Kun koko majatalon väki oli joko istuutunut tai sijoittunut seisomaan vastapäätä näyttämöä ja Don Quijote, Sancho, vaeltava palvelija ja serkku olivat istuutuneet parhaille paikoille, alkoi tulkki heille kertoa, mitä kuulee ja näkee, jos kuuntelee tai katselee seuraavaa lukua.
Kuudeskolmatta luku,
jossa jatkuu hupainen kertomus nukketeatteriseikkailusta ja esitetään muitakin todella mainioita asioita.
Vaieten kuuntelemaan jäi Tyyron mies sekä Troian,[66] toisin sanoen, kaikki näytelmän katselijat seurasivat tarkasti esitystä niistä merkillisistä asioista, joita tulkki heille selitti, ja sitten kuultiin näyttämön takaa lukuisien patarumpujen ja torvien pauhu ja useita laukauksia. Tämä melu kesti vain vähän aikaa; sitten poika koroitti äänensä ja lausui:
— Se todenperäinen historia, joka armolliselle herrasväelle tässä esitetään, on kokonaan saatu ranskalaisista kronikoista sekä espanjalaisista kansanlauluista, joita vanhat ja nuoret laulavat kaikilla kaduilla ja kujilla. Siinä kuvaillaan, kuinka herra Don Gaiferos vapautti puolisonsa Melisendran, joka oli maurien vankina Espanjassa Sansuenan kaupungissa; se näet oli nykyisen Zaragozan nimi. Arvoisa herrasväki suvaitkoon nyt katsoa, kuinka Don Gaiferos istuu tammipelin ääressä, niinkuin laulussa lauletaan:
Tammilaudan ääress' istuu Don Gaiferos eikä enää muista omaa Melisendraa.
Ja se henkilö, joka nyt tulee esiin, kruunu päässä ja valtikka kädessä, on keisari Kaarle Suuri, mainitun Melisendran otaksuttu isä, joka vävynsä laiskuudesta ja huolimattomuudesta harmistuneena tulee lukemaan hänelle lakia. Ja katsokaa nyt, kuinka kiivaasti ja kiukkuisesti hän vävyänsä toruu, niin että näyttää aivan siltä kuin hän aikoisi valtikallaan koputella hänen pääkuortaan, ja onkin kirjailijoita, jotka väittävät hänen niin tehneen, vieläpä oikein lämpimästä kädestä. Ja nyt, kun hän on selittänyt vävylleen monella muotoa, että hänen kunniansa joutuu vaaraan, jollei hän toimita puolisoaan vapauteen, kerrotaan hänen vielä sanoneen:
Riittää jo, te harkitkaa.
Katsokaa nyt sitten, hyvä herrasväki, kuinka keisari kääntää Don Gaiferosille selkänsä ja jättää hänet siihen aivan noloksi, ja katsokaa nyt, kuinka tämä suuttuu, heittää tammilaudan ja nappulat pois, käskee heti tuoda hänen aseensa ja pyytää serkultaan Don Rolandilta lainaksi hänen miekkaansa Durendalia, ja kuinka Don Roland ei halua sitä hänelle lainata, mutta tarjoutuu sensijaan lähtemään hänen mukaansa hänen suunnittelemaansa vaikeaan yritykseen. Mutta urhoollinen ja vihastunut Don Gaiferos ei halua suostua hänen tarjoukseensa, vaan sanoo voivansa yksinkin pelastaa puolisonsa vankeudesta, vaikka hänet olisi kätketty maan uumeniin, ja niin hän menee varustautumaan lähteäkseen heti matkaan. Kääntäkää nyt, arvoisa herrasväki, katseenne tuohon torniin, joka näkyy tuolla ja jonka otaksutaan olevan muudan torni siinä Zaragozan linnassa, jota nyt mainitaan Aljaferian nimellä. Tuolla parvekkeella maurilaisessa puvussa esiintyvä nainen on verraton Melisendra, joka on istunut siellä jo monet kerrat tähyillen Ranskaan johtavalle tielle ja lohduttanut itseään vankeudessaan antamalla ajatustensa vaeltaa Parisiin ja oman puolison luo. Mutta katsokaa myös merkillistä tapausta, joka sattuu tässä ja jonka vertaista ei kenties ole milloinkaan nähty. Ettekö näe tuota mauria, joka hiipii aivan hiljaa, askel askelelta ja sormi huulilla, kauniin Melisendran taakse? Katsokaa nyt, kuinka hän suutelee Melisendran suuta, kuinka Melisendra heti sylkäisee ja pyyhkii huuliansa paitansa valkoiseen hihaan, kuinka hän voivottelee ja harmistuneena repii kauniita hiuksiaan, ikäänkuin ne olisivat syypäät tuohon ilkityöhön. Katsokaa myös, kuinka tuo vakava mauri seisoo tuolla käytävässä; hän on Sansuenan kuningas Marsilio; hän on nähnyt toisen maurin hävyttömyyden ja senvuoksi, huolimatta siitä, että toinen on hänen sukulaisensa ja suuri suosikkinsa, käskee ottaa hänet heti kiinni, antaa hänelle kaksi sataa paria raippoja ja kuljettaa häntä häpeän saattueessa kaupungin katuja, huutajat edellä ja sotamiehiä jäljessä. Ja katsokaa nyt, kuinka he tulevat panemaan toimeen tuomiota, vaikka rikos tehtiin aivan äsken; maurien keskuudessa näet ei ole tapana, niinkuin meillä, tehdä pitkiä pöytäkirjoja ja kuulustella todistajia ja antaa syypään istua kauan tutkintovankeudessa.
— Poika, poika, — huusi nyt äänekkäästi Don Quijote — jatkakaa kertomustanne suoraviivaisesti, älkää huoliko tehdä mutkia ja syrjähyppäyksiä; asian selvillesaamiseen näet tarvitaan paljon todistuksia ja lisätodistuksia.