— Totta totisesti, herra Don Jerónimo, kun tässä odotamme illallista, sopii lukea vielä yksi luku Don Quijote Manchalaisen toisesta osasta.[53]
Tuskin ehdittyhän kuulla oman nimensä Don Quijote nousi heti seisomaan ja kuunteli tarkkaavasti, mitä hänestä puhuttiin. Hän kuuli Don Jerónimoksi nimitetyn henkilön vastaavan:
— Minkätähden te, armollinen herra Don Juan, tahdotte, että lukisimme noita mielettömyyksiä? Eihän ole mahdollista, että se, joka on lukenut Don Quijote Manchalaisen historian ensimmäisen osan, voi saada mitään huvia tämän toisen osan lukemisesta.
— Kaikesta huolimatta, — virkkoi Don Juan — voi olla sentään hyvä se lukea, sillä ei ole niin huonoa kirjaa, ettei siinä ole jotakin hyvää. Epämiellyttävimmältä minusta tuntuu, että siinä kerrotaan Don Quijoten jo lakanneen rakastamasta Dulcinea Tobosolaista.
Tuon kuultuaan Don Quijote koroitti vihastuneena ja harmistuneena äänensä ja sanoi:
— Kuka tahansa sanookaan, että Don Quijote Manchalainen on unohtanut tai että hän voi unohtaa Dulcinea Tobosolaisen, hänelle minä opetan tasapäisessä taistelussa, kuinka ylen kaukana totuudesta hän on, sillä verratonta Dulcinea Tobosolaista ei voida unohtaa, eikä sellaisella unohtamisella ole sijaa Don Quijotessa: hänen vaakunakilpeensä on kirjoitettu lujuus, ja hänen tehtävänään on noudattaa sitä iloisesti ja ollenkaan itseään siihen pakottamatta.
— Kuka on se, joka meille vastaa? — kysyttiin toisesta huoneesta.
— Kuka se olisikaan muu — vastasi Sancho — kuin Don Quijote Manchalainen itse, joka tulee osoittamaan todeksi, mitä on sanonut, vieläpä senkin, mitä tulee sanomaan, sillä hyvää maksajaa ei pantti rasita.
Sancho oli tuskin ehtinyt tuon sanoa, kun huoneen ovesta astui sisään kaksi aatelismiestä (sellaisilta he ainakin näyttivät) ja toinen heistä kiersi käsivartensa Don Quijoten kaulaan sanoen hänelle:
— Teidän ulkomuotonne ei jätä mitään tilaisuutta olla epätietoinen teidän nimestänne, ja teidän nimenne voi tuottaa vain kunniaa ulkonäöllenne. Te, armollinen herra, olette varmaan oikea Don Quijote Manchalainen vaeltavan ritarikunnan pohjan- ja kointähti, huolimatta siitä henkilöstä, joka on halunnut anastaa nimenne ja tuhota urotyönne, niinkuin on tehnyt tämän kirjan tekijä, jonka tässä teille nyt ojennan.