— Ei siinä ole mitään ihmeteltävää, — sanoi Don Quijote — sillä onhan olemassa paljon teologejakin, jotka eivät kelpaa saarnastuoliin, mutta erinomaisen hyvin havaitsevat, mitä toisten saarnoista puuttuu tai mitä niissä on liikaa.
— Aivan oikein, herra Don Quijote, — sanoi, Carrasco — mutta minun mielestäni sellaiset arvostelijat voisivat olla armeliaampia ja vähemmän saivartelevia, niin etteivät kiinnittäisi huomiota moittimassaan loistavassa teoksessa havaitsemiinsa tomuhiukkasiin; jos näet aliquando bonus dormitat Homerus,[17] niin heidän pitäisi ajatella, kuinka paljon hän on valvonut voidakseen antaa maailmalle teoksensa, joka on kirkas kuin päivä ja jossa on niin vähän hämäryyttä kuin suinkin mahdollista; ja voisihan olla niinkin laita, että seikat, mitkä heistä ovat moitittavia, ovatkin syntymämerkkejä, ja toisinaan vain kaunistavat kasvoja, joissa ovat. Senvuoksi minä väitän, että on sanomattoman vaarallista painattaa mitään kirjaa, koska on kerrassaan mahdotonta sepittää sitä sellaista, että se tyydyttäisi ja ilahduttaisi kaikkia lukijoita.
— Kirja, jossa kerrotaan minusta, — sanoi Don Quijote — on varmaan tyydyttänyt vain harvoja.
— Pikemmin päinvastoin; koska näet stultorum est infinitus numerus,[18] on myös äärettömän paljon niitä, jotka ovat huvikseen lukeneet mainitun historian. Muutamat heistä ovat kumminkin moittineet tekijän muistia heikoksi ja huonoksi, koska hän unohtaa sanoa, kuka oli se lurjus, joka varasti Sanchon aasin,[19] sillä sitä ei mainita siinä, missä se olisi pitänyt mainita, ja vain kertomuksen kulusta voidaan päätellä, että se häneltä varastettiin; mutta vähän ajan kuluttua näemme hänen jälleen ratsastavan samalla aasilla, vaikka ei kerrota, miten hän oli sen löytänyt. Sanotaan vielä, että kirjoittaja on unohtanut mainita, miten Sancho käytti ne sata dukaattia, jotka hän Sierra Morenassa löysi matkalaukusta, sillä hän ei puhu niistä enää milloinkaan, ja monet haluavat tietää, mitä hän niillä teki tai miten hän ne kulutti, ja tämä onkin eräs tärkeimpiä kohtia, joita teoksesta puuttuu.
Sancho vastasi:
— Herra Simson, minua ei nyt haluta käydä tekemään tiliä niistä asioista, sillä vatsaani kaivelee niin, että menehdyn tähän paikkaan, jollen virkistä itseäni parilla kulauksella viimevuotista viiniä. Minulla on sitä kotona, eukkoni odottaa minua; syötyäni tulen takaisin ja vastaan teidän armollenne ja koko maailmalle kaikkiin kysymyksiin, joita suvaitsette minulle esittää, koskivatpa ne sitten aasini katoamista tai sadan dukaatin kuluttamista.
Odottamatta vastausta ja virkkamatta mitään enempää hän lähti kotiinsa.
Don Quijote pyysi ja rukoili kandidaattia jäämään ja ottamaan osaa hänen vaatimattomaan ateriaansa. Kandidaatti suostui, jäi vieraaksi, ja tavalliseen ateriaan lisättiin vielä pari kyyhkystä. Pöydässä keskusteltiin ritariasioista, Carrasco noudatti isäntänsä ajatusten suuntaa, pidot päättyivät, he pitivät päivällisleponsa, Sancho palasi, ja aloitettua keskustelua ruvettiin taas jatkamaan.
Neljäs luku.
jossa Sancho Panza hälventää kandidaatti Simson Carrascon epäilykset ja vastaa hänen kysymyksiinsä sekä esitetään muita seikkoja, joita kannattaa tietää ja kertoa.