— Parasta olisi, — vastasi Sancho — jos teidän armonne merkitsisi sen punaisella, niinkuin yliopiston ilmoitukset, jotta sen näkisivät selvästi kaikki, jotka joutuvat sitä katselemaan.
— Sinä siis tuot hyviä uutisia? — virkkoi Don Quijote.
— Niin hyviä, — vastasi Sancho — että teidän armonne ei tarvitse tehdä muuta kuin kannustaa Rocinantea ja ratsastaa ulos vainiolle kohtaamaan neiti Dulcinea Tobosolaista, joka tulee tapaamaan teidän armoanne kahden hovineitinsä kanssa.
– Hyvä Jumala! Mitä sanotkaan, parahin Sancho? huudahti Don Quijote. — Älä huoli minua pettää äläkä lievitä väärällä ilolla minun totista murhettani.
— Mitä hyötyä minulla olisi teidän armonne pettämisestä, — vastasi Sancho — varsinkaan, kun te aivan kohta saatte nähdä, että puhun totta? Kannustakaa ratsuanne, armollinen herra, ja tulkaa näkemään, kuinka valtiattaremme prinsessa saapuu kauniisti vaatetettuna ja koristettuna, sanalla sanoen semmoisena kuin hänen arvonsa edellyttää. Hänen hovineitinsä ja hän itse hohtelevat kultaa, heillä on yllään lukemattomia helminauhoja, jalokiviä, punatimantteja, kirjokankaita, joissa on toistakymmentä erilaista silkki- ja kultakirjausta toinen toisensa päällä; heidän hiuksensa aaltoilevat hartioille ja liehuvat kohdellen kuin auringon kultaiset säteet, ja, mikä parasta, he tulevat ratsastaen kolmella papurikolla taka-astujalla, joita parempia ei voi nähdä.
— Sinä tarkoitat varmaan tasa-astujia, Sancho?
— Ei sillä väliä, — vastasi Sancho — taka-astujia tai tasa-astujia; mutta ratsastivatpa millä tahansa, he näyttävät joka tapauksessa hienoimmilta neideiltä, mitä toivoa saattaa, varsinkin valtiattareni, prinsessa Dulcinea, joka kerrassaan huumaa ihmisen aistit.
— Lähdetään siis, Sancho-poikani, — vastasi Don Quijote — ja palkinnoksi tästä yhtä odottamattomasta kuin hyvästä uutisesta minä lupaan sinulle parhaan saaliin, jonka voitan omakseni ensimmäisessä sattuvassa seikkailussa, ja ellei se sinua tyydytä, lupaan sinulle ne varsat, jotka saan tänä vuonna tammoistani, jotka kuten tiedät käyvät kantavina kylämme yhteislaitumella.
— Minä otan mieluummin varsat, — sanoi Sancho sillä ei ole aivan varmaa, saatteko ensimmäisestä seikkailusta hyvää saalista.
Sillävälin he olivat ehtineet ulos metsästä ja näkivät kolme maalaistyttöä, jotka olivat jo ehtineet aivan lähelle. Don Quijote katseli koko Toboson tietä ja nähdessään vain nuo kolme maalaistyttöä joutui hämmingin valtaan ja kysyi Sancholta, oliko hän eronnut naisista kaupungin ulkopuolella.