Hän ei kysynyt enempää. Don Antonion puoliso tuli ja sanoi:
— En tiedä, mitä sinulta kysyisin, pää; haluaisin vain sinulta kuulla, saanko vielä kauan pitää kelpo mieheni.
Hänelle vastattiin:
— Saat kyllä, sillä hänen terveytensä ja kohtuullinen elämäntapansa takaavat hänelle pitkän iän, jota monet lyhentävät kohtuuttomuudellaan.
Sitten astui luo Don Quijote ja sanoi:
— Sano minulle, sinä, joka vastaat: oliko totta vai unta, mitä minä kerroin kokeneeni Montesinon luolassa? Tuleeko aseenkantajani Sanchon pieksäjäisistä totta? Tuleeko Dulcinea todella pääsemään lumouksestaan?
— Mitä luolaan tulee, — vastattiin — olisi paljon sanottavaa; siinä on sekä unta että totta; Sanchon pieksäjäiset edistyvät hitaasti; Dulcinea tulee asianmukaisesti lumouksestaan vapautetuksi.
— En halua tietää enempää; — sanoi Don Quijote — jos vain saan nähdä Dulcinean lumouksesta vapautettuna, niin katson yhdellä iskulla saaneeni kaiken onnen, mitä toivoa voin.
Viimeinen kysyjä oli Sancho, ja hän kysyi näin:
— Kuinka mahtaa olla, pää, saanko minä toista käskynhaltianvirkaa? Pääsenkö vapaaksi tästä vaivaisesta aseenkantajantoimesta? Saanko nähdä jälleen eukkoni ja lapseni?