— Jatka, Sancho ystäväni, älä menetä rohkeuttasi; — sanoi Don Quijote — minä maksan sinulle kaksinkertaisesti.
— Jos niin on laita — sanoi Sancho — niin olkoon menneeksi Herran nimeen, ja annetaan tulla iskuja kuin sataen!
Mutta nyt se veijari ei enää piessytkään omaa selkäänsä, vaan pieksi puita, tavan takaa huokaisten, niin että kuulosti siltä kuin hänen sielunsa olisi ollut joka iskulla ruumiista lähtemässä. Don Quijote oli liikutuksen vallassa, pelkäsi Sanchon ruoskivan itsensä hengettömäksi ja toiveitten jäävän täyttymättä hänen varomattomuutensa tähden ja sanoi siis hänelle:
— Niin totta kuin elät, hyvä ystävä, hellitä nyt toistaiseksi, sillä tämä lääkitys näyttää minusta sangen tuimalta, ja parasta on hiukan odottaa, sillä eihän Zamoraa tunnissa valloitettu. Jos en ole väärin laskenut, olet antanut itsellesi toistatuhatta iskua; riittäkööt ne toistaiseksi, sillä karkeata lausepartta käyttääkseni: aasi sietää kuormitusta, mutta liika on sillekin liikaa.
— Ei, ei, armollinen herra; — vastasi Sancho — minusta ei pidä sanottaman, että kun rahat on saatu, niin käsi on kuin halvattu. Siirtykää vielä hiukan kauemmaksi, armollinen herra, ja sallikaa minun antaa itselleni ainakin toiset tuhat iskua, sillä kahden tämmöisen tovin jälkeen juttu on lukossa, ja vielä vähän kaupanpäällisiksi.
— Koska olet niin hyvällä tuulella, — sanoi Don Quijote — niin taivas sinua auttakoon; piekse vain itseäsi, minä lähden tästä kauemmaksi.
Sancho kävi tehtäväänsä niin urhoollisesti, että oli pian piessyt kuoren irti monesta puusta; niin tuimasti hän itseänsä hutki. Kerran hän koroitti äänensä, iski pyökkipuun kylkeen hirmuisella voimalla ja sanoi:
— Tähän sinä kuolet, Simson, ja kaikki filistealaiset sinun kanssasi!
Kuullessaan tuon valitusäänen ja hirmuisen ruoskanläiskäyksen Don Quijote kiiruhti ulos, sieppasi kaksinkerroin käännetyn riimunvarren, jota Sancho käytti ruoskanaan, ja sanoi:
— Älköön suoko sallimus, Sancho ystäväni, että sinä menetät henkesi tahtoen tehdä minun mielikseni, sillä sinä tarvitset henkeäsi pitääksesi huolta vaimostasi ja lapsistasi. Odottakoon Dulcinea soveliaampaa tilaisuutta; minä puolestani tyydyn toivomaan asian pikaista toteutumista ja odottamaan, kunnes voimasi toipuvat, jotta tämä seikka saadaan päätökseen kaikkien tyydytykseksi.