— Olemmehan nyt yksimieliset — sanoi Sancho siitä, että tyttärestämme pitää tulla kreivitär.
— Jos minun täytyy nähdä hänet kreivittärenä, — vastasi Teresa — niin se on kuin veisin hänet hautaan. Mutta minä sanon vieläkin: tee niinkuin hyväksi näet, sillä naiset saavat jo syntymästään kannettavakseen sen taakan, että heidän täytyy totella miehiä, vaikka nämä olisivat oikeita pölkkypäitä.
Samassa hän alkoi itkeä niin hartaasti kuin olisi jo nähnyt Sanchicansa kuolleena ja kuopattuna. Sancho lohdutti häntä sanoen, että tulisi kyllä tekemään tyttärestään kreivittären, mutta niin myöhään kuin suinkin mahdollista. Siihen heidän keskustelunsa päättyi, ja Sancho palasi Don Quijoten luo ryhtyäkseen toimenpiteisiin matkaa varten.
Kuudes luku.
Siitä, mitä tapahtui Don Quijoten, hänen sisarentyttärensä ja emännöitsijänsä kesken; koko tämän historian tärkeimpiä lukuja.
Sancho Panzan ja hänen vaimonsa Teresa Cascajon keskustellessa tuolla epätodennäköisellä tavalla eivät Don Quijoten sisarentytär ja emännöitsijä olleet hekään joutilaina, koska olivat lukemattomista merkeistä havainneet, että heidän enonsa ja isäntänsä aikoi kolmannen kerran lähteä pois kotoaan harjoittamaan heidän mielestään ylen onnetonta vaeltavan ritarin ammattia. He yrittivät kaikilla mahdollisilla keinoilla saada häntä luopumaan niin onnettomasta aikeesta, mutta kaikki heidän puheensa oli vain huutavan ääntä korvessa ja kylmän raudan takomista. He yrittivät taivuttaa häntä monilla eri tavoilla, ja emännöitsijä sanoi muun muassa:
— Totisesti, armollinen herra, jollette pysy alallanne ja jää rauhassa kotiin ja lakkaa liikkumasta vuorilla ja laaksoissa kuin sijaton sielu etsien noita niinsanottuja seikkailuja, joita minä nimitän onnettomuuksiksi, niin minun täytyy huutaa ja valittaa Jumalalle ja kuninkaalle, että he asian korjaavat.
Siihen vastasi Don Quijote:
– Kuule, emännöitsijä, minä en tiedä, mitä Jumala vastaa sinun valitukseesi, enkä myöskään, mitä hänen majesteettinsa voisi vastata; tiedän vain, että minä, jos olisin kuningas, jättäisin kerrassaan vastaamatta sen suunnattoman määrän typeriä anomuksia, joita hänelle joka päivä lähetetään; niiden monien vaivojen joukossa, joita kuninkailla on, lienee näet kaikkein suurin se, että heidän täytyy kuunnella kaikkia ja kaikille vastata; en siis tahdo, että hänelle koituu harmia minun asioistani.
Siihen virkkoi emännöitsijä: