan tajua niiden taiteellisuutta, ja että niinmuodoin heidän on parempi ansaita elatuksensa tyydyttämällä suurta joukkoa, kuin hankkia itselleen suosio muutamilta harvoilta, niin minunkin kirjani käy samoin, vaikka olen ajatellut pääni puhki yrittäessäni noudattaa mainittuja sääntöjä, ja minä tulen olemaan kuin entinen räätäli, joka neuloi ihmisille ilmaiseksi pannen vielä langan omastaan.» Olen tosin toisinaan yrittänyt saada näyttelijöitä uskomaan, että he erehtyvät ollessaan sitä mieltä kuin ovat ja että he houkuttelisivat katsojikseen enemmän väkeä ja saavuttaisivat suurempaa mainetta, jos esittäisivät näytelmiä, jotka noudattavat taiteen sääntöjä, kuin esittämällä noita mielettömiä sepustuksia; mutta he ovat niin lujasti piintyneet omaan käsitykseensä, etteivät mitkään perustelut ja todistukset voi saada heitä siitä luopumaan. Muistan sanoneeni kerran eräälle sellaiselle itsepintaiselle: »Kuulkaahan, ettekö muista, että täällä Espanjassa muutamia vuosia sitten esitettiin kolme tragediaa,[44] jotka oli kirjoittanut eräs maamme mainio runoilija ja jotka olivat niin oivallisia, että kaikki kuulijat, sekä yksinkertaiset että älykkäät, sekä ihmisten suuri joukko että harvat valitut, joutuivat ihmetyksen, ihastuksen ja hämmästyksen valtaan ja että näytelmäin esittäjät saivat näistä kolmesta kappaleesta enemmän tuloja kuin kolmestakymmenestä myöhemmin sepitetystä parhaasta näytelmästä?» — »Epäilemättä», vastasi mainitsemani näyttelijä, »teidän armonne tarkoittaa näytelmiä Isabela, Phyllis ja Aleksandra.» — »Juuri niitä minä tarkoitan», sanoin minä, »ja sanokaa nyt, eivätkö ne tarkoin noudattaneet taiteen sääntöjä ja eivätkö ne miellyttäneet kaikkia ihmisiä siitä huolimatta, että olivat niiden sääntöjen mukaisia. Vika siis ei ole ihmisten suuren joukon, joka pyytää typeriä näytelmiä, vaan niiden, jotka eivät osaa tarjota mitään parempaa. Niin, Kostettu kiittämättömyys[45] ei ollut mikään typerä kappale, eikä mielettömyyttä ollut myöskään Numanciassa, ei näytelmässä Kauppias rakastajana, ei siinä, jonka nimi oli Suopea vihaajatar eikä muutamissa muissa, jotka ovat tuottaneet älykkäille tekijöilleen kunniaa ja mainetta ja aineellista hyötyä niille, jotka ovat niitä näyttämöltä esittäneet.» Minä lisäsin näihin perusteluihin vielä toisia, ja nähdäkseni sain hänet hieman hämilleen, mutta en niin täydellisesti vakuutetuksi, että hän olisi luopunut harhaluulostaan.

— Herra tuomioherra, — lausui nyt kirkkoherra — teidän tässä mainitsemanne seikka nostaa mieleeni vanhaa kaunaa, jota tunnen nykyisin suosittuja näytelmiä kohtaan aivan samassa määrässä kuin ritariromaaneja kohtaan, sillä sen sijaan, että näytelmän tulisi, kuten Cicero sanoo, olla inhimillisen elämän peili, tapojen esikuva ja totuuden kuvastaja, nykyaikana esitetyt näytelmät ovat mielettömyyden peilejä, typeryyksien esikuvia ja irstauden kuvastelijoita. Mitä suurempaa järjettömyyttä näet voisikaan esiintyä alalla, jota nyt käsittelemme, kuin se, että ensimmäisen näytöksen ensimmäisessä kohtauksessa tuodaan näyttämölle kapalolapsi, joka toisessa kohtauksessa astuu näkyviin parrakkaana miehenä? Ja onko mitään typerämpää kuin se, että meille esitetään urhoollinen ukkorahjus ja pelkurimainen nuori mies, kaunopuheinen lakeija, hovipoika valtioneuvoksena, kuningas päiväpalkkalaisena ja prinsessa kyökkipiikana? Ja mitä sanonkaan siitä, miten otetaan huomioon aika, jona esitetyt tapahtumat voivat tai voisivat tulla suoritetuiksi? Olen nähnyt näytelmän, jonka ensimmäinen näytös alkaa Euroopassa, toinen Aasiassa ja kolmas päättyy Afrikassa, ja jonka neljäs näytös, jos siinä niitä olisi niin monta ollut, olisi varmaan päättynyt Amerikassa, joten sen tapahtumien näyttämönä olisivat olleet kaikki neljä maanosaa. Ja jos kerran on totta, että todellisuuden jäljitteleminen on näytelmässä kaikkein tärkeintä, niin kuinka on mahdollista niinkään keskinkertaisenkaan älyn tyytyä siihen, että kuvitellussa toiminnassa, joka tapahtuu kuningas Pipinin ja Kaarle Suuren aikoina, sen henkilön, joka näyttelee pääosaa, väitetään olevan keisari Heraklius, joka ristiä kantaen marssi Jerusalemiin ja valloitti pyhän haudan aivan samoin kuin Gottfried Bouillonilainen, vaikka näitä molempia erottavat toisistaan lukemattomat vuodet, ja kuinka on mahdollista, jos näytelmä perustuu pelkkään kuvitteluun, liittää siihen historiallisia tositapauksia ja sekoittaa mukaan kappaleita mitä erilaisimmille henkilöille eri aikoina sattuneista seikoista, eikä suinkaan siten, että ne vaikuttavat todennäköisiltä, vaan niin, että ne heti huomaa erehdyksiksi, joita ei mitenkään käy puolustaminen? Ja pahinta on, että on olemassa tietämättömiä ihmisiä, jotka väittävät, että sellainen on moitteetonta ja kaikki muu turhaa herkutteluhalua. Entä mitä sanomme, jos otamme käsiteltäviksi hengelliset näytelmät? Kuinka paljon vääriä ihmeitä niissä sepitetäänkään, kuinka paljon apokryfisiä ja väärinymmärrettyjä seikkoja, esittämällä toisen pyhimyksen ihmetöitä toisen tekeminä! Ja maallisissakin näytelmissä uskalletaan tehdä ihmeitä ollenkaan häikäilemättä tai harkitsematta, kun vain näyttää siltä, että jokin ihme tai ilmestys, kuten niitä nimitetään, näyttämölle hyvin sopii, niin että tietämätön väki voi ällistellä ja juosta näytelmää katsomaan. Mutta kaikki tämä on haitaksi totuudelle ja vahingoksi historialle sekä vielä häpeäksi espanjalaisille taiteilijoille, sillä ulkomaalaiset, jotka noudattavat erittäin tarkasti näytelmän lakeja, pitävät meitä barbaareina ja tietämättöminä huomatessaan kaikki meikäläisten tuotteitten typeryydet ja järjettömyydet. Ja tämän seikan puolustukseksi ei suinkaan riitä, jos sanotaan, että hyvin järjestettyjen yhteiskuntien tärkeimpänä tarkoituksena niiden salliessa näytelmiä julkisesti esitettävän on hankkia kansalle jotakin soveliasta huvia ja toisinaan johdattaa sen ajatuksia pois niistä huonoista haluista, joita joutilaisuus yleensä siittää, ja että, jos tämä tarkoitus kerran saavutetaan millaisilla näytelmillä tahansa, hyvillä tai huonoilla, ei ole mitään syytä säännöillä ja rajoittavilla määräyksillä pakottaa niiden sepittäjiä ja esittäjiä tekemään niistä sellaisia kuin niiden tulisi olla, koska, kuten sanottu, niiden tavoittelema päämäärä saavutetaan millaisella näytelmällä tahansa. Siihen minä vastaisin, että tuo tarkoitus saavutettaisiin aivan verrattomasti paremmin hyvillä näytelmillä kuin sellaisilla, jotka eivät vaatimuksia täytä, sillä taiteellisen ja hyvin sommitellun näytelmän kuuntelijalle ja katselijalle koituu iloa leikinlaskusta, oppia todellisuuden kuvauksesta, ihmettelyä tapahtumien sarjasta, uutta älyä järkevistä keskusteluista, varovaisuutta juonista, viisautta esimerkeistä, ja hän oppii vihaamaan pahetta ja rakastamaan hyvettä; kaikkia näitä mielenliikutuksia näet tulee hyvän näytelmän herättää kuulijan mieleen, olipa se kuinka sivistymätön ja turta tahansa, ja kerrassaan mahdotonta on, ettei näytelmä, johon sisältyvät kaikki nämä ominaisuudet, ilahduta ja huvita, tyydytä ja hyödytä paljoa enemmän kuin sellainen, josta ne puuttuvat, niinkuin ne enimmäkseen puuttuvat niistä, joita nyt tavallisesti esitetään. Mutta tämä ei ole näytelmiä sepittävien runoilijoiden syy, sillä muutamat heistä tietävät varsin hyvin, missä kohden erehtyvät, ja ovat erinomaisen hyvin selvillä siitä, mitä heidän tulee tehdä; mutta näytelmät ovat tulleet kauppatavaraksi, ja senvuoksi sanotaan ja sanotaan aivan oikein, etteivät näyttelijät niitä ostaisi, elleivät ne olisi mainittua laatua, ja niin runoilija kokee mukautua siihen, mitä häneltä vaatii näyttelijä, jonka tulee maksaa hänen työnsä. Tämän väitteen todenperäisyys käy ilmi niistä monista, melkein lukemattomista näytelmistä, joita on sepittänyt eräs meidän kaikkein nerokkaimpia kirjailijoitamme[46] ja jotka ovat niin miellyttäviä, niin hupaisia, runomuodoltaan niin hienoja, täynnä niin sujuvaa keskustelua, niin ytimekkäitä lauseita ja sanalla sanoen kieleltään niin erinomaisen kauniita ja tyyliltään niin jaloja, että maailma on tulvillaan hänen mainettansa; mutta hänkin on tahtonut mukautua näyttelijöiden makuun, ja senvuoksi eivät muutamat niistä ole saavuttaneet, niinkuin eräät, sitä täydellisyyttä, jota ne edellyttävät. Toiset sepittävät näytelmiään niin ajattelematta, mitä tekevät, että niiden tultua esitetyiksi näyttelijäin täytyy paeta pois peläten joutuvansa rangaistukseen, kuten ovat monta kertaa joutuneetkin, koska ovat esittäneet seikkoja, jotka ovat solvanneet hallitsevia ja häpäisseet joitakin ylhäisiä sukuja. Mutta kaikista näistä epäkohdista päästäisiin ja lisäksi useista muista, jotka jätän tässä mainitsematta, jos hovissa olisi joku älykäs ja hienoaistinen henkilö, joka tarkastaisi kaikki näytelmät, ennenkuin niitä esitetään, ei ainoastaan niitä, joita näytellään pääkaupungissa, vaan kaikkia, joita haluttaisiin esittää koko Espanjassa, ja minkään paikkakunnan viranomaiset eivät saisi sallia mitään näytelmää esitettävän, ellei olisi sellaista sinetöityä ja allekirjoitettua hyväksymiskirjaa. Jos asia olisi niin järjestetty, pitäisivät näyttelijät huolen näytelmien lähettämisestä pääkaupunkiin ja voisivat sitten kaikessa rauhassa niitä esittää, ja näytelmien sepittäjät tekisivät työnsä huolellisemmin ja tarkemmin, koska tietäisivät teostensa joutuvan asiantuntijan ankaran tarkastuksen alaiseksi; silloin kirjoitettaisiin hyviä näytelmiä ja saavutettaisiin mitä varmimmin niiden tarkoitusperä: ne huvittaisivat yleisöä, saisivat osakseen Espanjan etevimpien henkilöiden hyväksymisen, näyttelijöillä olisi siitä etua ja suojaa, eikä tarvitsisi nähdä vaivaa heitä rankaisemalla; ja jos jollekin toiselle tai samalle henkilölle annettaisiin tehtäväksi tarkastaa uusia ritariromaaneja, niin varmaan voisi ilmestyä joitakin niin täydellisiä kuin teidän armonne mainitsi, sellaisia, jotka rikastuttaisivat kieltämme kaunopuheisuuden miellyttävillä ja kallisarvoisilla aarteilla ja saisivat aikaan, että vanhojen kirjojen maineen himmentäisivät loistavat uudet teokset, jotka ilmestyisivät ihmisten soveliaaksi ajanvietteeksi, eikä ainoastaan joutilaita, vaan myös sellaisia varten, joilla ei ole kovin paljon vapaata aikaa, sillä jousta ei voi pitää aina jännitettynä, eikä ihmisen heikko luonnollinen olemus pysy voimassa, ellei se saa jotakin soveliasta virkistystä.

Niin kauas tuomioherra ja kirkkoherra olivat ehtineet keskustelussaan, kun parturi lähestyi heitä, saavutti heidät ja sanoi kirkkoherralle:

— Tässä, herra lisensiaatti, on se paikka, jonka minä sanoin sopivan levähdyspaikaksemme, koska härät voivat sillävälin syödä tuoretta ja vehmasta ruohoa.

— Siltä se minustakin näyttää — vastasi kirkkoherra.

Hänen ilmoitettuaan tuomioherralle, mitä aikoi tehdä, tämäkin päätti näkyvissä olevan kauniin laaksomaiseman houkuttelemana jäädä heidän seuraansa nauttiakseen viehättävästä paikasta ja keskustelusta kirkkoherran kanssa, johon hän oli jo ehtinyt kiintyä, sekä saadakseen yksityiskohtaisemmin kuulla Don Quijoten urotöistä. Niin hän käski muutamia palvelijoistaan lähtemään majataloon, joka ei sijainnut pitkän matkan päässä, ja noutamaan sieltä, mitä siellä saattoi olla syötävää, heitä kaikkia varten, koska aikoi viettää tässä koko iltapuolen. Siihen vastasi eräs hänen palvelijoistaan, että heidän muonamuulinsa, joka varmaan oli jo ehtinyt majataloon, kuljetti niin paljon ruokavaroja, ettei majatalosta tarvinnut hankkia muuta kuin kauroja muuleja varten.

— Koska on niin laita, — sanoi tuomioherra — viekää sinne kaikki juhdat ja lähettäkää muonamuuli tänne.

Tällävälin Sancho huomasi voivansa puhua isäntänsä kanssa epäilyttäviltä tuntuvien matkakumppaneitten, kirkkoherran ja parturin, keskustelua kuulematta. Hän siis lähestyi häkkiä, missä hänen isäntäänsä kuljetettiin, ja sanoi hänelle:

— Armollinen herra, keventääkseni omaatuntoani tahdon teille sanoa, kuinka teidän noitumisen laita oikeastaan on; seikka näet on se, että ne, jotka tässä liikkuvat kasvot peitettyinä, ovat oman paikkakuntamme kirkkoherra ja parturi, ja minä ajattelen, että he ovat keksineet tämän juonen ja kuljettavat teitä tällä tavalla pelkästä kateudesta, joka heitä vaivaa, koska teidän armonne on niin paljon etevämpi kuin he suurten mainetöiden suorittajana. Jos kerran lähdetään tästä tosiasiasta, niin siitä seuraa, ettei teitä ole noiduttu, vaan petetty ja puijattu. Tämän asian todistukseksi tahdon kysyä teiltä erästä seikkaa, ja jos te minulle vastaatte niinkuin uskon teidän välttämättä vastaavan, niin petos tulee aivan kouraantuntuvaksi ja saatte nähdä, ettei teitä ole noiduttu, vaan että teidän järkenne on hämmentynyt.

– Kysy mitä mielesi tekee, parahin Sancho; – vastasi Don Quijote — minä kyllä tyydytän sinut ja annan tietoa kaikesta, mitä haluat. Mutta mitä tulee siihen väitteeseesi, että nuo, jotka meidän ympärillämme liikkuvat, ovat paikkakuntalaisiamme ja tuttaviamme, kirkkoherra ja parturi, niin saattaa kyllä näyttää siltä kuin he itse tässä olisivat, mutta ei sinun silti pidä suinkaan uskoa, että he ovat tässä luonamme aivan todellisina ja ilmielävinä. Sinun tulee vain uskoa ja ymmärtää, että heidän näyttäessään niiltä henkilöiltä, jotka mainitsit, täytyy olla niin laita, että ne, jotka ovat minut noituneet, ovat paneutuneet heidän hahmoihinsa ja näköisikseen; noitien näet on aivan helppo omaksua mikä hahmo tahansa, ja he ovat paneutuneet mainitsemiksesi ystäviksemme antaakseen sinulle aihetta luulla, mitä luulet, ja houkutellakseen sinut harhaluulojen sokkeloihin, joista et voi selviytyä, vaikka sinulla olisi Theseun lanka. Luultavasti he ovat menetelleet niin myös siitä syystä, että saisivat päätökseni horjumaan ja etten minä oikein oivaltaisi, miltä taholta tämä onnettomuus osakseni tulee; kun näet toiselta puolen sinä sanot minulle, että minua saattelevat oman paikkakuntamme parturi ja kirkkoherra, ja toiselta puolen huomaan olevani häkissä ja tiedän, etteivät mitkään inhimilliset voimat, elleivät ne ole yliluonnollisia, olisi voineet minua häkkiin sulkea, niin mitä tahdot minun sanovan tai ajattelevan muuta kuin että minua kohdannut noituus käy yli kaikkien niiden, joista olen lukenut noiduttuja vaeltavia ritareita käsittelevissä historioissa. Voit siis aivan huoletta luopua siitä luulosta, että he ovat niitä henkilöitä, joiksi heitä väität, sillä he ovat niitä yhtä vähän kuin minä olen turkkilainen. Mutta mitä siihen tulee, että haluat minulta jotakin kysyä, niin kysy, ja minä vastaan sinulle, vaikka kyselisit minulta tästä hamaan huomiseen saakka.