— Nyt minun täytyy sanoa, — virkkoi Sancho — että sinulla on nahoissasi itse piru. Jumala siunatkoon, eukkoni, kuinka paljon asioita sinä olet pannut sekaisin, niin ettei niissä ole enää mitään järkeä. Mitä on Cascajolla, Soljilla, sananlaskuilla ja ylpeydellä tekemistä sen kanssa, mistä minä puhun? Kuulehan, sinä hullu ja typerä olento (niin minun täytyy sinua nimitellä, koska et käsitä minun sanojani, vaan pakenet omaa onneasi): jos minä olisin sanonut sinulle, että tyttäreni syöksyy alas jostakin tornista tai harhailee maailmalla niinkuin prinsessa Doña Urraca,[22] niin sinulla olisi oikeus olla suostumatta minun ehdotukseeni. Jos minä sitävastoin kädenkäänteessä ja silmänräpäyksessä viskaan Doñan ja teidän armonne hänen niskaansa, otan hänet pois peltotöistä ja istutan hänet kauniin katoksen alle semmoiselle korokkeelle, missä on enemmän pehmeitä pieluksia kuin Marokon kaikilla maureilla, niin miksi et tyydy siihen ja tahdo samaa kuin minä tahdon?
– Tiedätkö, miksi en, ukkoseni? — vastasi Teresa. – Siitä syystä, että sananlasku sanoo: »Joka sinua peittää, se sinut paljastaa.» Köyhään viitsitään tuskin vilkaistakaan, mutta rikasta katsellaan kauan, ja jos semmoinen rikas on ollut jonkin aikaa köyhänä, niin silloin syntyy juoruja ja panettelua ja siitä pitävät melua pahanilkiset, joita on kaikilla teillä ja kaduilla joukoittain kuin mehiläisparvia.
– Kuule, Teresa, — virkkoi Sancho — ja kuuntele tarkoin, mitä sinulle nyt sanon; et ole kukaties kuullut sitä koskaan eläessäsi, enkä minä puhu nyt omiani, sillä kaikki, mitä aion sinulle sanoa, olen kuullut siltä saarnaajamunkilta, joka saarnasi täällä meidän kylässä viime vuoden laskiaisena. Hän sanoi, jollen väärin muista, että kaikki seikat, joita silmämme katselevat nykyisinä ja läsnäolevaisina, ilmaantuvat, ovat ja pysyvät muistissamme paljoa paremmin ja voimallisemmin kuin menneet seikat.
Se, mitä Sancho tässä puhuu, on toinen kohta, jonka vuoksi kääntäjä pitää tätä lukua apokryyfisenä, koska Sancho muka ei kyennyt semmoista puhumaan. Sancho jatkoi sanoen:
— Siitä johtuu, että me, nähdessämme jonkun henkilön upeassa asussa, kauniissa vaatteissa ja suuren palvelijajoukon saattamana, välttämättä ajattelemme, että hän vaatii meitä osoittamaan itselleen kunnioitusta, vaikka muistimme samalla osoittaa meille ne surkeat olot, joissa olemme hänet aikaisemmin nähneet; koska näet semmoinen surkeus, olipa sen syynä sitten köyhyys tai alhainen sukuperä, on jo mennyttä, niin sitä ei ole enää olemassa, vaan olemassa on ainoastaan se, minkä nyt näemme. Ja jos henkilö, jonka suopea kohtalo on kohottanut aikaisemmista kehnoista oloista (juuri näitä sanoja saarnaajamunkki käytti) onnen ylimmille huipuille, kohtelee kaikkia sievästi, auliisti ja kohteliaasti eikä pyri niitten rinnalle, jotka ovat vanhaa aatelia, niin sinä, Teresa, saat varmasti uskoa, ettei kukaan muistele, mikä hän on ollut, vaan kaikki kunnioittavat häntä semmoisena kuin hän nyt on, lukuunottamatta kadehtijoita, jotka eivät soisi kenenkään rauhassa nauttivan onneaan.
– En minä ymmärrä, mitä sinä tarkoitat, ukko kulta; — virkkoi Teresa — tee mitä tahdot, mutta älä enää vaivaa minun päätäni jaarituksillasi ja koreilla puheillasi. Jos kerran aiot tehdä, mitä sanot…
— Minä en aio tehdä, vaan minä teen, mitä sanon — sanoi Sancho.
– Älä nyt huoli ruveta riitelemään minun kanssani, ukko kulta — virkkoi Teresa. — Minä puhun niinkuin Jumala katsoo hyväksi antaa minun puhua enkä rupea sen enempää saivartelemaan; mutta sen minä sinulle sanon, että jos välttämättä aiot päästä käskynhaltiaksi, niin ota mukaasi poikasi Sancho ja opeta hänetkin heti sitä virkaa hoitamaan, sillä onhan hyvä, että pojat perivät ja oppivat isänsä ammatin.
— Kun minä pääsen käskynhaltiaksi, — sanoi Sancho — niin minä lähetän heti postin häntä noutamaan ja lähetän sinulle rahaa, jota minulta ei tule puuttumaan, sillä onhan aina riittävästi semmoista väkeä, joka lainaa kuvernööreille, jos heillä itsellään ei satu olemaan. Mutta vaateta hänet sillä tavalla, ettei hän näytä siltä, mikä hän on, vaan siltä, mikä hänestä tulee.
— Lähetä sinä vain rahat, — sanoi Teresa — niin minä hänet kyllä vaatetan, niin että kelpaa.